VM vs anti-VM

Tervehdys kaikille!

Olen seurannut tätä foorumia jo jonkun aikaa ja olen todennut että kaikilla tuntuu olevan mielipide VM:stä. Minä itse olen Amwayn kätyri, eli siis sellainen suuri "Rolling up the dollar" julmuri ja riistäjä. Itseasiassa kannatan kaikenlisäksi vasemmistopuolueita. Olenko siis päästäni sekaisin? Ajattelin luoda vain teille kuvan itsestäni jotta vastustajat voivat nauraa kuinka sinisilmäinen, heikkoluonteinen ja tyhmä olen.

Teillä kaikilla tuntuu olevan kauhean huono kuva erilaisista VM:n muodoista, kummallista kyllä esim. partylite ja Tupperware eivät herätä yhtä kiihkeitä mielipiteitä kuin esim. Amway, joka myy todennäköisesti yhtä hyviä tuotteita (tietenkin suhteuttaen vastaaviin tuotteisiin). Haluaisin vaan tietää että miksi se että luvataan ihmisille vähän toivoa, on niin paljon pahempi asia kun se että tarjotaan ihmisille muoviastioita?

On kummallista miten joidenkin mielipiteet ovat niin jyrkiä että jos olet VM:ssa mukana niin heti olet tyrkyttämässä plania kaikille, itse en ole soittanut yhdellekään puolitutulle enkä pitänyt yhtään "varsinaista" piirrustelu plania. Olen vaan keskustellut vapaasti ystävieni kanssa asiasta ja he ovat kiinnostuneet tai eivät ole. Lisäksi ylälinjaa pidetään jonain rahoja sinusta imevinä paskiaisina jotka ovat kiinnostuneita vain rahasta. No tavattuani ylälinjan timanttini (joiden poika on minun rekrytoijani) totesin että he ovat todellakin niin tavallisia ihmisiä kun voivat olla ja mukavia vielä kaiken lisäksi. Mielestäni tämä on erittäin humaani yrittmisen muoto ja niille jotka sanovat "perusta oma yritys" niin mnulla ei ole varaa siihen, ei omaa liikeideaa eikä oikeastaan tarvittavia taitojakaan. Hyvin on kuitenkin Amway, jopa opskelijalle sopivalla 150€ mennyt.

Olen käynyt seminaarissakin ja kuunnellut CD:n. Niistä olen vastustajien kanssa eritäin samaa mieltä. Ne ovat roskaa. Täyttä sontaa ja rahan riistämistä, mutta toisaalta on jokaisen oma päätös haluaako mennä niitä katselemaan tai kuunnella, tosin jonkin verran ylälinjan kannustusta näiden "palvelujen" käyttämiseen on. Mutta ei niitä varsinaisesti minulle ainakaan ole tyrkytetty. Rahan hukkaa jokatapauksessa.

Minun ihmettelyni aihe on kuitenkin se että miksi haluatte riidellä niin kiivaasti, tokihan jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta tämä palsta muistuttaa lähinnä lasten kinastelua tarhan pihalla, sellaista eipäs-juupas sotimista. Eräs äidinkielen opettajani opetti meille että hyvässä mielipiteessä on aina myönnytyksiä koska se menettää teränsä jos se on täyttä vastustusta. Myöntäkää toki jo että moni on menestynyt suomessakin verkostomarkkinoinnilla ja että sillä voi menestyä jatkossakin ja kaikki VM kannattajat hyväksykää jo se fakta että teette työtänne myös ylälinjanne eteen ja että kaikki eivät voi menestyä jo sen matemaattisen mahdottomuuden takia, jotta oikeasti pääsemme joskus edemmäs keskusteluihin jossa esitetän järkeviä argumentteja, jotta VM-bisnes kehittyisi paremmaksi, eikä vain jatkettaisi tätä "me saadaan miljoonatulot - ettekä saa kun ootte tyhmiä", -sotaa. sekä saataisiin oikeita ja mahdollisimman objektiivisia mielipiteitä mm. tuotteista.

Vastustajille sen verran vielä, että olette saaneet ainakin minut ajattelemaan asioita uudelleen eri perspektiivistä, kiitos siitä teille, muta joka kerta kun näen maailman ärsyttävimmän kommentin -Rolling up the dollar-, saa se vereni kiehumaan. Lisäksi tällä ko. kirjoittajalla ei ole ikinä mitään järkeviä perusteluja vaan hän aina tyytyy dissaamaan.

