Taas VASTUSTETAAN muunmuassa alkoholiveron alentamista.
On totta, että alkoholihaitat lisääntyvät hinnan alentumisen myötä jonkinverran(suurkuluttajilla) ainakin hetkellisesti.Kuitenkin veroa ja hintaa asteittain alentamalla tuskin mitenkään mainittavasti.
Muualla Euroopassa osataan juoda alkoholia, miksei sitten Suomessakin?Suomalainen on ilmeisesti vihreiden mielestä sellainen (geneettinen?) otus, että se tarvitsee aina välttämättä suitset asiaan kuin asiaan.
Olemme EU:n jäsenmaa, joten eikö olisi vähitellen opittava ja ryhdyttävä mukauttamaan täkäläistä alkoholikulttuuria ja hintatasoa Eurooppalaiseksi?
(Onko Soininvaaralla jokin henkilökohtainen trauma,joka liittyy alkoholiin?)
Erittäin suuri ongelma tässä maassa on se, että kansalaisten oikeusturva on lähes olematon valta-ja viranomaismafian mielivallan alla.
Vihreillä ei mitään sanottavaa asiaan?
Asiaa sen sijaan oli Soininvaaran ehdotus puolustusvoimien uudistamistarpeesta.Suomi ylläpitää jättimäistä asevelvollisuusarmeijaa, jollaisia ei nykyeuroopassa muualla tunneta.Armeija pitäisikin supistaa murto-osaan nykyisestä, jolloin saavutettaisinn huomattavia säästöjä, jotka voitaisiin kohdistaa esimerkiksi terveydenhuollon lisärahoitukseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kriitikko: "Erittäin suuri ongelma tässä maassa on se, että kansalaisten oikeusturva on lähes olematon valta-ja viranomaismafian mielivallan alla. Vihreillä ei mitään sanottavaa asiaan?"
Minusta tuntuu, että monillakin vihreillä on tähän sanottavaa, mutta mielipiteet ja kannanotot eivät läpäise uutiskynnystä. Tätäkään tekstiä ei taida löytyä muualta kuin Vaikuttavalta ja tyypin kotisivuilta.
http://vaikuttava.net/article.php?sid=3112&mode=thread&order=0
Vai ei läpäise uutiskynnystä!!!? Silloin kun vihreät vielä oli
HALLITUSPUOLUE, oli se lehdistön ja median LELLIKKI.
Sitten kun kakaramaiset lausunnot täytyi toteuttaa edes minimaalisen
uskottavuuden turvaamiseksi, uutiskynnys tietenkin on eri.
OMAN LAPSELLISEN ASIOIDEN HOIDON TAKIA MENETTÄVÄT
KANNATUKSENSA. Muita on turha syyttää.