Nyt isänpäivänä on hyvä puntaroida elämäänsä. Olen taas pöötynyt siihen, että olen epäonnistunut melkein kaikilla tyypillisesti keskeisillä elämänalueilla: perhe-elämässä, ihmissuhteissa, työssä ja toimeentulossa. Myös asumisoloni ovat epätyydyttävät.
Synnyin 1972, mutta lapsia ei ole vieläkään. Nykyisellä kumppanillani on jo omat lapsensa, eikä uusia enää aio hankkia, joten olen siis osa-aikainen isäpuoli. Omia lapsia minulla ei tule koskaan olemaan.
Ystäviä on sentään kaksi, mutta tapaamme kovin harvoin, kun aikataulut jne. eivät käy yksiin. Kavereita on kovin vähän, joten piinava yksinäisyys on tuttua.
Kouluttauduin väärälle alalle, mistä on seurannut työttömyyttä ja pätkätöitä. Kohta edessä on alanvaihto. Opintovelkojen vuoksi tarvitsen kokopäiväisen työn, joten en voi tuodsta vaan heittäytyä päätoimiseksi opiskelijaksi.
Edessä siis näyttää olevan hanttihommat tai monen vuoden työ-opisleuhelvetti joka ei korkeakoulututkinnon jälkeen enää oikein motivoi, alkaa opiskelukiintiö olla jo täynnä.
Vuokrayksiöni on luukku, jossa kuuntelen yöt naapureiden huutoa. Se ei ole koti, se on vain asunto.
Omien valintojeni takia olen epäonnistunut elämässäni, mutta en vielä ihan kokonaan, joten yritän elää asian kanssa. En siis tavoittele kuuta taivalta, vaan tavallista elämää.
Vaikka en syyttämään haluakaan ryhtyä, niin sain niin huonon kasvatuksen, kurjat henkiset eväät ja opastuksen maailmaan, ja ankeat mielikuvat perhe-elämästä omassa lapsuudenkodissani, että en toisaalta ihmettele lainkaan.
Synnyin 1972, mutta lapsia ei ole vieläkään. Nykyisellä kumppanillani on jo omat lapsensa, eikä uusia enää aio hankkia, joten olen siis osa-aikainen isäpuoli. Omia lapsia minulla ei tule koskaan olemaan.
Ystäviä on sentään kaksi, mutta tapaamme kovin harvoin, kun aikataulut jne. eivät käy yksiin. Kavereita on kovin vähän, joten piinava yksinäisyys on tuttua.
Kouluttauduin väärälle alalle, mistä on seurannut työttömyyttä ja pätkätöitä. Kohta edessä on alanvaihto. Opintovelkojen vuoksi tarvitsen kokopäiväisen työn, joten en voi tuodsta vaan heittäytyä päätoimiseksi opiskelijaksi.
Edessä siis näyttää olevan hanttihommat tai monen vuoden työ-opisleuhelvetti joka ei korkeakoulututkinnon jälkeen enää oikein motivoi, alkaa opiskelukiintiö olla jo täynnä.
Vuokrayksiöni on luukku, jossa kuuntelen yöt naapureiden huutoa. Se ei ole koti, se on vain asunto.
Omien valintojeni takia olen epäonnistunut elämässäni, mutta en vielä ihan kokonaan, joten yritän elää asian kanssa. En siis tavoittele kuuta taivalta, vaan tavallista elämää.
Vaikka en syyttämään haluakaan ryhtyä, niin sain niin huonon kasvatuksen, kurjat henkiset eväät ja opastuksen maailmaan, ja ankeat mielikuvat perhe-elämästä omassa lapsuudenkodissani, että en toisaalta ihmettele lainkaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Edellinen olisi voinut lähteä omalta näppikseltä mutta tiedätkö että se omanarvontunto, sitä pitäis kohentaa. Tätä myötä moni muu asiakin tuntuu merkittävämmältä.
Muuta en osaa valitettavasti kommentoida kuin että et ole yksin.
Voimia!
Entä jos ajattelisi asioiden positiivisia puolia...
Lapset ovat kukkia elämän puutarhassa. Silti joku totesi: kasvakoot toisten ryytimailla ja jalat ylöspäin. Eli lasten kanssa oleminen ei välttämättä tuo elämään onnea...en tiedä, minulla ei ole, mutta olen nähnyt muutaman taimen läheltä. Toisaalta, mies pystyy tekemään lapsia aika vanhanakin vielä, miksi siis heittää kirvestä kaivoon? Tämähän on tietysti arvovalintoja ja jos nykyinen kumppanisi on sinulle the juttu, asia on pakko jättää silleen.
Ystäviä on kaksi! Siis enemmän kuin nolla! Niitä voi tulla myös lisää, jos joskus lähtee ravinteliin tai harrastamaan tai talkoisiin tai chattiin tai....välttämättä tämä ei auta henkiseen yksinäisyyteen, mutta voi kyllä lievittää.
Opintovelat ja työttömyys on paskamainen yhdistelmä. Tästä ei kuitenkaan kannata ykskantaan tehdä sitä päätelmää, että kouluttauduit väärälle alalle. Parinkymmenen vuoden kuluessa elämä on muuttunut paljon ja työelämä siinä mukana. Suunnitelmat, jotka nuorena näyttivät loistavilta ja varmoilta eivät toteuduttuaan enää takaakaan elintasoa. Mikä olisi sitten oikea ala? Tarvitseeko sen olla jotakin, johon pitää kouluttautua erityisen pitkään? Miksei siivoamaan tai oppisopimuksella asuntovaunukorjaajaksi? Tiedän, sinusta piti tulla akateeminen. Niin minustakin. Onko aivan naiivia väittää, että opiskelusta on kuitenkin jäänyt henkistä pääomaa?
Asunnon vaihtaminen on kovaa rumbaa, mutta kuitenkin joskus paikallaan, jos koko ajan v*tuttaa. Hei, sinulla kuitenkin ON asunto. Meluavat naapurit pysyvät sentään seinän toisella puolella, et joudu nukahtamaan heidän viereensä puristaen ainutta omaisuuttasi muovarissa pään alla jossakin yhteismajoituksessa!
Huonosto kasvatuksesta ja ikävistä muistoista HUOLIMATTA olet selvinnyt näinkin pitkälle, opiskellut ja tehnyt töitä. Jossakin olet siis onnistunutkin.
Kannattas hankkia niitä muksuja jos aijot jonain päivänä syntyä uudelleen, oma kohtasesti sama ongelma ja olen vuotta sinua vanhempi.