Edellinen on viittä vailla, joten eiköhän jatketa samalta pohjalta.
Kumpparijutut
jatkuvat
20129855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 201
Vanhimmat
Hannele Lauri on ilmeisesti ahkera mustien kontioiden käyttäjä, mikäli olen oikein ymmärtänyt.
En tiedä hänen kumpparimieltymyksistään, mutta hän on juuri sitä ikäluokkaa, jolle mustat Kontiot ovat se ainoa oikea kumpparimerkki.
Siinä upeassa ohjelmassa Mari Vainio näytteli usein mustat Kontiot jalassa.
Satu Silvollakin oli usein mustat Kontiot Pekko-elokuvissa. Sitten mainosti julkisesti punaisia Tretorneja.
Hän on jossain lehtihaastattelussa sanonut tykkäävänsä puutarhahommista. Ehkä ne Ansan Kontiot olivat Marin omat.
haistakoon se yksi kanoottimies pitkän paskan. kumpparijuttuja luetaan paljon, ainoastaan viivi, marika ja förstit pärjäsivät kumpparijutuille lukijamäärässä.
esiintyy usein kumpparikeskusteluissakin.
Kukapa kumpparifani ei haluaisi nähdä Viiviä kunnon kumpparit jalassa. Maailmamme romahdutti tieto Armin pojan suunnittelemista kumppareista, jotka Viivilläkin ovat.
Viivi olisi vain niin syötävän hyvän näköinen kuvitelluissa Kontioissaan. Tässä Viivin bailailua.
http://www.youtube.com/watch?v=7_XUHksc_uo
Ai kun oliskin bailaillut valkoset kontiot jaloissaan ja niitä kun pääsis haistelemaan sisältä heti käytön jälkeen ja nuolemaan niiden pohjat puhtaaksi :-) Näin muutama viikko sitten vastaavan tapauksen mutta tyttö ei vaan ollu Viivi ja sillä oli punaset kontiot jaloissaan mutta hienoa katseltavaa sekin oli :-)Wau !
Siellä on älyttömän hyviä kumpparikuvia.
Muutamien siellä olevien naisten kumppareitten alle kun saisi ujutettua pikkuveljensä.
Miehen kulli kaipaa naisen kumpparia eikä pilluva.
Minun kulli kaipaisi niitä pikku kakkosen Siljan kumppareita.
Silja on ehkä minunkin suosikkini, koska Viivin valkoiset Kontiot osoittautuivat kuplaksi. Siljalla on hienot punaiset ja punapohjaiset kumpparit.
Äänestäisin Piia Pasasta, mutta ei ole tietoa hänen kumppareistaan.
Kumpparin kantapää on joskus kärkiosaa parempi.
Ykkösen uutisankkuri Katri Viippolan haluaisin nähdä kumpparit jalassa.
Vonkovvaat kullia. Kahtosivat yheltä kumpparsivulta mitenkä homma onnistuu kumpparilla.
TV kakkosellakin on oma vaatevarasto. Voivat ne kumpparit tietenkin olla myös Siljan omat. Kerran Katti Matikaisessa Siljalla olivat mölön näköiset vihreät kumpparit.
Viiville Kontiot ja heti.
Viivi voisi polkea ja potkia kaikkia miehiä munille valkosilla kontsuilla.
Viivin Kontio nytkyttämässä tuntuisi aika makealta munan päällä. Kunpahan ei polkisi niillä lyhytvartisilla kumppareilla.
Yritin aikoinaan Jyväskylän suurajoissa kun mulla oli Rukan keltainen sadetakki kädessä roikottaa sitä niin että se olisi ajautunut Viivin valkoisen kuraisen kontisaappaan alle :-) mutta tuloksetta se ei onnistunut kun se oli vaan niin vähän aikaan siinä paikallaan :-( Sitäpä sadetakkia ei olisi sitten putsattukaan koskaan !
Eikö siihen miehen arkaan elimeen koske, jos sitä polkee kumpparilla? Minäkin jos vajaan kuudenkympin painolla polkaisen, niin varmasti koskee. Vai hierotaanko sitä kikkeliä kumpparin pohjalla hellävaroen?
Mies lattialle makaamaan ja puolijäykkä mulkku painetaan mahaa vasten ja sitten vaan hierotaan loppuun saakka. Tai vaikkapa muna vasemman jalan kumpparin etuosan päälle ja oikean jalan kumpparin pohjalla annetaan kyytiä. Jos nainen istuu, hän voi laittaa kikkelin molempien kumppareiden pohjien väliin ja sitten hinkata. Joskus tuntuu hyvältä saada myös kumpparin kantapäätä ja se onnistuu helpoiten, kun mies makaa selällään ja kantapäällä hinkataan mehut ulos.
Jos on karheapohjaiset kumpparit, niinkuin esimerkiksi monet retkikumpparit, tai Tretornit ja Rukat. Kontioilla ja Hailla ei koske niin paljon.
Vaelluskumppareiden pohjat ovat aivan kamalat, samoin Tretornien. Rukka-merkistä ei ole kokemuksia, mutta kuvista päätellen ei ainakaan minun munille sovi.
Muinoin yksi tyttö potkaisi minua Jolle-kumpparilla munille ja voin sanoa, että kyllä koski. Hierominen on eri asia, siitä mies ja muna nauttii, kumpparin kosketuksesta.
Tässä kumppareittein parhaimmisto:
Saga (tuohi)
Lena (musta)
City (punainen, tuohi)
Sisko (punainen, tuohi)
Kontio (tuohi, punainen, fuksia, lime)
Tarja (valkoinen, punainen)
Sina (tuohi)
Susanna (tuohi, harmaa)
Hai (vaaleansininen, vaaleanpunainen, vadelmanpunainen, rosa, punainen, keltainen)
Lady (tuohi)
Ratsu (musta, burgundi)
Diana (tuohi, punainen)
Riikka (valkoinen)
Vappu (musta)
Tanskalaisten suunnittelema 1970-luvun malli (vaalea)
Kaapista löytyy:
Kontioita (kaikki mustia)
Numero 33 yhdet
Numero 36 neljät
Numero 38 kolmet
Omat kumpparit ovat numeroa 42
Naisten ja tyttöjen kumpparit olen keräillyt kyliltä.
