Koko elämäni muistan, kuinka VL isossa perhessä minut, pojan, pienenä 4-5 v suljettiin pimeään komeroon, kun oli "ilkeä". Sitten avattiin ovi, ja "raippa" oli seuraava. Hyvin muistan, kuinka meillä, ruokapäydässä piti" ehdotomasti" käyttäytyä. Ja ns. "leipäkori" oli pyhä. Syytöksiä -syytöksiä-syytöksiä-sateli jatkuvasti. Vanhempana tunnen itseni tosi huonoksi, syylliseksi kaikkeen. Olen tosi huono ihminen. En uskalla esiintyä. En uskalla mennä pankkiin. En uskalla kysyä ihmisiltä. En uskalla tutustua-koska minut leimataan syylliseksi.
Tämä on vaikeaa. Turha selitys, että mene ammattiauttajalle. Se ei auta. Mikä neuvoksi?
Tämä on vaikeaa. Turha selitys, että mene ammattiauttajalle. Se ei auta. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuinka vl-perheissä lapsia käsitellään "tukkueränä", eikä ketään kohdata (eikä edes haluta kohdata) yksilönä vaan aina massana! Kun lisäksi lapset pannaan alle kouluikäisenä tekemään vanhempiensa töitä, ei ole ihme että traumoja jää.
Mutta mene silti ammattiauttajalle. Mutta älä missään tapauksessa millekään vl-psykologille, joka yrittää saada sinut syylliseksi omaan huonoon kohteluusi lapsena!
kun olet avannut suusi kokemuksistasi. Se helpottaa, tiedän, omat kipeät kokemukseni läpikäyneenä.
Meidän äitien ja isien on tosiaankin välillä syytä pysähyä pohtimaan, miten kohtelemme lapsiamme.Jos teemme liikaa töitä,harrastamme liian paljon ja täytämme kalenterimme jokailtaisella lähtemisellä, jäävät kyllä lapsemme pahasti jalkoihin. Rahan puute perheessä varmasti myös kiristää tunnelmia.
Kuitenkaan mikään näistä syistä ei oikeuta kohtelemaan lapsiamme sadistisesti.
Sinun on tärkeä tajuta, että et ole syyllinen tälläiseen kohteluun!!!
Tarvitset apua: hae rohkeasti ammattiapua (terveyskeskusessa osataan kertoa paikka).Älä ollenkaan häpeä sitä. Minua on auttanut se, että olen voinut puhua asioista puolisoni ja sisarusteni kanssa. Voisitko ajatella kertovasi kokemuksista vanhemmillesi?
Silloin olet jo paremmalla puolella, kun voit antaa anteeksi, vaikka vanhempasi eivät tajua anteeksipyynöä esittää. Mutta anteeksiannon aika ei ole vielä.
Olen itse kokenut vaiheen jolloin päällimmäisenä tunteeena oli viha ja katkeruus. Nyt jo jaksan antaa anteeksi.
Voimia sinulle: kyllä se aurinko paistaa vielä sinullekin:)
Meillä lapsia piiskattiin myös, laitettiin komeroon, ulos, piti olla kiltisti ja hiljaa, tylsiin seuroihin oli pakko lähteä, koska muuten joutuis helvettiin. Lauseet kuten "Meidän lapset on niin huonoja/laiskoja/itsekkäitä", eivät olleet harvinaisia. Yksi lapsista otettiin silmätikuksi, hän oli erityisen paha.
Voi sitä pelon ja ahdistuksen ilmapiiriä! Äiti oli masentunut ja ahdistunut. Hän ei kyennyt tai halunnut puolustaa meitä lapsia. Säännöt kotona ankaria. Kaikkea puolusteltiin uskonnolla ja uskolla.
Meitä on siis paljon, hyvä nimin. perhelestadiolainen.
Itse olen päässyt näistä paljolti yli ja olen antanut anteeksi vanhemmilleni. He ovat itsekin uhreja (, mikä ei tietenkään oikeuttanut henkistä, fyysistä ja hengellistä väkivaltaa) ja säälin heitä. Isäni on alkanut vanhemmiten katua sitä, miten käyttäytyi, kun olimme pieniä.
Paljon voimia ja siunausta kaikille palstalaisille ja erityisesti sinulle "perhelestadiolainen". Voimme rukoilla toistemme puolesta ja sen puolesta, että samanlaisia asioita ei enää tapahtuisi.
Jos näemme vastaavaa tapahtuvan, on asiasta ilmoitettava lastensuojeluviranomaisille!