Nolo homma
Vai mitä?
5189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On niin noloa, että ihmettelen kuinka kokoomuksen tasoinen puolue antaa tuollaisen pellen olla osaltaan puolueen ohjaimissa.
Artikkeli oli muuten asiallinen, mutta siinä olisi ollut aiheellista mainita aika, mistä lähtien Taru Tujunen on toiminut kokoomuksen puoluesihteerinä.
... ei Tujusta ainoastaan Tex Willereiden näpistyksestä tuomittu. Tupakkaa hän vei yrittäjän varastoista myös.
Taitava kleptomani kyllä ei jää kiinni jokaisesta varastelustaan. Kleptomani varastaa, vaikka ei tarvitsisikaan. Voi, voi yrittäjäparkoja, kun ovat joutuneet rosvouksen kohteiksi. Kokoomushan on esiintynyt yrittäjien puolesta, nyt näkyvästi Yt-lain yhteydessä, niin miksi nyt sitten nimittää puolueensa sihteeriksi yrittäjiä rokottaneen ihmisen.
Siinä olisi voinut mainita myös sen kummallisuuden, että Tujusen näpistelyä kasiteltiin oikeusistuimissa asti.