Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Peppuseksi on

kivaa vaihtelua

Palstalla on ollut viime aikoina (kuten aina ennenkin)monipuolista keskustelua peppuseksistä. Nyt päätin heittää oman lusikkani myös soppaan ja kerron teille peppuseksistä naisen näkökulmasta. Tässä syitä, miksi annan kultani panna minua myös peppuun:

- Kulta tykkää siitä
- Ei tule houkutusta mennä kokeilemaan toisten naisten peppuja, kun omalta saa aina halutessa
- Kivaa vaihtelua
- Vaaratonta: ei tarvitse murehtia ehkäisystä
- Vaikken itse saakkaan siitä tyydytystä, peppujutut silti saavat minut kostumaan, sillä ne tuntuvat niin tuhmille

Ja sitten kaikille, jotka luulevat, että peppu pitää pestä ennen seksiä, käyttää kumia, ettei penis likaannu jne.: harrastamme ainoastaan spontaania peppuseksiä kultani kanssa, siis ei pesua ikinä. Ihmeeksi ulostetetta ei ikinä ole näkynyt peniksessä eikä missään. Turhaa provoilua noi suolihuuhtelupuheet. Hajuakaan ei ole koskaan tullut.

Kaikki vain avoimin mielin kokeilemaan! Hetkenhän se sattuu, mutta oman kullan nautinnontäyteinen ilme kyllä korvaa sen moninkerroin!

14

6765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PEPPU SEKSIÄ
      • allu

        Ei toimi yhdistelmä paskan vääntö suuhun ja peppupano. Vai oletteko oikein kunnon kierrättäjäkansaa?

    • Tosiheppu

      Jos tykkää paskan hajusta ja mausta.

      • sinä

        mitään tiedä, luulet vaan.

    • palstat täyttää

      en ymmärrä tätä kun joku kirjoittaa asiallisen viestin ja kertoo seksi "salojaan" täällä niin joku ihme pervo sitten alkaa täällä lähetämään omia sairaita fantasioitaan klippeinä.. suuhun paskantamis juttuja, huhu hu! Musta se on ihan normaalia että pariskunta harrastaa joskus peppuseksiä! niin myös minä mieheni kanssa.. No joka tapauksessa kateelliset täällä vaan kirjottelee, hyi, hyi juttujaan!

    • haluaa

      Moi olen ollut jo 14 vuotta naimisissa saman naisen kanssa ei ole ollut sivuille hyppyjä yms tähän päivään mennessä ei ole vaimo vielä peppua antanut ja suu seksi osiokin kestää noin vajaan minuutin kun minä annan kielihoitoa vähintään 5 minsaa toteaisin vain että rupeaa pikku hiljaa tympimään

      • Mika 29-v

        Hah, hyvinhän sulla on asiat. Me oltu yhdessä 7 vuotta ja meillä ei tule mulle suuseksiä ollenkaan, tai no ehkä 3 kertaa vuodessa. Itse taas nuolen muijan joka kerta, kun ei se saa muuten kuin nuolemalla. Ja sekin kestää min. 20 minuuttia/kerta ennen kuin laukeaa. Kyllä on mulla kieli ja leuat aika turtana jo sen jälkeen. Ja kun vielä olen itse himo peppuseksifani, eikä sitäkään ole kotona trjlla, niin ihmetellä täytyy miten mies vielä tässä on. Kaikkeen sitä alistuu näköjään.

      • haluaa
        Mika 29-v kirjoitti:

        Hienoa kuulla että muitakin tovereita löytyy on muuten kieli aina mullakin ihan ruvella session jälkeen olen muuten pikku hiljaa ruvennnut yksipuolista touhuilua vähentämään syynä meidän tapauksessa varmaan se että vaimo kulta on vähän hissukka.