Kiitän ajastanne, mukavaa loppu iltaa tai päivää millon tätä luettekin :).

- Martti
181514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"Myöntäkää toki jo että moni on menestynyt suomessakin verkostomarkkinoinnilla ja että sillä voi menestyä jatkossakin"

Kuka? Millä tavalla menestynyt? Törkeästi huijaamalla Suomessa on kyllä tienattu, mutta näissäkin tapauksissa verottaja on laittanut huijarit ruotuun. Väitän, että vm:llä ei voi menestyä Suomessa rehellisin keinoin. Jo jos menestyy huijaamalla ja valehtelemalla, niin onko tällainen ihminen sitten mikään menestyjä? Eihän onnistuneen pankkiryöstön tekijäkään ole mikään menestyjä, vaan pelkkä rikollinen.

Amwayn kohdallahan ympäri maailmaa on esitetty lukuisia todisteita siitä, että isot rahat tienataan lypsämällä rahaa edustajilta - ei tuotemyynnillä ulkopuolisille. Tämän ovat myöntäneet jopa ne, jotka suuria rahoja ovat tienanneet.

On kyllä aika uskomatonta, että joku jaksaa vielä aidosti uskovansa menestyvänsä kauppaamalla rehellisesti saippuaa. Ei siinä ole yksikään ihminen onnistunut tässä maassa tähänkään asti? Se on yksinkertaisesti kannattamatonta myydä saippuaa yksittäisille kuluttajille kontaktoimalla jokainen erikseen. Rahaa voi kyllä tehdä, en sitä epäilekään, mutta keinot rahan tekoon vm:llä ovatkin sitten vähintään kyseenalaisia ja perustuvat pääasiassa toisten edustajien rahastamiseen tyhjästä.

Äänestä
  • lienee parhaimmat menestyjät Amwayn liiketoiminnalla Harri ja Piia Pentti, jotka ovat suomen ensimmäiset timantit sekä toiset timantit Nissiset. Sanoisin että yli 80000€ passiiviset tulot ovat menestymistä. Mitä suomalaisiin VM firmoihin tulee, ne ovat kieltämättä oleet aina hiukan epäilytäviä, erityisesti Move, joka pääsi 45 minuuttiinkin. Ja totta on sekin että juuri tälläiset nimeävaihtavat ihmisiä käytännössä huijaavat firmat ovat ne jotka vaikeuttavat todellisten verkostomarkkinointifirmojen toimintaa, eli juuri niiden isojen ja pysyvien, joista varmimmin voittoa saa. Enkä kiellä sitäkään että saippuoita olisi vaikea mydä, se on täysin totta, mutta Amway tarjoaa aika paljon muitakin tuotteita ja jos vaikka Suomeenkin joskus saataisiin niitä paljon puhuttuja yhteistyö kumppaneita, niin valikoima senkun laajenisi. Suhtaudun kuitenkin noihin yhteistyö juttuihin hiukan skeptisesti.

    Lopputulokseni päättelyssä on että ainakin vielä toistaiseksi leipänsä voi ansaita VM:llä, katellaan sitä sitten kun potentiaalisten asiakkaiden määrä on liian pieni ILH:en määrään verrattuna.

    Ai joo, ja ninkun jo aikaisemmin sanoin, olen täysin samaa mieltä tosta "tool" bisneksestä, se on täytä kakkaa ja olen siitä kertonut kaikille jotka ovat linjani mukaan lähtemään.

    Äänestä

  • Sillan rakentaja kirjoitti:

    lienee parhaimmat menestyjät Amwayn liiketoiminnalla Harri ja Piia Pentti, jotka ovat suomen ensimmäiset timantit sekä toiset timantit Nissiset. Sanoisin että yli 80000€ passiiviset tulot ovat menestymistä. Mitä suomalaisiin VM firmoihin tulee, ne ovat kieltämättä oleet aina hiukan epäilytäviä, erityisesti Move, joka pääsi 45 minuuttiinkin. Ja totta on sekin että juuri tälläiset nimeävaihtavat ihmisiä käytännössä huijaavat firmat ovat ne jotka vaikeuttavat todellisten verkostomarkkinointifirmojen toimintaa, eli juuri niiden isojen ja pysyvien, joista varmimmin voittoa saa. Enkä kiellä sitäkään että saippuoita olisi vaikea mydä, se on täysin totta, mutta Amway tarjoaa aika paljon muitakin tuotteita ja jos vaikka Suomeenkin joskus saataisiin niitä paljon puhuttuja yhteistyö kumppaneita, niin valikoima senkun laajenisi. Suhtaudun kuitenkin noihin yhteistyö juttuihin hiukan skeptisesti.

    Lopputulokseni päättelyssä on että ainakin vielä toistaiseksi leipänsä voi ansaita VM:llä, katellaan sitä sitten kun potentiaalisten asiakkaiden määrä on liian pieni ILH:en määrään verrattuna.

    Ai joo, ja ninkun jo aikaisemmin sanoin, olen täysin samaa mieltä tosta "tool" bisneksestä, se on täytä kakkaa ja olen siitä kertonut kaikille jotka ovat linjani mukaan lähtemään.

    Miksi ihmeessä puhut systeemiä vastaan? jotkut tarvitsevat siitä saamaansa kannustusta, ja ainakin itse kerron alalinjalleni että ainakin seminaareissa kannattaa käydä... luuletko että PjaH Pentti tai Nissiset siellä timantteina ovat ihan ilman systeemin apua? hmm... Muuten loistava kommentti, en sinuna Dissaisi systeemiä noin täysin.

    Äänestä

  • ILH kirjoitti:

    En vaan pidä systeemiä oleellisena osana bisnestä jossa ideana on auttaa muita. Jos haluat auttaa muita niin kai teet sen mielummin itse kun lähetät kuuntelemaan jotain amerikkailaispariskuntaa kuinka he kertovat miten he ovat päätyneet siihen missä ovat. Näyttämällä plania, kuinka ollakkaan. kaikilla on sama tapa. ai joo ja tietty systeemin käyttö on heidän listallaan myös. Internet services ei ole mikään pyhimysfirma joka hyvää hyvyyttään auttaa ihmisiä menestymään vaan se on taloudellisesti kannattava yritys, josta tulot menevät sen pitäjille.

    Sen kautta ei vaan yksinäinen ILH saa tuloja, vaan kuluttaa rahaa, jota hänen tulisi tienata. jotkut tarvitsevat moraaliboosteja ehkä, mutta niitä paras antamaan on luultavasti juuri se ystävä joka hänelle on asiasta kertonut. vaiko eikö? vai onko alalinjasi täynnä puolituttuja joiden kanssa et ole puheväleissä?

    Se on vaan minun mielipiteeni systeemistä, jos pidät sitä tarpeellisena niin käytä sen tarjoamia palveluja, minuun se ei tehnyt vaikutusta.

    Äänestä

Tämähän oli jopa mukava lukea :)
Partylitestä en tiedä kun en ole tutustunut mutta tupperware on käsittääkseni suoramyyntiä, ei verkostomarkkinointia. VM:n huono maine on kyllä ihan aikaisempien VM viritelmien omaa ansiota.

"Eräs äidinkielen opettajani opetti meille että hyvässä mielipiteessä on aina myönnytyksiä koska se menettää teränsä jos se on täyttä vastustusta"

Täysin samaa mieltä tuosta. Katkera viimeiseen hengenvetoon vastaanväittäminen ei vie juuri mihinkään ja homma menee loipulta juupas, eipäs väittelyyn kun kumpikaan ei hyväksy kummankaan argumentteja. En itse ainakaan ole väittänyt etteikö vm:llä olisi joku menestynyt, enkä myöskään väitä etteikö sillä VOISI menestyä, mutta todennäköisempää on jäädä menestymättömäksi.
ja tästä

"Haluaisin vaan tietää että miksi se että luvataan ihmisille vähän toivoa, on niin paljon pahempi asia kun se että tarjotaan ihmisille muoviastioita?"
Eipä siinä muuten mitään, mutta sillä toivolla on hyvä todennäköisyys osoittautua vääräksi, sen lisäksi että on mahdollisesti käyttänyt rahaa koulutuksiin ja cd:ihin ja aikaakin mennyt yrittämiseen.

