Terve, olen kärsinyt sekä eteis- että kammioperäisistä lisälyönneistä jo varsin monta vuotta. Viisi vuotta tehdyn holter-mittauksen mukaan niitä tuli noin 3000 per vuorokausi.
Nykyään tuntuu että niiden määrä on vain lisääntynyt. Olenkin näiltä tiimoilta menossa lääkäriin kysymään, että josko voisi tehdä uuden vuorokausirekisteröinnin ja ehkä harkita beetasalpaajan käyttöönottoa. Itseäni vain ahdistaa ajatus siitä, että mitenkähän leposykkeen käy kun se on jo nyt iltaisin jotain 40-55 (Maksimisyke taitaa taas olla jotain yli 200!? ja ei se kuntokaan mikään kovin hyvä ole, 1-2 kertaa lenkkijuoksua viikossa).
Niin ensimmäinen kysymyskseni koskettaakin toisia beetasalpaajien käyttäjiä, onko teillä ollut minkälaista "säätämistä" lääkityksen kanssa, että ei ole syke tahi verenpaine liikaa madaltunut?
Toinen kysymykseni onkin se mitä vähän epäröin, että onkohan täällä asiallista kysyä, mutta vastatkaahan miehet jotka myös koette lisälyöntisyyden vaivan.
Saatteko koskaan masturboidessa oikein vihaisesti tuikkivia bigemenia (joka toinen lisälyönti) kohtauksia?
Meinaan itse saan välillä ja nuo ovat ehdottomasti häijyimmän tuntuisia lisälyöntisyyskohtauksia mitä itselläni on ollut koskaan. Sydän oikein kunnolla potkii rintaan aina lisälyönnin kohdalla ja normaalikin lyönti on suht voimakkaan tuntuinen. Ne saattavat kestää useita kymmeniä sekunteja putkeen taukoamatta. Tuosta jo pystyykin päättelemään, että sellainen minkä pitäisi tuntua mukavalta alkaakin tuntua vähän pelottavalta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun verenpaineet on heitelleet enemmän, on käsketty ottaa 100 mg, mieluumminkin säädetty korkeiden paineiden mukaan. Itse olen välillä pudottanut 50:een, kun on olleet pitkän aikaa suht. tasaisia. Pulssi pysyy aika tasaisena ja sopivana lääkeellä, mutta verenpaine heittelee joskus, menee myös alas. Nyt jouduin verenpaineen vuorokausiseurantaan ilman lääkkeitä, se taisi olla paha tikki. Pulssipaineet heitteli päiväaikaan 14-134. Tuli vähän pelkoa, että selviänkö. Pulssi oli 66-123.
Mitään holtereita ei ole tehty koskaan, mutta on 90-luvulla tehty ultra, jossa ei erikoista. Nyt en ole saanut vielä lääkärin konsultaatiota tuosta verenpaineseurannasta.
Sulla on tosi korkeita sykkeitä. Mulla menee joskus syke alle 60. Lisälyöntejä on ollut n. vuoden verran enemmän kuin ennen, mutta tuskin niin kuin sinulla.
Väsymykseni ja keskushermosto-oireideni vuoksi lääkäri alkoi tutkia verenpainetta, kun kilpirauhastakaan ei syyksi uskottu (raja-arvot).