Ei paljoa lisättävää. Mustat mallit jäisivät omalta listaltani pois. Tykkään myös värikkäistä nyörillisistä malleista (Sailor, 70-luvun Lunar, Viking-retro, myös Tretornin Themsen). Tuossa alempana toinen kirjoittaja kertoikin tanskalaisten suunnittelemista värikkäistä malleista. Go-joy ja Go-gay (!) olivat aika makeat.
Mustat kontiot koko 37
Mustat kontiot koko 42
Mustat kontiot koko 42
Eiköhän Evitat kuulu myös nokian parhaimmistoon.
Hitsiläinen, kun on nätti nainen. Minkähänlaiset kumpparit on? Pahaillaan on kolmosen urheiluohjelmassa.
Muistelen että se oli about at the beginning 1970 kun Nokia alkoi "lanseeraamaan" nuorisokumisaappaita. Ensinnä tuli Hai saapas ,aluksi Haita oli sinisenä ja valkoisena. Sitten tuli Top Hai saapas ,punainen, valkoinen, musta. Luna saapas siinä oli nyöritys eressä, vaaleansininen keltainen.Noin 1972 Nokia valmisti GO GAY saapasta joka oli kaksivärinen. kelta-sininen,puna-sininen, valko-sininen. Sitten oli Go Wild kumisaapas (pallokuosinen) Kelta-punainen , sini-valkoinen. Sitten Jokke ja Jolly saappaat. Värejä oli. Minullakin nuorena miehenä oli kelta-punaiset pallokuosiset GO WILD kumisaappaat. Nykyisin niitä pidettäisiin tyttöjen saapasmallina. Olen seurannut näitä keskusteluja ja olen kiinnitänyt huomion siihen mitenkä haetaan jonkinlaista hyväksyntää muilta jos haluaa (mies) laittaa jalkaansa vaikkapa fuksianväriset Kontio kumisaappaat.Eikö arvata olla oma itse.Naisten vaatteet on ihan eri asia .On se kummaa että punaiset Kontiot mihen jalassa ovat NAISTEN vaate ??????????????????vastaani kävelee silloin tällöin miehiä punaisissa urheilukengissä eikö voisi ajatella samallalailla että hänelläkin on naisten kengät????????????????????????LET ME KNOW
Kyllä sitä vain, kumma kyllä, punaisia saappaita miehellä pidetään naisten saappaina. Se on vain yleinen tapa, että miehillä on mustat ja naisilla punaiset tai mustat kontiot. Mustia kontioita naisilla taasen kukaan ei pidä miesten saappaina. Ehkä joku muu väri, vaikkapa keltainen on neutraalimpi, joka sopii molemmille sukupuolille. Punainenhan on aina ollut "tyttöjen väri".
Meiltäkin löytyy muutamia esim.Yhet keltaset jollet ,nokialaiset sinivalkoset joissa purjeenkuva 2 kpl ja yhet rusk.valkoset. Jollen tapaset sinivalkoset nokialaiset ,kontioita siniset yhet,oranssiset yhet ,punaset punasilla pohjilla 5 kpl joista yhet kääntikset,mustat 6 kpl joista yhet kääntikset,valkoset 10 kpl joista yht kääntikset,Aiglen ridaus saappaita 2 paria,yhet nokian ns.vaellus saappaat.Näistä Hannan käytössä punaset kääntikset ,oranssiset kontsut,valkoset kääntikset ja valkoset kontsut ,Boy:n käytössä 2 mustat kontsut.Vierailla käytössä meijän muita valkosia kontsuja kun kyläilevät ;-) !
Edellisen kirjoittajan muistinvirkistykseksi: Go-Gayn oikea nimi oli Go-Joy. Jokke oli Jakke ja Jolly oli Jolle. Mutta ei sillä niin väliä, upeita kumppareita kaikki! Kunpa saisi vielä jostain Go-Joyt *huokaus*...
Kun asioista on niin kauan unohtaa väkisinkin asioita 1 Nokian saappaita oli Go Gay ja Go Joy ne olivat kasivärisiä saappaita toisesaa saapasmallissa oli pienet koristenyörit. Tämä malli oli Ruotsalaista suunnittelua Tästä olen aika varma koska näissä kaksivärisissä saappaissa toisessa saapasmallissa oli tuo pieni koristenyöritys. Tässä muuten myös näkee sen mitenkä kieli muuttuu GAY =iloinen, hilpeä, korea,kirjava...nykyisin Gay tarkoittanee vähän eriasiaa.Minulla oli aikoinaan paljon noita värikkäitä saappaita. Vanhoissa 70luvun lehdistä löytyy paljonkin Nokian mainoskuvia. Harmittaa ettei missään ole arkistoa josta pääsisi kuvia katsomaan Oi niitä aikoja...............
Noista valkosista olis hieno nähdä kuvia. Ihan ilman käyttäjiä... Saisitko?
Kumppareita ei saa sanoa lantsareiksi. Sana tuo mieleen lannan, ja nythän kumpparit ovat muotisaappaita. Tietysti lantatöissäkin kumppareita tarvitaan, mutta näillä palstoilla näen niiden funktion seksisaappaina.
On siis toisiakin ketkä keräävät ja viihtyvät kontioissa ja jolle saappaissa, WOW.
Meillä kans paljon arsenaalia, ýli 10 paria erilaisia kontioita.
Pistä mailia jos tahdotte jutella lisää privasti.
rosbif "ät" luukku.com
Tähän maahan ja tähän lukijamäärään mahtuu moniaita kumpparien keräilijää. Hyvä vain, että kumppareista kiinnostuneita löytyy.
pistäppä mailiosoite?
En nyt ole sama kirjoittaja, mutta kaikenlaisia naisten kumpparikuvia voi lähetellä osoitteeseen [email protected]
Bongasin mielettömän jutskan ;-) pari noin 20 vee tyttöö puketuneena retrovaatteisiin ja sokerina pohjalla kummallakin jolle saappaat ruskeat jollet ja vihreät jollet !!!
eli osoitteeseen [email protected].
Kuvia.
