Olisin kysynyt semmoista asiaa, mikä omakotitalosta kerrostaloon muuttanutta mietityttää. Eli kehtaako saunatuoksuja (siis semmoisia löylyveteen laitettavia) käyttää taloyhtiön saunassa? Siis vuoromme jälkeen saunojia vielä on. Jääkö tuoksu leijumaan kuinka kauaksi aikaa? Tätä en koskaan tullut ajatelleeksi omassa saunassa saunoessa, mutta nyt on kohdalla uusi tilanne.
Ärsyttäisikö itseäsi, jos sauna tuoksuisi savusaunalle, kun sinne tulisit?
Ärsyttäisikö itseäsi, jos sauna tuoksuisi savusaunalle, kun sinne tulisit?
Vastaukset 5
Vanhimmat
edellisen kylpijän makkaranpaiston hajut ja rasvat!
Sanoisinpa että tuosta tulee sanomista. Itse jättäisin laittamatta. Vain jos seuraavat saunojat on tuttuja ja kysyttäessä sattuisivat pitämään tuoksuista, niin asia olisi ok.
Muuten ajattelisin aika häijyjä edellisistä.
Kannattaa kusta kiukaalle. Eräs vanha tuttavani noin teki aikoinaan kerrostalon saunassa, sanoi että vähän siitä sanomista tuli mutta kannatti kuitenkin.
omaiseni on hajusteallergikko, joten hän ei voisi edes saunoa jälkeesi.
Ei niinkään tuoksu (käytän joskus itsekin), vaan se että joku on ajattelemattomuuttaan käyttänyt tuoksua yleisessä saunasssa. Joitakin tuo nimittäin saattaa ärsyttää kovinkin. Laita eucalyptus-pastillit nenäreikiin ja hengitä nenän kautta niin saat löylytuoksun, joka ei häiritse muita. Vitsi vitsi..