Erään tutkimuksen mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Vai niin. Uusi aika taitaa muuttaa myös tämän. Lehtitietojen mukaan Afganistanissa tulkkina suomailasjoukossa palvelleen sotilasvirkamiehen epäillään ottaneen noin 15.600 euron lahjukset paikallisilta rakennusurakoitsijoilta.
Koska lehtijutuissa ei ole erikseen korostettu epäillyn suomalaisuutta olen vetänyt sen johtopäätökseen, että tämä on syntyjään ulkomaalainen. Eli taas yksi näyttö siitä kuinka monikulttuurisuus rikastuttaa arkipäiväämme ja muuttaa meidän jähmettyneiden suomalaisten tapoja kansainväliseen suuntaan. Olisiko vaikka kolminkertaisen eläköönhuudon paikka?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"suomen kansalaisuuden saanut".
Ja kyllä Suomessakin lahjontaa on, esimerkiksi kunnallisvaaleilla valittujen poliitikkojen kanssa on ihan ihmeessä jos joutuu esittelemään halvinta ja tehokkainta ratkaisua.
Kokemusta on.
jospa kerran lahjukset ei riitäkään ja tutkijat julkistavatkin totuuden että suomi ei olekaan niin korruptiovapaa kuin tähän saakka on "tutkimuksin" uskoteltu...