Lähetä minulle kumisaapaskuvia. minulla on netistä imuroituja aika paljon. Vaihdetaan. Jos omia niin ne parhaita. Kaikki muutkin, joilla on kuvia naisista kumisaappaissa tai naisten kumisaappaista lähettäkää kuvianne osoiteella [email protected]
Jos niitä fotoja on ni pistä tonne: [email protected]
Tietty laatu saa olla vaikka megatavun per kuva. En tiiä paljonko yhdessä viestissä voi lähettää mutta postilaatikossa on tilaa vaikka kuinka paljon...
Olen oikeastaan haisaappaiten keräiliä mutta kyllä mulla on muutamat jolletkin.Haisaappaita mulla on punasia,sinisiä,pinkin värisiä.Mutta lisää vielä mahtuu joukoon varsinkin mallia jossa
on alareunassa saman värinen raita kuin saappaakin ja ylä reunassa kiristys remmi joita oli 70-luvulla myynnissä.Värejä oli ainakin punaisia,sinisiä,vihreitä ja ruskeita.
TARJOTA VOI:[email protected]
PS:KUVIAKIN VOI LÄHETELLÄ SAMAAN OSOITEESEEN.
mullekkin niitä kuvia KIITOS
Tänään kun olin kaupassa punaisissa Duudson kontioissa, niin vanhempi nainen tuli juttelemaan ja kehumaan minun punaisia kontioitani moneen kertaan näteiksi saappaiksi jalassani. Sitä pitää vaan uskaltaa pitää sitä mitä haluaa.
Kuinkahan moni näistä kumpparijuttujen lukijoista on naisia? Itse veikkaisin suhdeluvun olevan 90% miehiä ja 10% naisia. Palstalle kirjoittajista arvelen, että 99% on miehiä ja vain 1% naisia.
Olen seurannut tätä jutustelua jo vuosia ja olen saanut monta uutta vinkkiä ja linkkiä liittyen kumppareihin. Kiitos aktiivisille kirjoittelijoille.
Vuodenaika, jota elämme, on meille kumpparifaneille ankaraa aikaa. En tiedä Etelä-Suomen tilannetta, mutta täällä muualla Suomessa ne vähäisetkin kumpparit katoavat kylänraiteilta ja katukuvasta. Toisaalta maaliskuuhun ei ole enää pitkä aika. Silloin toivon mukaan vedet virtaavat ja tytöt käyskentelevät kumppareissaan...
Ainakaan täälläpäin ei kumppareita näe edes puistojen hoitajilla.
vähääkään, mutta paneppas vekottimesi viiloon.
kannattaa tsekata!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=707&posting=22000000021293561
Eipä mittään väliä mitkä kelit on, aina vaan kumpparit jalkaan hait kontiot kääntikset tai aivan mitenkä vain... Sama sille mitä teillä on, mutta mulla menee kumpparit missä vain ja koska vain.
Onks sulla valkosia kontioita käytössä tai tiedätkö kellä on :D ?
Eipä ole valkoisia kontsuja, mutta ostan heti jos semmoset jostain saan.
Oon kuullu että yhellä nimimerkki Pekkak:lla olis sellaset valkoset kontiot ainaski ja niillä on tehty kaikkea kivaa ? Jos näin on olis kiva tutustua niihin :-)
no mitäs maksaisit lähes uusista tuohenvalkoisista kontioista, koko 40?
Olen monasti ottanut saappaat mukaan supermarketeissa sovituskoppiin ja veivannut lastin sisälle. Kerran sattui, että fuksian värisen 39 koon Kontsujen sisälle oli joku muukin heittänyt lastin, ihan vast'ikään.
Tämä on niin huippupalsta ja pitäkää se samana.
Aina ei jaksa kirjoittaa. On helpompi vain lukea muiden juttuja.
Bongasin melkein tuliterät mustat kääntiskontiot Forumissa nuorella hippitytöllä. Etteu vain vanha muoti olisi tulossa takaisin?
Yksi pääsky (tai hippi) kesää... No, onhan noita kääntövarsiakin silloin tällöin nyt näkynyt. Ja mikäs siinä, mielelläänhän niitäkin bongailee.
tuossa viikonloppuna tuli paikallisessa Prismassa bongattua punaiset kääntövarsikontiot about 3-kymppisellä hyvinkin viehättävänoloisella naishenkilöllä.
Useita nuoria typyjä erivärisissä haisaappaissaan Hesassa ;-)
Tänä aamuna työmatkalla kaksi hyvää bongausta: luumunväriset Hait ja limenkeltaiset Kontiot. Käyttäjät nuoria kauniita neitoja. Lime-Kontiot varsinkin ovat upea näky.
http://www.danijelle1.de/t1328f40-Gummistiefel.html
tytöt ovat leikkisällä tuulella...
Minkälaisia kumppareita oli torstain Menolipussa?
Kukaan ei ole kirjoitellut kumpparijuttuihin. Onko sunnuntai lepopäivä?
Eipä ole kirjoitettavaa, kun kumppareita ei yksinkertaisesti näy missään.
onkos täällä porukkaa, jotka käyttää kahluuhousuja? Sain itse juuri eilen Puolasta tilatut kumiset, kiiltävän mustat kahluuhousut. Kyllä niillä kelpaa tehdä vähän rapaisempiakin töitä syvemmässäkin vedessä, eikä mene vesi saappaan varresta.
Uusia LADYEVITOJA myytävänä, mustia koot 39,40,41
[email protected]
On taas naisella niin karmeet kumpparit.
Monilla maatiloilla on vaan niitä vihreitä kumppareita. Ennen muinoin piiat ja emännät, samoin keinosiementäjätytöt ja elukkalääkäritytöt kulkivat mustissa Kontioissaan. Oi niitä aikoja.
Suurin osa naisista ei ymmärrä, että meille kumpparifriikeille kumpparit ovat maailman tärkein asia.
Täälläpäin ei näy juuri kumppareita, mutta äsken näin kahdet kumpparit viiden minuutin sisällä. Yhdellä naisella oli pinkit Hait ja toisella jotkut punaiset nyörikumpparit. Tosin vettä sataa aika lailla.
Jos viimeinkin naiset oppisivat muuallakin kuin Helsingissä käyttämään kumppareita.