..mutta kaikenkaikkiaan ihan positiivinen yllätys tämä teksti :)

Äänestä

Oleellinen kysymys:

Millä tavalla menestynyt?

Tämän kysymyksen lisäksi erityisen oleellinen kysymys tälle palstalle on:

Miten paljon on tienattava, jotta voidaan katsoa työ/sijoitus menestykseksi taloudellisessa mielessä?

Aika moni täällä tuntuu ajattelevan, että vain miljoonia tienaamalla on menestynyt.

Itse ajattelen, että jokainen joka saa kohtuullisen tuoton panokselleen on menestynyt. Jos siis teen 100 tuntia töitä ja saan siitä 2000 euroa käteen olen jo mielestäni voitolla. Kaikki sen yli on bonusta ja siis mielestäni menestystä. No ehkä vähän enemmänkin saa olla:)

Kiitos joka tapauksessa mukavasta kirjoituksestasi.

Hyvää viikonloppua kaikille!
-Mika Kotikoski
http://www.soundchilds.net
http://www.myspace.com/soundchilds

Äänestä
  • No siis jokainenhan määrittelee menestymisensä ihan omalta kohdaltaan, minulle se on normaalia työni lisäksi jokunen euro plussaa sijoitettavaksi viihde kuluihin esim. elektronikkaan jne. eli määritelmäsi n.20€ tuntipalkasta on oikein hyvä, se on kuitenkin kaikki pelkkää plussaa, koska katan normaalit menoni muilla keinoin.

    Tietysti sitten menetyshän se on jos ei tienaa omiaan takaisin, mutta silloin ei kyllä ole paljon vaivaakaan nähnyt, tai on vain osunut kohdalle VM-vihamielisiä ihmisiä. Se on mielestäni harmi jos joku tuntee tulleensa petetyksi niinkun aika moni tuntee, siksi niistä Tooleista varotankin, niihinhän hukkuu helposti rahaa ja aikaa.

    Jos miljoonia haluaa niin VM bisnes ei ole se mistä niitä hankitaan ellei sitten sijoiteta saatuja rahoja pörssissä tai olla oikein onnekkaita. Helppoa rahaahan tässä maailmassa ei ole.

    Äänestä

  • Sillan rakentaja kirjoitti:

    No siis jokainenhan määrittelee menestymisensä ihan omalta kohdaltaan, minulle se on normaalia työni lisäksi jokunen euro plussaa sijoitettavaksi viihde kuluihin esim. elektronikkaan jne. eli määritelmäsi n.20€ tuntipalkasta on oikein hyvä, se on kuitenkin kaikki pelkkää plussaa, koska katan normaalit menoni muilla keinoin.

    Tietysti sitten menetyshän se on jos ei tienaa omiaan takaisin, mutta silloin ei kyllä ole paljon vaivaakaan nähnyt, tai on vain osunut kohdalle VM-vihamielisiä ihmisiä. Se on mielestäni harmi jos joku tuntee tulleensa petetyksi niinkun aika moni tuntee, siksi niistä Tooleista varotankin, niihinhän hukkuu helposti rahaa ja aikaa.

    Jos miljoonia haluaa niin VM bisnes ei ole se mistä niitä hankitaan ellei sitten sijoiteta saatuja rahoja pörssissä tai olla oikein onnekkaita. Helppoa rahaahan tässä maailmassa ei ole.

    mukava lukea. Ajattelen itsekin, että valtaosa verkostoitujista todennäköisimmin on ikäänkuin osa-aikaisia ja mukan uskoakseni pikemmin harrastus- ja lisäansimielessä kuin päätoimeentuloa hankkiakseen.

    -Mika

    Äänestä

  • MikaKotikoski kirjoitti:

    No näinhän se menee, mutta pääasiassa uusia edustajiahan värvätään piirtelemällä fläppitaululle miten vuoden päästä rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

    Väittäisin, että suurin osa verkostoijista lähtee hommaa tekemään miljoonan kuvat silmissään. Uho on kovaa ja odotukset täysin epärealistisia - kiitos ylälinjan, joka lupailee vähällä vaivalla paljon tuloja. Totuushan onkin sitten aivan toinen. Ei vm:llä miljooniin pääse käsiksi. Sivuansioitahan sillä voi tehdä, jos osaa tehdä kauppaa. Mutta jos on kykyjä myyntialalle, niin mielestäni kannattaa katsella ennemmin b2b-puolen myyntiedustuksia "normaaleista" firmoista. Siellä isoihin rahoihin pääsee käsiksi, jos osaa tehdä kauppaa - harvat tosin osaa. Verkostomarkkinoinnissahan kulut ovat suuret (jokainen loppukäyttäjä kontaktoitava erikseen), tilaukset pieniä ja provisio myös yleensä pienenlainen verrattuna "normaaleihin" myyntiedustuksiin.

    Kannattaako ajaa tuttavan luokse esim. kymmeniä kilometrejä autolla, viettää hänen luonaan tunti-pari esitellen tuotteita ja saada mahdollisesta tilauksesta pari euroa provisiota? Jos käyttäisi saman ajan vaikka sivuduuniin siivoamalla, niin olisi tienannut jopa 10-kertaa enemmän.

    B2B-puolen myyntihommissa yritysasiakas ostaa kerralla kenties tuhansilla euroilla tuotteitasi ja saat siitä satoja euroja provisiota, ehkä jopa tuhansia. Tuollaiseen kannattaa käyttää jo aikaa. Mutta jonkin saippuan esittelyyn naapurin Raijalle en tuhlaisi aikaa hetkeäkään, kun tienestit jäävät väkisellä aivan onnettomiksi.

    Äänestä

  • kannattamatonta kirjoitti:

    myöntää, etten ikinä olisi innostunut koko VM:n ideologiasta elle sosiaalisten online-verkostojen hyödyntäminen olisi mielestäni erittäin mielenkiintoinen alusta.

    Hirvitti katsoa P. Jussilan esiintymistä (R.I.P.). En voisi kuuna päivänä itse toimia hänen laillaan.

    Suomi on vapaa,toki jokainen saa käyttää vapaa aikansa kuinka haluaa.
    Jotkut harrastavat ja jotkut ahdistelevat sukulaiset ja puolitutut turhilla jorinoilla mahtavasta bisneksestä.

    Uskon että valtaosa väestöstä on kanssani samaa mieltä että amway bisnes ei ole kauttaaltaan rehellistä ja että sen tyylinen bisnes sopisi suomalaiselle mentaaliteetille.

    Amway bisnes perustuu turhiin lupauksiin,edellisten vuosien vm jupakoista ei ole otettu oppia vaan tietyt asiat pyritään lakaisemaan maton alle kunnes uusi kaveri on jo koukussa.
    Vertaan ihl toimintaa huoraamiseen,ihmissuhteiden hyväksi käyttöön.
    Plaanin esitäminen on nerokkaasti suunniteltu,sillä asian saa näyttämään hyvältä ja mahdolliselta toteuttaa.

    Muutamat amway bisneksellä ansaitsevat nostetaan jalustoille esimerkiksi kuinka hyvä bisnes tämä on.
    Olisi aivan sama kun esiteltäisiin Inarilainen linnunpöntön rakentaja joka on ansainnut hommalla isoja rahoja,mutta jokainen ymmärtää ettei linnunpöntön rakentamisella kaikki voi rikastua.
    Muutamasta menestyjän avulla luodaan harha kuva ja asiat esitetään siinä valossa että jokainen saavuttaa saman noudattamalla ohjeita muutaman vuoden päästä,mikä ei ole totta!

    Jos suomen amway johto ymmärtäisi ettei niin pienessä maa kuin suomi voi toimia valheellisin perustein mustaamatta mainettaan.

    Äänestä

  • ex ihl. kirjoitti:

    Koko juttu on suunniteltu, ja tiedetään hyvin johtoportaassa.
    Tuotemyynti, varsinkin ulkopuolisille, jää väkisinkin mitättömäksi. 90% alalinjasta vaihtuu joka vuosi. Mistä tulee raha, joka pyörittää koko kuviota?

    Tietysti tuolta vaihtuvalta porukalta.
    Henkilöä kohti menetykset jäävät siedettäviksi. Mutta ylälinja elää niillä rahoilla leveästi.

    Ja niinhän sen pitikin mennä :)

    Äänestä

keskustelu ei mene jatkossakaan alatyyliseksi.

