SDP:n tarinat

Kun SDP nyt lupaa 100000 uutta työpaikkaa, niin missä ovat ne edelliset ja sitä edelliset satatuhatta? Tämän vuoden aikana on taas saanut lukea kuinka monta sataa tai kymmentä ihmistä on saanut kenkää, milloin mistäkin yrityksestä.

Mihin SDP aikoo nämä uudet työpaikat rakentaa. Tiedän: puolet pistetään eläkkeelle ja toinen puoli työllisyystöihin. Näinhän demarit ovat jatkaneet jo kaksi edellistäkin kautta.

Ei ne uudet työpaikat ole todellisia. Pelkkää tilastokikkailua.
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

200 000. Sitten 100 000:lle löytyy uutta työtä. Demukat eivät ole panneet vielä siinä vaiheessa tikkua ristiin. Heidän osuus tehdään siinä vaiheessa kun 100 000 saadaan naamioitua työllisyyskoulutusmomenteilla tilastojen ulkopuolelle. Se on pojat kovaa hommaa se

Äänestä

Kanervan Ike oli porvarihallituksen työministeri, kun maahan tehtiin hetkessä puoli mijoonaa työtöntä. Se vasta oli tehokasta toimintaa ja eivät edes ennalta tätä luvanneet. Totta on et demareilta on mennyt joskus parikin hallituskautta sen rakentamiseen mitä porvarihallitus tuhosi yhdessä kaudessa. Mutta onko tuo porvarillinen tehokkuus kuitenkaan meille onneksi. Siinäpä kysymys.

Äänestä

Kun Ilkka Kanerva oli työministerinä oli siinä sellainen tekemisen meininki ja osaavuus, joka on valovuosien päässä flegmaatikko-Filatovin otteista!

Äänestä

"Ennen kuin SDP kolmesti lupaa lisätä 100 000 työpaikkaa vaalikaudella, on se kansan pettänyt."

Kolmas kerta taisi tulla eilen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lupaus 3 kirjoitti:

Kun SDP nyt lupaa 100000 uutta työpaikkaa, niin missä ovat ne edelliset ja sitä edelliset satatuhatta? Tämän vuoden aikana on taas saanut lukea kuinka monta sataa tai kymmentä ihmistä on saanut kenkää, milloin mistäkin yrityksestä.

Mihin SDP aikoo nämä uudet työpaikat rakentaa. Tiedän: puolet pistetään eläkkeelle ja toinen puoli työllisyystöihin. Näinhän demarit ovat jatkaneet jo kaksi edellistäkin kautta.

Ei ne uudet työpaikat ole todellisia. Pelkkää tilastokikkailua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu