Sepelvaltimotauti ?

puolelle varjoainekuvaukseen ja sen vaatimiin toimenpiteisiin? Näillä saisit varmuuden sydämesi tilasta, koska kovasti pelkäät sepelvaltimotautia.

Jos sellainen on jo olemassa, se yleensä pahenee pikkuhiljaa. vaikka miten terveesti eläisi.

sinuna jättäisin hikiliikunnan toistaiseksi pois, rivakkaa kävelyä voi tehdä, uimista ja kevyttä voimaharjoittelua.

Vaikka tuntemuksia olisikin, kannattaa liikuntaa harrastaa siihen pisteeseen asti, jossa oireet tulevat.

Kun on tutkittu sairaalaan syystä tai toisesta vuodelepoon joutuneita potilaita, on huomattu, että sydämen toimintakyky laskee n. 30% viikon vuodelevon aikana. Jos siis jää vain makaamaan laakereilleen kohtauksen pelossa, alamäki on varma ja jyrkkä.

Sairaassa sydämessä toimintakyvyn palauttaminen on vaikeaa ja kestää kauan. Siksi olisikin parempi olla muuten niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista ja jatkaa liikunta sydämen asettamissa rajoissa. Sen verran rasittavaa liikuntaa, että kohtaus tuntuu hyvin lievänä tai ei vielä lainkaan. Väkisin yrittämällä taas sydän ei parana tai kuntoudu, joten siinä ei ole järkeä. Päinvastoin.

Nitron kokeilusta ei ole mitään haittaa, jos ei ole astmaa tms. Monesti sitä kokeillaan melko herkästi ja jos se auttaa, on se hyvä viite alkavasta sepelvaltimotaudista. Tutkimuksiin ja operaatioon kannattaa hakeutua mahd. aikaisin. Pallolaajennus ei ole kummoinenkaan toimenpide, mutta pidentää elämää ja parantaa elämänlaatua joskus jopa pari kolme vuosikymmentä.

Ohitusleikkaus sen sijaan on isompi homma. Siksikin nopea taudin toteaminen ja hoito ovat järkeviä.

Yksitoista vuotta sitten olin kutakuinkin kuvaamassasi tilanteessa, hölkkäsin, en koskaan ole tupakoinut, kolestoroli noin 5, sukurasitusta, melkeimpä "alipainoa", söin "terveellisesti" jne, jne... Ikää silloin 57v.

Mutta sitten vaan tulivat rintakivut liikkeelle lähdettäessä, kipu poistui kun jatkoin hölkkää, menin lääkäriin ja noin 2 vuoden kuluttua olin leikkauspöydällä, 3 ohitusta. Koko homma meni kokolailla kivuttomasti ja 3 kk kuluttua leikkauksesta palasin vielä 3 vuodeksi työhön, jolloin "jouduin" 62 vuotiaana eläkkeelle.

Kivut pysyivät poissa 6 vuotta, nyt viimeisen 3 vuoden aikana on jälleen hiukan samoja tuntemuksia, kuin ennen leikkausta. Käyn kerran vuodessa lääkärissä ja vuosi sitten lääkäri sanoi, että ei vielä ole syytä alkaa rintaa "sorkkia".

Liikunta näyttää olevan hyvä lääke. Viimeiset pari kesäkautta olen harrastanut pyöräilyä noin 3 kertaa viikossa 1...2h, lokakuussa pyöräilin 31 päivää putkeen, vajaan tunnin päivässä ja havaitsin rintakivun lähes häipyvän.

Lumen tultua tänne Espooseenkin lopetin pyöräilyn ja siirryin sauvakävelyyn, rasitus väheni, rintakipu palaili, nyt lisään hölkkää kävelyn väliin, niin paljon kuin kulunut vasen polvi sallii.

Vastaukseni, ilman sitoumusta:

1. Liikuntaa kipurajalle

2. Ei taida olla sellaista hoitokäytäntöä, että kokeillaan kolestrolilääkityksen vaikutusta, vaikka juuri jostain luinkin, että kokonaiskolestrolin ollessa alle 3 ja LDL alle 1,5 putket alkavat aueta. Kellä aukeaa, kellä ei? Taudin etenemistä ei taideta voida kokonaan pysäyttää, vain hidastaa, tää on käsitykseni, mikä lie sitten totuus?

3. Polkupyörätesti kertoi minun tapauksessa, että jotain on pielessä ja varjoainekuvaus sen varmisti. Sitten olikin leikkauksen aika. Nitrot eivät jostain syystä poistaneet minun rintakipuani.

Yllättävän vähäiset olivat leikkaukseen liittyvät kivut, lääkitys oli tehokasta ja toipuminenkin sujui kokolailla mukavasti, ei paha paikka.

Kerroitkin jo tuolla alempana lähteväsi tutkittavaksi, se on oikea linja, sieltä se apu löytyy, onnea matkaan!

"Nou hätä, tää on tätä"