Kysyt mitä pahaa on tarjota ihmisille vähän toivoa. Ei siinä mitään pahaa ole. Kirkkokin tekee niin koko ajan. Kuitenkin toivo on epämääräinen käsite. Yleensä VM:ssä tarjotaan kylmästi paljon rahaa ja vapaa-aikaa sekä uusia ihania ystäviä.

Kaikki voivat itse ajatella mikä on realismia.

Olet virkistävän erilainen ILH. Eipä vastaani laistasi ole vielä tullut. Amwaytä on minulle tarjottu muutamaan otteeseen. Ilmeisesti yrittäjätaustani takia. Valitettavasti en vain tunne kykeneväni nauramatta esittelemään hinnastoa jossa esim 1.3 euron arvoinen partavaahto maksaa 6 euroa kenellekkään. Esimerkkejä voisi poimia muitakin mutta tiedämme kaikki mikä on ongelma: Jakelu- ja palkkiojärjestelmästä johtuva tuotteiden sietämätön hintataso. En näe kovin suurta tulevaisuutta sellaisella systeemillä, jonka hinnat ovat markkinoiden korkeimmat, myyntikustannukset suurimmat (toki jälleenmyyjät tekevät paljon ihan ilmaistakin työtä firman eteen) ja vielä kielto mainostaa julkisesti. Lyömätön paikka minun mielestäni. En myöskään kykene motivoimaan itseäni mahdollisen alalinjani vahtimiseen ja sen kulutuksen ylläpitämiseen ja nostamiseen. Mielestäni ihmisten yleensäkin pitäisi minimoida kulutuksensa. Vaikkapa uuden auton ostminen kahden vuoden välein on järjetöntä vaikka ajaisit kuinka paljon. Samoin en ymmärrä miksi pitäisi vain tilata tavaraa jonkun pistearvon saavuttamiseksi ellei kyseessä ole välttämättömyys. Silloinkin tuotteet pitäisi hankkia mahdollisimman halvalla pitäen toki laatukriteerit mielessä.

Puhut Pentien 80000 euron passiivituloista. Voisit selvittää mitä on passiivitulo sinun mielestäsi.
Minun mielestäni se on sitä, ettet esim. soita ensimmäistäkään puhelua tai pidä yhtäkään esittelyä, kurssia tai koulutusta saadaksesi rahat. Makaat vain sohvalla. Miten tiedät heidän tulonsa ellet itse ole P.

Tuo toinen timanttipari lienee myös IS-koulutuspuolelta. N21 puolelta en tiedä kuin tämän Else Bangin joka onkin tanskalainen ja liiketoimintaa on hänellä kuudessa maassa. Onkohan N21 koulutusohjelmassa kukaan muu pätevöitymässä ylöspäin. Lokakuun Amagamissa oli Kruunun Suurlähettiläitä Venäjällä ja Ukrainassa. Syy on selvä, kymmenien/satojen miljoonien ihmisten väestöpohja, albaanien ymmärrys pyramideista ja kova hinku kaiken amerikkalaisen perään.

Heität pikku piikin -rolling up the dollar- kirjoittajalle. Huomaa myös, että monesti ovat eri kirjoittajat perustelleet näkökantojaan numeroilla ja Amwayn itsensä ilmoittamilla faktoilla joiden valossa toiminta ei välttämättä näytä oikeasti kovin ruusuiselta. Nämä kommentit ovat lähes poikkeuksetta kirvoittaneet korkeintaan perinteisen "jos et ole kokeillut niin älä kirjoittele" kommentin.

Monet täällä haluaisivat kirjoitella pääasiassa asiatekstiä jos vain asiallista palautettakin tulisi. Olen täysin samaa mieltä siitä, että nämä
"herää jo pahvi, olet idiootti" juttujen kirjoittelijat voisivat mennä vaikka kampaamaan Corollan karvanoppia ja jättää nämä palstat rauhaan. Hyvää yötä.

Äänestä

kyllä vituttaan, kun näin sen saarnaaja eukon videon amway tilaisuudesta.
En ole mikään uskonlahkolainen enkä varmasti tule koskaan olemaan, mutta Jumalan miukaan vetäminen näihin rahankeräyksiin on minusta todella törkeää.
Minusta sairaita ihmisiä ei pitäisi päästää puhumaan!!

Äänestä
  • Birdie Yagerin puhetta Amway-konventissa (löytyy vissiin Youtubessa). Jos video on aito, olet oikeassa. Jos saippuakauppaa yritetään levittää uskottelemalla ihmisille kyseessä olevan jotenkin "Jumalan Hyväksymän Toiminnan" niin silloin ollaan aika lailla heikoilla jäillä.

    Äänestä

...siis minulle ?

No, ei voi kuin todeta, että jos kalikka on kalahtanut, silloin kirjoitus ei koskaan ole mennyt aivan hukkaan. Tämä alkuperäinen kirjoitus oli hyvä ja tietenkin menestyjän tai siksi vakaasti aikovan. Erityisesti kiinnitti huomiota kirjoittajan kommentti Amwayn oheismateriaaleista:

"Täyttä sontaa ja rahan riistämistä, mutta toisaalta on jokaisen oma päätös haluaako mennä niitä katselemaan tai kuunnella, tosin jonkin verran ylälinjan kannustusta näiden "palvelujen" käyttämiseen on. Mutta ei niitä varsinaisesti minulle ainakaan ole tyrkytetty. Rahan hukkaa jokatapauksessa. "

Voisi sanoa, että Amwayn ja korkean tason ylälinjalaisten saamissa haasteissa (varsinkin Amerikassa) näiden materiaalien kauppaaminen ja systeemin sisäiset tilaisuudet ja niiden "pakko"myynti alalinjalaisille ovat niin paljon esillä,että todellisuus lienee kuitenkin raadollisempi. Amwayhan pesee kätensä näistä täysin.

CD:t, videot, koulutus ja muut verkoston sisäiset tuotteet ovat niin tärkeä osa rikkaimpien amwaylaisten, eli ns. "perheiden" tuloista, että on vaikea uskoa, että omakin ylälinjasi (tai heidän ylempänsä) kuuntelisivat puhettasi pitkään ilman vastatoimenpiteitä.

Amwayn provisiojärjestelmä ei vaan tuota noille timanteillekaan vielä tuotemyynti- ja organisaatioprovisioita riittävästi, pitää siis muistaa, että ko. henkilöt panostavat ja ovat panostaneet melkoisesti työvoimaansa Amwayhin, sillä panostuksella pitäisi aivan missä tahansa yrityksessä, vaikka parturi-kampaamossa saada ansio- ja/tai pääomatulot 50000-100000 välille, ihan aktiivisesti. Verkoston maksatukset eivät kerro vielä koko totuutta.

Eli jos olet mitätöimässä ylälinjojen viskaalien tuloista 50%-66% sillä varjolla, että ne ovat roskaa, toivotan vaan onnea menestyksellesi Amwayssa. Sitä onnea nimittäin tarvitset.

Ja nimimerkkikin näyttää ärsyttävän, vaikka se on Amwayn System(TM) manuaalista lainattu. Ei ihme että ärsyttää.

-Rolling Up The Dollar-

Äänestä
  • En ole niinkään tuhoamassa "tool" bisnestä, en vaan suosittele sitä alalinjalleni (eli siis niille jotka minä "värvään". Enkä todellakaan kiistä etteikö se varmasti olisi iso (ja moraaliton) osa jehujen tuloista. Mutta en minä nyt sotaa sentään niitä vastaan ole julistamassa. Jaksan vielä uskoa että ihmisissä on sen verran järkeä etteivät ne usko kirjoja lukemalla pääsevänsä miljardituloihin :). Odottelen sitä vastaiskua jos he sen aikovat tehdä, sitten, jos sellainen tulee niin voin ainakin olla varma ettei ole puhtaita jauhoja pussissa. Lienee se varmin tapa saada minulta kiinnostuksen pois koko hommaan.

    -Rolling up the euros- ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sillan rakentaja kirjoitti:

Tervehdys kaikille!

Olen seurannut tätä foorumia jo jonkun aikaa ja olen todennut että kaikilla tuntuu olevan mielipide VM:stä. Minä itse olen Amwayn kätyri, eli siis sellainen suuri "Rolling up the dollar" julmuri ja riistäjä. Itseasiassa kannatan kaikenlisäksi vasemmistopuolueita. Olenko siis päästäni sekaisin? Ajattelin luoda vain teille kuvan itsestäni jotta vastustajat voivat nauraa kuinka sinisilmäinen, heikkoluonteinen ja tyhmä olen.

