Kuinka kauan jaksat kuunnella UuttaKissiä ennen kuin kyllästyt juontajiin ja tasapaksuun musiikkiin ja tekisi mieli heittää radio ikkunasta pihalle tai vessanpönttöön?
G:Kuinka kauan jaksat kuunnella
UuttaKissiä?
12962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Korkeintaan parin kappaleen verran. Siitä huomaa jo kuinka huonoa musiikkia on.
Niitä juontajia ehkä 1,2 s ja musiikkia 2 s.Sitten täytyy vaihtaa järkevämmälle kanavalle.En viitti hyvää radiota tuhota... ;D
Kissiä jaksaa kuunnella päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Ennätykseni KISS päällä jatkuvaan 13 tuntia.
Juontajat Kissillä on erinomaiset, niin kuin musiikkikin.
NRJ:ä enkä mitään muutakaan kanavaa (lukuun ottamatta CITY) en jaksa kuunnella 3 minuuttia pitempään.
Onneksi makuasioista ei kannata kiistellä. Mutta eihän kukaan täysjärkinen voi kissin juontajia hyviksi sanoa. Se Järvinenkin on sellainen kaakattaja joka puhuu vinoon ja soittaa tosi hyviä böösejä. Ja mitä Wappuun tulee niin huomaa mitä liika työnteko juontajalle tekee, sellaista vasurilla vetoa että ihan hirvittää. Onneksi se kohta lähtee aamusta
Ei kai?? Ihanko tosi?? Mistähän sitten Aamuklubi koostuu? Nikoko sen vetää?
En tiedä mistä aamuklubi koostuu mutta wap lähtee kuulemma iltapäivään.
Sen verran tiedän, että ainakin nettisivut uudistuu. Ja KISS ehkä tulee kuulumaan Internetissä. Muitakin muutoksia tulee. Toi kuulostaa hyvältä, että Vappu siirtyy iltoihin. Satu sitten aamuihin tai keskipäiviin??
Kissiä ei jaksa juontajien takia kuunnella montaakaan minuuttia. Ja huono musiikki vähintääkin aiheuttaa sen että kanavaa on vaihdettava. Lähinnä siirtyy sitten NRJ:n puolelle paremman musiikin perässä.
Maksimissaan tuon muutaman sekkaa - sen ajan kun RDS autossa vaihtaa seuraavaan! Paskat juontajat, paska musa ja yleensäkin ihme kanava.
Vaikka Satu Järvinen on kyllä livenä ihana;)
Mikähän on tuon aseman kohderyhmä? Yhtäältä soitetaan hirveää pikkutyttöjen teinimusiikkia ja toisaalta puhkisoitettuja 90-luvun hittejä kuten esim.Roxettea.Juontajat yrittävät olla mahdollisimman tekopirteitä.Kerrassaan hirveä asema,joka yrittää miellyttää vähän liikaa kaikkia.No,onneksi on autossa mp3-soitin ja kotona voi kuunnella ulkomaisia radioasemia internetin kautta.
Eiköhän se ole makuasia mitä kuuntelee ja kuinka paljon... naurattaa tämä ihmeellinen asemien haukkuminen ja aliarvioiminen täällä.. kritiikki kunniaan p****n puhuminen taas ei!!!
Eipä sitä montaakaan minuuttia viitsi kuunnella. Parempia kanavia minun makuuni löytyy vaikka kuinka, eli miksi kiduttaa itseään.