      • haluaa
        Mika 29-v kirjoitti:

        Hah, hyvinhän sulla on asiat. Me oltu yhdessä 7 vuotta ja meillä ei tule mulle suuseksiä ollenkaan, tai no ehkä 3 kertaa vuodessa. Itse taas nuolen muijan joka kerta, kun ei se saa muuten kuin nuolemalla. Ja sekin kestää min. 20 minuuttia/kerta ennen kuin laukeaa. Kyllä on mulla kieli ja leuat aika turtana jo sen jälkeen. Ja kun vielä olen itse himo peppuseksifani, eikä sitäkään ole kotona trjlla, niin ihmetellä täytyy miten mies vielä tässä on. Kaikkeen sitä alistuu näköjään.

        Jäi tuossa sanomatta että vaimon antamaa suuseksiä saan noin 4kk.välein ja tosiaan jopa minuutin.MAHTAVAA...........

      • wray
        haluaa kirjoitti:

        Jäi tuossa sanomatta että vaimon antamaa suuseksiä saan noin 4kk.välein ja tosiaan jopa minuutin.MAHTAVAA...........

        Kerro toki vaimolle että yksisuuntainen liikenne ei toimi ja nuoleminen loppuu ellei itsekin saa jotain tilalle, vaikka sitten sitä peppua.

      • vika oli joskus
        Mika 29-v kirjoitti:

        Hah, hyvinhän sulla on asiat. Me oltu yhdessä 7 vuotta ja meillä ei tule mulle suuseksiä ollenkaan, tai no ehkä 3 kertaa vuodessa. Itse taas nuolen muijan joka kerta, kun ei se saa muuten kuin nuolemalla. Ja sekin kestää min. 20 minuuttia/kerta ennen kuin laukeaa. Kyllä on mulla kieli ja leuat aika turtana jo sen jälkeen. Ja kun vielä olen itse himo peppuseksifani, eikä sitäkään ole kotona trjlla, niin ihmetellä täytyy miten mies vielä tässä on. Kaikkeen sitä alistuu näköjään.

        Joitakin, n.8v sitten, mullakin oli pitkä parisuhde takana joka loppu oikeastaan siihen että akka oli semmonen saatanan siveyden sipuli, eikä persettä kyllä saanu vaikka olis polvillaan rukoillu.
        Niinhän siinä sitte kävi että rupes omien halujen tyydyttäminen muualla kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Sitten sattui vielä eteen nainen joka suorastaan vaati perseeseen lähes joka toinen kerta ja muutenkin synkkas mukavasti niin eipä tuota tarvinnu paljon miettiä.
        Lusikat jakoon ja entinen akka pihalle sievistelemään.

        Seksi on kuitenkin ihmisen perustarpeita ja jos se on epätyydyttävää niin miksi kiduttaa itseään jonkun kanssa jos se ei suju itseä miellyttävällä tavalla.

        Kerran täällä vaan eletään

      • Anonyymi
        vika oli joskus kirjoitti:

        Olen laittanut aina persettä antamattoman nuijan ulos kun löytyy parempi ja joka antaa persettä. Perse on hyvää ja rikas seksielämä tärkeä. Kemioiden kohtaaminen on se juttu

    • kurkkija

      Täällä palstoilla kurkin uteliaisuudesta ja vähän jo rupesi harmittamaan kun tän aiheen ympärillä on ihan ihmeellistä hälinää, oletuksia ja sepostuksia.

      Toi sun kirjoittamasi juttu taas on kun olisin itse kirjottanut. Mä en kyllä 25 ikävuoteen mennessä ollut ajatellutkaan että antaisin kenenkään paneskella mua peppuun. Nykyinen kundikaverini vaan toimi jotenkin niin luonnollisesti sen homman kanssa ja hyvin varovaisesti niin se peppuneitsyys sitten meni kun huomaamatta sille. Tai no ei nyt huomaamatta todellakaan ;) Se on jännää miten voi kiihottua siitäkin vaan että näkee kuinka äärimmilleen kiihottunut oma kulta on. Sillä eihän meillä naisilla kyllä mitään semmosia laukeemisalueita siellä pepussa ole kuitenkaan. Hyvä me :)

      • Miltä tuntui menettää pyllyneitsyys?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe