Ihmisen tärkein positiivinen ominaisuus on terve ateismi.
Ateistisesti terveellä ihmisellä on hyvä itsetunto, ja hän voi hyvin omassa itsessään. Tarvittaessa hän pystyy olemaan ja elämään myös yksin. Hän löytää elämästä mielihyvää tuottavia asioita, osaa olla todellisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja kokee, että ihmissuhteet rikastuttavat elämää.
Terve ateisti tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa. Hänen ei tarvitse kätkeä taitojaan, mutta hänellä ei ole tarvetta myöskään pröystäillä omalla osaamisellaan eikä nujertaa toisia.
Voisiko parempaa huomenlahjaa antaa lapselleen kuin hyvän itsetunnon?
Valitettavasti kaikki eivät tätä lahjaa kapiokirstuunsa lapsuudenkodista saa. Moni meistä kärsii jonkinlaisesta ateistisesta vammasta. Hektinen nykyaika ja kovat arvot ruokkivat epätervettä ateismia.
Terve itsetunto
7
510
Vastaukset
- Agneisti
Nyt tuli tehtyä paha virhe.
"Hän löytää elämästä mielihyvää tuottavia asioita,"
Tuolla kommentilla saat niskaasi lauman hihhuleita, jotka moittivat näitä mielihyvänlähteitä maallisiksi ja lihallisiksi, eli saatanallisiksi. Pahoja tapoja hankkia onnellisuutta kuulemma;uskiksen tapa on ainoa oikea, jumalallinen tapa.
Uskisvarmaa tekstiä on vaikea kirjoittaa mutta kyllä se pienen harjoittelun jälkeen alkaa sujumaan.- :pp.
>
Kun tieto loppuu kehään astuu taikausko. Tällaisesta kulttuuri pohjasta on vaikea perustella ateismia. Osana nykyistä hiljaista vähemmistöä kuitenkin uskon meidän skeptisten ateistein olevan 200 vuoden sisällä enemmistöä.
Noita muita määreitä varmasti uskovainenkin kokee "voi hyvin omassa itsessään"
"Moni meistä kärsii jonkinlaisesta ateistisesta vammasta"
Lainatakseni Dawkinsia ateisteja syrjitään (USA) enemmän kuin homoja 50-luvulla.
Pahin skenaario olisi olla mustaihoinen homo ateisti ja asua Texsasin osavaltiossa. heheh. No ehkä kuitenki nainen Iranissa.- jeesusteleva kiihkohihhuli ...
"Osana nykyistä hiljaista vähemmistöä kuitenkin uskon meidän skeptisten ateistein olevan 200 vuoden sisällä enemmistöä."
Luulenpa, että ateistit (en kutsuisi heitä kuitenkaan skeptisiksi) ovat jo nyt euroopassa enemmän kuin tilastot osoittavat.
Jos asiat jatkuvat ilman radikaaleja muutoksia, on todennäköisempää kuitenkin, että islam on enemmistönä 200 vuoden päästä.
Mitä tarkoittaa skeptinen ateisti? Onko epäskeptisiä ateisteja? Minun kokemukseni mukaan ateistit ovat ainoastaan kristinuskon suhteen skeptisiä, eikä sekään oikeastaan pidä paikkaansa, koska ateistit eivät vaikuta epäilevän, vaan he "tietävät" miten asiat ovat. - Kas näin
jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:
"Osana nykyistä hiljaista vähemmistöä kuitenkin uskon meidän skeptisten ateistein olevan 200 vuoden sisällä enemmistöä."
Luulenpa, että ateistit (en kutsuisi heitä kuitenkaan skeptisiksi) ovat jo nyt euroopassa enemmän kuin tilastot osoittavat.
Jos asiat jatkuvat ilman radikaaleja muutoksia, on todennäköisempää kuitenkin, että islam on enemmistönä 200 vuoden päästä.
Mitä tarkoittaa skeptinen ateisti? Onko epäskeptisiä ateisteja? Minun kokemukseni mukaan ateistit ovat ainoastaan kristinuskon suhteen skeptisiä, eikä sekään oikeastaan pidä paikkaansa, koska ateistit eivät vaikuta epäilevän, vaan he "tietävät" miten asiat ovat., varmuus eli "tieto" sitä miten asiat ovat, on skeptisen asenteen synnyttämän tiedonhalun lopputulos: 1 x=y on tiedonlisääntyessä muuttunut muotoon 1 2=3.
Skeptiset ateistit ovat tietysti skeptisiä kaikkien yliluonnollisten väitteiden suhteen: he pysyvät skeptikkoinan niin kauan kunnes viimeinenkin yliluonnollinen väite on perusteellisesti kumottu, sen jälkeen me vain tiedämme, epäillä ei enää tarvitse. - H.H.
jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:
"Osana nykyistä hiljaista vähemmistöä kuitenkin uskon meidän skeptisten ateistein olevan 200 vuoden sisällä enemmistöä."
Luulenpa, että ateistit (en kutsuisi heitä kuitenkaan skeptisiksi) ovat jo nyt euroopassa enemmän kuin tilastot osoittavat.
Jos asiat jatkuvat ilman radikaaleja muutoksia, on todennäköisempää kuitenkin, että islam on enemmistönä 200 vuoden päästä.
Mitä tarkoittaa skeptinen ateisti? Onko epäskeptisiä ateisteja? Minun kokemukseni mukaan ateistit ovat ainoastaan kristinuskon suhteen skeptisiä, eikä sekään oikeastaan pidä paikkaansa, koska ateistit eivät vaikuta epäilevän, vaan he "tietävät" miten asiat ovat."ateistit eivät vaikuta epäilevän, vaan he "tietävät" miten asiat ovat"
Tieto sellaisesta, mitä ei voi tietää, josta pitäisi tietää, että asiaa ei voi tietää, on sitä itseään - fundamentalismia. Uskonnollinen fundamentalismi ei siten pääse lähellekään 'tietävää' ateistista fundamentalismia niin kauan kuin ymmärtävät kyseessä olevan uskon eikä tiedon.
Luullun 'tietäminen' on sitä pahinta sokeaa uskoa.
- Bat & Ryyd
Nyt sulla on elämäsi mahdolliisuus. Mä meinaan istun samassa gäbissä "sigi" Freudin kanssa (ja muutama muu hörhö mukana on myös). Sigi alko pykimään kun luki tuon: "Voisiko parempaa huomenlahjaa antaa lapselleen kuin hyvän itsetunnon?"
"Sigi" käski kysymään sulta että tiedätkö mikä ON itsetunto ja millä se taataan "hyväksi"?
"Sigi" vielä tokas että kun toisen itsetunnosta ruvetaan puhumaan, niin olisi hyvä muistaa ottaa omat silmälasit silmiltään pois? (älä multa kysy)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.359714- 415294
- 434973
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk2033821- 133333
- 443138
- 312906
- 442573
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise692542- 562453