Teillä kaikilla tuntuu olevan kauhean huono kuva erilaisista VM:n muodoista, kummallista kyllä esim. partylite ja Tupperware eivät herätä yhtä kiihkeitä mielipiteitä kuin esim. Amway, joka myy todennäköisesti yhtä hyviä tuotteita (tietenkin suhteuttaen vastaaviin tuotteisiin). Haluaisin vaan tietää että miksi se että luvataan ihmisille vähän toivoa, on niin paljon pahempi asia kun se että tarjotaan ihmisille muoviastioita?

On kummallista miten joidenkin mielipiteet ovat niin jyrkiä että jos olet VM:ssa mukana niin heti olet tyrkyttämässä plania kaikille, itse en ole soittanut yhdellekään puolitutulle enkä pitänyt yhtään "varsinaista" piirrustelu plania. Olen vaan keskustellut vapaasti ystävieni kanssa asiasta ja he ovat kiinnostuneet tai eivät ole. Lisäksi ylälinjaa pidetään jonain rahoja sinusta imevinä paskiaisina jotka ovat kiinnostuneita vain rahasta. No tavattuani ylälinjan timanttini (joiden poika on minun rekrytoijani) totesin että he ovat todellakin niin tavallisia ihmisiä kun voivat olla ja mukavia vielä kaiken lisäksi. Mielestäni tämä on erittäin humaani yrittmisen muoto ja niille jotka sanovat "perusta oma yritys" niin mnulla ei ole varaa siihen, ei omaa liikeideaa eikä oikeastaan tarvittavia taitojakaan. Hyvin on kuitenkin Amway, jopa opskelijalle sopivalla 150€ mennyt.

Olen käynyt seminaarissakin ja kuunnellut CD:n. Niistä olen vastustajien kanssa eritäin samaa mieltä. Ne ovat roskaa. Täyttä sontaa ja rahan riistämistä, mutta toisaalta on jokaisen oma päätös haluaako mennä niitä katselemaan tai kuunnella, tosin jonkin verran ylälinjan kannustusta näiden "palvelujen" käyttämiseen on. Mutta ei niitä varsinaisesti minulle ainakaan ole tyrkytetty. Rahan hukkaa jokatapauksessa.

Minun ihmettelyni aihe on kuitenkin se että miksi haluatte riidellä niin kiivaasti, tokihan jokaisella on oikeus mielipiteeseensä mutta tämä palsta muistuttaa lähinnä lasten kinastelua tarhan pihalla, sellaista eipäs-juupas sotimista. Eräs äidinkielen opettajani opetti meille että hyvässä mielipiteessä on aina myönnytyksiä koska se menettää teränsä jos se on täyttä vastustusta. Myöntäkää toki jo että moni on menestynyt suomessakin verkostomarkkinoinnilla ja että sillä voi menestyä jatkossakin ja kaikki VM kannattajat hyväksykää jo se fakta että teette työtänne myös ylälinjanne eteen ja että kaikki eivät voi menestyä jo sen matemaattisen mahdottomuuden takia, jotta oikeasti pääsemme joskus edemmäs keskusteluihin jossa esitetän järkeviä argumentteja, jotta VM-bisnes kehittyisi paremmaksi, eikä vain jatkettaisi tätä "me saadaan miljoonatulot - ettekä saa kun ootte tyhmiä", -sotaa. sekä saataisiin oikeita ja mahdollisimman objektiivisia mielipiteitä mm. tuotteista.

Vastustajille sen verran vielä, että olette saaneet ainakin minut ajattelemaan asioita uudelleen eri perspektiivistä, kiitos siitä teille, muta joka kerta kun näen maailman ärsyttävimmän kommentin -Rolling up the dollar-, saa se vereni kiehumaan. Lisäksi tällä ko. kirjoittajalla ei ole ikinä mitään järkeviä perusteluja vaan hän aina tyytyy dissaamaan.

Kiitän ajastanne, mukavaa loppu iltaa tai päivää millon tätä luettekin :).

- Martti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu