Isä soitti eilen ihan varta vasten, ettei aio viettää isänpäivää. Mitähän tuostakin pitäisi ajatella? Vähän tuli sellainen olo, ettei halua pitää itseään isänä ja sen takia jättää viettämättä. Ei olla enää moneen vuoteen mitään lahjoja isänpäivänä osteltu, mutta olen aina vienyt kortin ja käynyt kahvittelemassa. Ei niitä lapsia voi enää parinkymmenen vuoden jälkeen palauttaa.
Mielestäni nämä isän- ja äitienpäivät ovat kyllä lapsiakin varten. Lapsena on ollut aina mukavaa tehdä kortteja ja lahjoja ja viedä kakkukahvit sänkyyn. Ei sellaisesta muistamispäivästä saa mielestäni kieltäytyä, vaikka lapset olisivatkin jo aikuisia.
Eipähän tarvitse sitten odottaa, että omien lasteni kanssa tulevaisuudessa tultais pappa-korttien kanssa käymään.
ei isänpäivää meille
3
772
Vastaukset 3
- Isä...
ja siksi sitä ei myöskään pidä viettää! Sama koskee äitienpäivää ja me olemmekin sopineet, että näitä päiviä ei erityisesti vietetä, mutta huomioidaan lapset sen suhteen kuintenkin
- pettynyt isin tyttö
Eihän niitä tarvitsekaan viettämällä viettää, mutta tuollainen kieltäytyminen koko hommasta tuntuu tyhmältä. Jos lapsi haluaa antaa lahjan tai muistaa muuten isäänsä, niin ei kai isän siitä tarvitse kieltäytyä vaikka ei muuten tekisikään isänpäivästä mitään suurta numeroa.
- %%%
pettynyt isin tyttö kirjoitti:
Eihän niitä tarvitsekaan viettämällä viettää, mutta tuollainen kieltäytyminen koko hommasta tuntuu tyhmältä. Jos lapsi haluaa antaa lahjan tai muistaa muuten isäänsä, niin ei kai isän siitä tarvitse kieltäytyä vaikka ei muuten tekisikään isänpäivästä mitään suurta numeroa.
Ehkä isäsi ei tunne ansaitsevansa Isänpäivää? Onko hän ollut hyvä isä? Tai onko tämä ainoa päivä vuodessa, kun käyt hänen luonaan? Siinä tapauksessa hän ehkä on loukkaantunut eikä halua velvollisuuskyläilyjä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???442221Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7021480- 1051162
- 1301059
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk89963- 71893
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku16734- 33694
- 116688
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.77592