Bongattu erään sikäläisen oppilaitoksen lähettyvillä perjantaina vajaan viiden minuutin sisällä kolmet siniset ja kahdet vadelmanpunaiset retrohait! Onneksi nuoret opiskelijatytöt käyttävät kumppareita myös pohjoisessa - vanhempi väestö ei tunnu tajuavan niiden päälle yhtään mitään.
Välillä oli yksi kokonainen sukupolvi, joilla läheskään kaikilla ei edes ollut kumppareita. Äideillään ja isillään olivat Hait ja Kontiot. Jospa tämä uusi nuoriso ymmärtäisi kumppareiden päälle.
Harmi vain, että nuori sukupolvi käyttää haita ja muita lyhyitä "kaupunkisaappaita". Kunnon Kontioita näkee aina vain harvemmin, eteenkin nuorilla naisilla.
Mahtoikohan ex-poikaystäväni olla kumpparifetisti? Joka kerta, kun ulkona oli märempää, niin hän ulos lähtiessään laittoi kumpparit jalkaan. Silloin kun hän sai houkuteltua minut mukaan ulos sateeseen, hän pyysi minuakin laittamaan omat punaiset Kontioni jalkaan. Itsellään oli mustat Kontiot. Mitä lie tehnyt minun kumppareilla poissaollessani? Näistä jutuista saa sen kuvan, että naisten kumppareilla tehdään vaikka mitä.
Ei se, että käyttää kumppareita tai kehoittaa muitakin käyttämään, tee kenestäkään kumpparifetistiä.
Vasta, jos ex- poikaystäväsi pyysi sinua käyttämään kumppareita vaikkapa ennen seksiä, on jo todennäköisempää, että kyse oli kumpparifetismistä. Jos poitsu kävi kuumana aina kun olitte kumppareissa ulkona ja halusi seksiä jo ulkona tai viimeistään sisälle päästyänne, kyseessä on jo selvä tapaus.
Mikäli hän halusi sinut kumppareissa sänkyynkin, ei asiasta ole mitään epäselvyyttä.
minä kumpparifetisti en ole kertonut avovaimolle kumpparimieltymyksestäni. touhuan vaimon punaisten kontioiden kanssa kun ketään ei ole kotona, joskus saapastelen niisssä pihalla ja metsässä. kaupungilla pidän valkoisia kontioitani, joskus myös mustia naisellisia malleja.
seksi toimii ihan hyvin ilman kumppareitakin!
Kumpparit ovat meille fettareille kova sana. Niillä tehdään tosiaan vaikka mitä. Harvoin avio-tai avoliittolaiset tai mitä niitä nyt onkaan, saavat tietää miehen kumisaapasmieltymyksiä. Miehet osaavat sen salata.
Paitsi, että kumisaappailla on fetisistille oma erityinen merkityksensä, ne ovat ulkotyö-, maasto- ja märissä olosuhteissa käytännölliset ja mukavat jalkineet. Samoin jokaisella on omia suosikkivaatteita ja -jalkineita, joita käytetään koska ne ovat mukavia, hyvännäköisiä tai sopivat omaan tyyliin.
Ex-poikaystäväsi saattoi tietenkin olla kumpparifettari, tai sitten hän vain piti kumisaappaita märällä kelillä asiallisina ja huolettomina jalkineina.
Jokainen kumpparifetisisti näkee ja kokee kumisaappaat ja niiden merkityksen omalla tavallaan. Itselläni seksi sujuu ilman kumppareitakin ja käytän Kontioitani yleensä vain kun niiden käyttöön on aihetta.
Eilen Ikeassa bongattu noin 25vee typy saapasteli valkoisissa hieman rapaisissa kontiosaappaissaan ;-)shoppaillen !
Tänään Hakaniemessä jo kolmannen kerran tänä syksynä vanhenpi nainen keltaisissa tosi likaisissa kontioissaan bussipysäkillä !Uskaltaiskohan ens kerralla kun näkee sen keltaisissa kontiossaan yrittää ostaa ne siltä,mieli tekis kovasti sen verran mageen näköset ne on :-)
Olen lähes varma, että yksi meidän työpaikan tytöistä tietää tai arvaa mieltymykseni kumppareihin. Lienee nähnyt, kun tuijottelen hänen mustia Kontioitaan aina silloin, kun hänellä on ne jalassa. Vielä provosoi nostamalla kumpparijalkansa tuolille ja varmaan huomaa, että viimeistään silloin minulla pullistuu housun etumuksessa. No, olen minä hänen kumppareillaan saanut monet hyvät kyydit.
Eksälläni olkoi pullottaa housuissa jo heti, kun vedin kumppareita jalkaan. Mikä niissä kumppareissa niin kiihottaa? Onhan kumpparit jalassa mukava hyppiä lätäköissä ja potkia metsässä kärpässieniä ja talloa maamunia. Osa lukijoista tuntuu tykkäävän tilsausjutskista. Minä olen tilsannut tuhansia sieniä ensin mustilla Kontioilla ja nyt punaisilla. Ja onhan kumpparit toisaalta ihan söpöt.
Minkä ikäinen olet ja minkä numeroiset kumpparit sinulla on? Ovatko punaiset kontsut punapohjaiset vaiko mustapohjaiset? Oletko liiskannut ötököitä kumppareillasi? Vastaa please.
Kyllähän naisten kumppareilla tehdään vaikka mitä...
Soolona useasti, mutta ehdottomasti parhaat leikit tapahtuvat siten, että tytöllä on vain toinen kumppari jalassa.
Usein miehillä vain on kohtalaisen korkea kynnys pyytää kumpparileikkejä kumppaneiltaan. Jotkut miehet turvautuvat tässä jopa maksulliseen seuraan, jotta saavat mitä haluavat. Ei uskalleta kertoa vakituiselle kumppanille.
Naisilta ei saa kysyä ikää, hölmö. Sen verran voin kertoa, että olen alle 25 vuoden ikäinen. Kumpparit ovat kokoa 38 mustat ja punaiset. Punaiset kumpparit ovat mustapohjaiset. Pikkulikkana litsattiin matoja sun muita, mutta ei tule mieleen muuta, kun yksi tapaus vuoden takaa. Eksäni ampui ilmakolla räksän ja se ei kuollut, joten polkaisin siltä kumpparilla hengen pois. Olen ruvennut lukemaan näitä kumpparijuttuja vasta viikko sitten, kun kiinnosti miksi näitä lukee niin paljon ihmisiä.
Minkälaiset kumpparit sinulla oli pikkutyttönä? Poljitko sen räkätin muusiksi vai miten? Vastaa taas pian please.
Ala-asteella minulla oli mustat Kontiot muistaakseni 35-kokoiset. Inhotti se litsaus, mutta en halunnut linnun kärsivän, vaan polkaisin sen pään rikki kumpparin kantapäällä.
Puhun nyt vain naisten kumppareista. Kun niillä on jo pienestä pitäen leikkinyt ja runkkaillut, niistä ei vaan pääse eroon. Kaupasta ostetut uudet kumpparit eivät minua kiihota, mutta naisten jaloissa olleet kiihottavat älyttömästi.
Kiinnostaisi kuulla kuinka tulit hankkineeksi punaiset saappaat? Tykkäätkö enemmän punaisista vai mustista Kontioista? Entä muut värit tai mallit?
Mustat Kontiot alkoivat tulla jo vanhoiksi, mutta ovat edelleen käytössä. En tiedä mikä minuun iski, mutta jostakin syystä halusin punaiset kumpparit ja päädyin Kontioihin. Ehkä tykkään nyt punaisista enemmän, kun olen koko ikäni pitänyt mustia kumppareita. Muista malleista ei ole kokemusta, mutta näitä juttuja lukiessa on mielenkiinto kumpparien mystiikkaan alkanut herätä.
Tahtoo tietää, mitä muita kuin matoja liiskasitte? Olivatko ne samat 35- numeron kumpparit, vai jotkut toiset? Oliko teitä muita tyttöjä hommassa mukana?
Meidän luokan tyttöjä oli aika monta. Kaikilla taisi olla mustat Kontiot ja minulla oli alaluokilla 32 numeron kumpparit ja muistaakseni neljännellä luokalla sain 35- numeron kumpparit. Taisin listiä joitakin koppakuoriaisia ja jonkun ampparin. Matoja nousi koulun pihalle ja me tytöt kikateltiin ja poljettiin niitä. Mikä teitä miehiä kiinnostaa litsaamisessa? Vai liittyvätkö kumpparit ja litsaus yhteen? Alkoi kiinnostaa. Luin noita ketjuja taaksepäin ja siellä on paljon tämän tyyppisiä asioita. Pitääkö liiskata nimenomaan kumpparilla?
Kumppareihin tulee valtava himo. On pakko saada naisten tai tyttöjen kumpparia vaikka keskellä kirkasta päivää ja julkisella paikalla.
Irc-galleriassa on kuva tytöstä valkoiset Kontiot jalassa.
Moi Emmuliinu,jos kiinnostaa myydä ne vanhemmat mustat kontiot hyvään hintaan niin pistä viestiä osoitteeseen [email protected]
Mitens kuvan sieltä löytää... ???
Minua kiinnostaa vain kumppareilla liiskaus ja nimenomaan naisten tekemänä. Puhutaan tuplafetissistä, jossa liiskaus ja kumpparit kuuluvat yhteen. Naiset liiskailevat usein pikkuötököitä kenkiensä alle, mutta harvoin näkee kunnon kumpparilitsausta. Tupakatkin käyvät hyvin litsauskohteiksi, kunhan ne liiskaa nainen ja kumpparilla kunnolla pyöritellen.
http://irc-galleria.net/view.php?nick=duudeli&image_id=43379749
Ikävä kyllä en voi myydä niitä, koska ne ovat pikkusiskoni käytössä, sillä hänellä ei ole omia kumppareita. Pahoittelen.
Minullakin on omasta mielestäni makeen näköiset 42 kokoiset keltaiset kontiot. Ne on kyllä tässä vaiheessa niinkin likaiset, ettei oikein kehtaa käyttää kaupunkioloissa. Kumi on myös turvonnut aika lailla, kun ensin irroitin vuoren teräosasta ja sitten sivelin terät ja varret vaseliinilla. Ei kovin pitkään kestänyt ennenkuin kumi kupruili kivasti. Sen jälkeen pyyhkäisin vaseliinin pois ja hieroin kumin pintaan nokea. Kun sitten näitä nokisia kumisaappaita käyttää vaikka metsäkävelyllä, niin toi musta noki kuluu pois taitekohdista ja esiin tietty tulee keltainen väri. Jälki on tosi makee!. Toistaiseksi nämä keltakontiot on pysyneet ehjinä, mutta turvonnut kumi kyllä herkästi tarttuu kaikenlaisiin oksiin...
Niin kai se on, että kumpparikyytiä saa vain maksullisilta naisilta.
Ei kumi materiaalina, vaan juuri kumisaappaat. Kurahousut ja sadetakit ja kumirukkaset eivät kiihota yhtään, mutta aina nähdessäni naisen tai neitosen kumpparit jalassa, viisari värähtää. Kaikki kumpparit tietysti eivät säväytä samalla tavalla. On tiettyjä merkkejä, joihin ihastuu.
Voi jos joskus pääsis tommosten kumpparien alle.
Tarkoitatko kumpparikyydillä potkuja vaiko polkaisuja tai kenties hieromista siihen arkaan paikkaan?
Kumpparikyytiä voi antaa niin monella lailla, mutta eiköhän se jo tämän palstan kirjoituksista selviä.
Mällit lensivät heti tuon kuvan nähtyä. Ei ollut itsellä valkoisia kontsuja, mutta naisten 36 numeron kumpparit kävivät siihen tarkoitukseen.
Siis ,kiitoksia sinulle kovasti :-) !
Olis varmaan mahtavaa päästä keltasten likasten kontioittesi alle ja vaikka palvomaan niitä :-) Kuravaatteenikin saisit niillä ilomielin sotkea ,olis kiva nähdä nuo hienot keltasetkontiosi ?
Poikaystävälläni ei kestä montakaan kumpparin hieraisua, kun jo lentää ja vehje veltostuu. Varsinkin, kun hän tietää sen, mitä olen niillä kumppareilla tehnyt. Veltostuttanut isompiakin matoja.
Oletko sinä sama Kaisa, joka on litsannut kyitä ja sinulla on mustat 38 numeroiset Kontio-kumpparit?
Saanut jo kaksi eri kertaa ja eri kumppareilla.
Sitä minäkin toivon, mutta ennen lehmät oppivat lentämään. Tuollaisia kumppareita ei ole enää olemassakaan.
Jokunen vuosi kirjoittelin tänne paljonkin nimimerkillä Kaisa. Nyt nimimerkki on varattu, joten vaihdoin sen tuohon nykyiseen. Edelleen minulla on samat kumpparit ja kyitä olen niillä liiskannut aika monta.
Voi harmi...olisit saanut hyvän hinnan...miten kauan olet omistanut ne punaiset kontiot?
Poljetko sieniäkin littanaksi kantapäällä, vai tilsaatko kumpparin etuosalla?
On se kummaa, kun käyn täällä keskustelupalstalla nyt useita kertoja päivässä. Mietin näitä kumppareista kertovia tarinoita ja arvuuttelen niiden kirjoittajia. Punaiset Kontiot ostin muistaakseni toissa keväänä loskakelien aikaan, kun sisko lainasi entisiä kumppareita.
Yleensä potkaisen kärpässientä niin, että se lentää kauas. Joskus taas polkaisen sen päälle ja hieman tilsaisen. Savusieniä on mukava polkea kumpparin kantapäällä, kun ne poksahtavat mukavasti sillälailla.
Pitäisi päästä näkemään. Jos on kumppareista kuvia niin lähetä osoitteeseen [email protected]
Hitaasti rullaamalla kumpparin pohjalla on paras. Mies ei tule ihan niin nopeasti. Täytyy pitää taukoa ja polkea pippeliä vähän aikaa mahaa tai toista kumisaapasta vasten, jotta ejakulaatio ei tule niin nopeasti. Mieluiten vielä esinahka terskan päälle vedettynä, sillä muuten sattuu. Punapohjaisilla Kontioilla olen hoidellut miestäni jo vuosia, koska sain selville hänen mieltymyksensä kumppareihin.
Kumppareista tavalla tai toisella pitäviä miehiä on paljon,vaikka jotkut toisin väittävätkin...samoin jotkut pitävät moista fetissiä outona,mutta minäkin olen mielestäni täysin tasapainoinen,onnellisessa parisuhteessa (kumppareitakin ymmärtävässä) elävä mies.Jostain syystä kumpparit vain ovat keräilykohteeni ja haluisin aina pelastaa ne ennekuin naiset heittävät ne roskiin tms...tarvittaessa hyvälläkin hinnalla.Samoin kiinnostaa kuulla tarinoita kumpparikohtaloista...no,omituisuutensa kullakin.Eli tarjouksia saa lähettää [email protected]
Siellä on paljon kumpparivideoita, joissa sienet saavat liiskauksen. Mutta!!! polkijoina ovat miehet eivätkä naiset. Ei kiinnosta.
Liki täydellisen hyvä kumpparikuva.
Ahkeran käytön merkit näkyvät tummumisena.
Housut eivät ole liian lerppalahkeiset, vaan päästävät saappaat oikeuksiinsa.
Hyvä, hyvä. Lisää tuollaisia.
Vuosien takaa muistan yhden opiskelijatytön, jolla oli melkein aina mustat Kontiot jalassa. Hän polki tupakkansa aina koulun pihalle, vaikka tuhkakuppi olisi ollut metrin päässä. Monta kertaa hän sanoi minullekin, että heitä jämä maahan niin minä tallon sen. Aivan selvästi huomasi, että tyttö nautti tilsaamisesta ja nimenomaan kumppareilla. Ikinä en päässyt selvyyteen hänen kumppariensa koosta, mutta arvelen, että ne olivat kooltaan 36-37. Kerran muistan, että minulla oli räjähtää, kun istuimme opinahjon rappusilla tupakalla ja olin heittämässä jämää tuhkakuppiin. Tyttö sanoi, että laita se tuohon ja osoitti viiden sentin päähän. Minä tein työtä käskettyä ja laitoin tupakanjämänn portaille. Hän tilsi sen aivan silmieni edessä liiskaksi kumpparilla ja potkaisi liiskatun tumpin pois. Arvatkaa vaan, ottiko koville? Teki mieli riisua ne kumpparit heti ja lähteä jonnekin puuhastelemaan.
En laita enkä edes osaa. Annan vain sienille kyytiä punaisilla kumppareilla, tai oikeastaan oikean jalan kumpparilla vain omaksi huvikseni. Litsaus on minulle uutta, mutta täytyypä miettiä seuraavan kerran, kun sieni sattuu kumpparin alle. Ehkä litsaan sitä muutaman kierroksen enemmän.
Kuulostaa hyvältä ja juuri tuollaista käsittelyä haluaisin naiseltani ja hänen kumppareiltaan.
Palstalla käy päivittäin varmaan paljonkin naisia lukemassa kumppareista, mutta aika harva kirjoittaa mitään.
Kertoiko hän kumpparimieltymyksestään, vai jäikö kiinni itse teossa? Hyvä, että olet suostunut tyydyttämään hänet kumppareillasi. Miehesi varmaan nauttii siitä suunnattomasti.
Huomasin ukkokullan kiinnostuksen naisten kumppareihin monista pienistä merkeistä. Ulos lähdettäessä pyysi usein minua laittamaan kumpparit jalkaan, jos muilla naisilla oli kumpparit jalassa, niin katse jumittui naisten kumisaappaisiin. Jos minulla oli rapaiset kumpparit, niin ne jostain kumman syystä olivat puhdistuneet minun poissaollessani. Nyt hän on tunnustanut puuhastelleensa Kontioilla siitä saakka, kun minut tapasi. Kyllä hän nauttii kumpparin kosketuksesta kikkelillään ja pienistä polkaisuista ja pohjalla hieromisesta niin, että meinaa tulla jo muutamasta hinkkauksesta.
Luulen, että tyttö tiesi mieltymyksesi ja kiinnostuksesi kumppareihin. Varsinkin murkkuiässä pienet salaiset silmäyksetkin huomataan ja osataan tulkita oikein. On herkkyys huomata vastakkaisen sukupuolen kiinnostus.
Valitettavasti tuo kyky heikkenee iän mukana.
Hormonit, ne hormonit.
Kyllä on ukkokultasi onnenpekka.Itsekin kaipaisin tuollaista käsittelyä,mutta naiseni ei suostu.
Pahastutko kun kerron,että rupesi ihan seisomaan,kun luin juttusi ja ajattelin miten hyvältä käsittely tuntuisi.
Onko nuo kumpparit olleet joskus yhtä valkoiset, kuin heijastinnauha? Mahtavaa, jos näin on.
Eivät ole olleet valkoiset koskaan vaan tuohenväriset.
Monissa perheissä naisväki piilottaa kumpparinsa, jos niitä yleensä sattuu olemaan, jonnekin kaapin perukoille, tai varaston nurkkaan, ettei vaan kukaan ulkopuolinen näkisi niitä. Valitettavasti.
Juontajalla ajoittain valkoiset Tretorn Waxholmit.
Ai jai kun sais kyseisen ohjelman Hannan punaisia saappaita nuolla sille puhtaiksi ja haistella niitä sisältä heti kun Hanna on ottanut ne hikoilevista jaloistaan ! Hanna se vaan kun on niin kaunis saappaissaan !
Kyll se Hanna oli niistä paras varsinki punasissa kumisaappaissaan,käyttääköhän se vielä niitä muuten ? :-)
Eilisessä lehdessä oli pikku-uutinen. Joku mies oli pakottanut vastaan tullutta 9 v. poikaa luovuttamaan uudet kumisaappaansa itselleen ja antanut tilalle käytetyt 37 numeroiset. Poliisi tutkii ryöstönä. ???
Jotkut tykkäävät miehistä ja pojista ja heidän kumppareistaan. Minä pidän naisten ja tyttöjen kumppareista.
Yhtä hyvät "kyydit" saa myös poikien kumppareilla. Olen kirpputoreilta ostanut monet 34-38 numeron mustat Kontiot, joissa on ollut pojan nimi varren suussa. Täytyy vain hommata kumpparitytön kuva ja kuvitella hänet kumpparien omistajaksi.
Että multa se ei onnistu täytyy vaan jotenkin tietää että ne on tyttöjen kumpparit et lentää ;-)
Ehkä poikkeuksen tekee jos kumpparit on valkosetkontio saappaat niin silloin voi olla poikienkin koska ne on parhaat saappaat silloin ei väliä kuka niitä on käyttänyt ? Exxällä oli valkoset kontsut ja sen pikkubroidi käytti niitä paljon kanssa mopoillessa mutta ei se haitannu vaan haistelin niitä sisältä ja nuolin päältä ilomielin :-) :-)hitto !
Mielestäni värikkäät kumpparit piristävät Suomalaista syyssade päivää ja siksi en itsekkään suostu pitämään mustia saappaita. Minun suosikkivärit ovat vaaleat ja punaiset saappaat( Hait ja kontiot ). Ja missään ei silmä lepää niinkuin nuoren naisen pepussa ja jaloissa kun jalassa on nätit kumpparit.
Sitä en vaan suostu ymmärtämään ja en hyväksy missään tapauksessa, että lapsiiin suunnataan minkään tasoista häirintää yms. sen takia, että jollain 8-15 vuotiaalla on kumpparit jalassa. Ne kaverit pitäisi panna päästään tutkimuksiin. Touhutkoon omassa kämpässään mitä lystäävät.
Suomi24:n keskustelupalstat eivät avautuneet koko iltana ennenkuin vasta noin tunti sitten. En päässyt lukemaan millaisia kumpparijuttuja tänään on kirjoitettu.
Siellä on paljon muitakin liiskauspätkiä, mutta eipä löydy naisten kumppareilla toteutettuja.
http://www.youtube.com/watch?v=uYWCShIO_zQ
Kivasti poksahtaa muna ja roiskauttaa sisältönsä kauas kumpparin alla. Miten mahtaa olla naiset, kun annatte kesällä lehtokotiloille kumpparia niskaan? Poksahtavatko ne noin äänekkäästi? Ainakaan mehut ei lennä noin hyvin.
No, poksahtaa ne vähän, tai pikemminkin rusahtaa. Kumpparin polkaisun voimasta vähän riippuu miten kovalla äänellä. Mutta kukaan ei asettele niitä jokaista viittäsataa varta vasten, vaan kylmän viileästi polkaisee jokaista kumpparilla päälle. Joskus ne elukat vihastuttavat aivan älyttömästi, kun niitä on sateisina kesinä joka paikka täynnä. Silloin saattaa joltakin yksittäiseltä limanuljakkeelta lentää "mehut" aika kauas, kun tinttaa sitä vihaisesti Kontion kantapäällä jotain kovaa vasten. Sitä paitsi tuossa otoksessa oli mikki varmasti viiden sentin päässä kumpparista ja munasta.
Löyty liiskauskuvia, joista yksi sarja kumppareilla tallottuja rapuja. Kontiot olis kyllä paljon paremmat tohon hommaan, mutta menee näköjään erilaisilla lenkkareilla ja kotiloita joissain kuvissa ihan paljain jaloin, ei kyllä sytytä mua. Mutta Kaisan tallomiseen palatakseni, miltä mahtais tuntua liiskata noita taskurapuja Kontion alle? Haluttais olla vieressä kattomassa kun rapu rusahtaa ja tirskahtaa mömmöt pihalle. Tollasista rapujuhlista vois vaikka innostua...
http://prepaidclips.com/store/2348
Aika mölön näköiset kumpparit tytöllä, jos lienee tyttö. On kai sen oltava, koska kukaan ei tilaa videota, jos tallojan naama ei näy. Kontiot olisivat paljon näpäkämmät ja sexymmät tuohon hommaan.
Kuvittele kumpparit Kontioiksi, joiden heijastinnauhat eivät näy, koska lahkeet peittävät ne. Tosin kumpparipätkässä on liian kova tempo. Ei oikein pääse naatiskelemaan lopputuloksesta.
Tämä aamu alkoi lupaavasti. Keski-ikäinen nainen ulkoilutti koiraansa punaisissa Kontioissa. Kumpparien pohjien väriä en nähnyt, koska oli niin hämärää.
Rakel Liekki on kuulemma esiintynyt kumppareissa jossain suomipornopätkässä. Olisiko kenelläkään tietoa, mikä pätkä on kyseessä ja millaisissa kumppareissa Rakel siinä esiintyy?
Olen nähnyt ton filmin, mutta en muista nyt sen nimee. Kumpparit olivat mustat Lenat.
Rakel on ihan näpsäkän näköinen ja älykäs tyttö ja kyllä häntä katselisi kumppareissaan, olivatpa kumpparit millaiset tahansa.
Onko täällä ketään muuta joka harrastaa ratsastusta? Itse nautin kun saan iskeä kumpparin kantapäillä ratsua kylkiin.On hieno tunne,kun saa ratsun laukkaan.
Eikös tämän pitäisi olla fetismi- ei perverssipalsta?
Sama koskee kyllä noita kaikenmaailman liiskaajia ja tallaajiakin...
Mitä perverssiä siinä on Kerroppa minkälaista saa kirjoittaa?
Tytöt ovat aina tykänneet liiskaamisesta. Tässä yksi esimerkki. Tietysti parempi olisi, jos tytöllä olisi Kontio-kumpparit jalassaan.
http://www.youtube.com/watch?v=hODK9Ksfa_8
...tuo tuppaa aiheuttamaan seisokkia niin olisi varmasti syytä pistäytyä kallonkutistajan pakeilla?
Olen odottanut ohjeitasi mitä saa kirjoittaa.
Muuten olen sitämieltä,että täällä on kyllä melkoisesti muitakin sairaita.Oliko tuossa edellisessä jotain poikkeavampaa kun muissakaan?
Kovin ahdasmielisen ei kyllä kannattaisi täällä käydä.
Telkkarista tuli kymmenkunta vuotta sitten ohjelma maastoratsastuksesta. Siinä oli muistaakseni mukana kahdeksan naista. Seitsemällä oli nahkaiset ratsastussaappaat ja joukon nuorimmaisella oli mustat Kontiot. Nuorimmainen ratsasti jonon viimeisenä ja eräässä vaiheessa hän jäi jälkeen muista, jolloin hevonen sai tuntea kyljissään kumpparien kantapäitä. Nuori nainen potki kumppareillaan hevosta oikein kunnolla, jotta sai hevosen nopeampaan vauhtiin. Toivottavasti ohjelma tulisi joskus uusintana.
Ajat ovat muuttuneet. 15-20 vuotta sitten melkein kaikki tytöt ratsastivat kumppareissa, nimenomaan mustissa Kontioissa. Tänään kaikista pienimmilläkin pitää olla ratsastussaappaat. Kumpparit tuskin kelpaavat edes tallikengiksi.
Sepä se. Enää talleilla ei näy silmänruokaa kumpparifetistille edes silloin, kun tytöt tekee tallihommia. Useimmat näyttävät käyttävän mitäänsanomattoman näköisiä nilkkapituisia tallikenkiä tallitöitä tehdessään. Harmi.
Tytöillä oli ratsastustunnit heti koulun jälkeen ja he toivat kumpparit (mustat Kontiot) mukanaan kouluun muovikassissa. Muovikassin kumppareineen jättivät yleensä naulakkoon riippumaan. Sieltä tuli monet muovipussit sisältöineen "lainailtua" koulupäivän aikana ja hiippailtua vessaan. Jotkut pitivät kumppareitaan koululla pitempiäkin aikoja. Voi niitä aikoja.
Olen jo aika täpinöissä saan loppuviikosta tyttökaverin systerin vanhat tallisaappaat jotka ovat yleisessä käytössä tallilla ;-)ne on valkoset kontiokumpparit ja olleen monissa jaloissa muhimassa vielä tällä viikollakin :-) jippii hippii !Että kyllä kontioita tallisaappaina käytetään vieläkin ,muttei näitä enää loppuviikosta ;-)
En ole sattunut näkemään kyseistä ohjelmaa,mutta voin kuvitella.Olisi kiihottavaa katsottavaa eikä sillä olisi merkitystä onko kumpparit tai ratsastus saappaat.
Jostain syystä olen viehättynyt vain kumppareihin, eikä mitkään muut naisten jalkineet anna minulle mitään kiksejä.
Youtubesta oli tänään poistettu hirmuinen määrä videoita, joissa tytöt ja naiset liiskailevat kotiloita. Selityksenä on: This video has been removed due to terms of use violation. Matojen ja heinäsirkkojen yms. liiskausvideot olivat saaneet jäädä. Kysyn vaan, miksi juuri kotiloiden liiskaukset poistettiin?
Eipä oikein kuulu tänne tollanen valitus, kannattas varmaan kysyy sivuston ylläpitäjältä.
Jenkkien eläinsuojeluaktivistit tämänkin takana. Niitten ansiosta kaikki hyvät netin liiskaussivustot painuivat maan alle ja maksullisiksi. Vähän niissä oli kyllä kumppareilla liiskauksia. Helevetin koerat.
Eikö edes kumiset ratsastussaappaat aiheuta minkäänlaisia reaktioita?
Jos kumpparit pitäisi pistää johonkin järjestykseen, niin oma järjestykseni olisi: Kumiset ratsastussaappaat 1, Hait 5, punaiset Kontiot 9 ja mustat Kontiot 10. Kontioilla tarkoitan niitä perinteisiä, Suomessa valmistettuja kumppareita, en näitä nykyisiä lutrakkeita.
Mahtaako Silja Sillanpää olla raskaana? Oli tänä aamuna Huomenta Suomessa ja maha pömpötti aika tavalla. Vasempaan nimettömään oli ilmestynyt myös sormus. Siljaa saimme ihailla muutama kesä sitten punaiset Kontion kumpparit jalassa Pikku kakkosessa.
Mistähän saisimme tänne armaaseen Suomeen lisää suunnittelija Paola Suhosen kaltaisia ihmisiä, jotka puhuvat kumppareiden puolesta ja myös itse niitä käyttäisivät? Ei niitä tarvitsisi olla kuin muutama näkyvä julkisuuden henkilö, niin johan asiat muuttuisivat. Monet kokevat kumpparit aivan kuin jonkinlaisena vitsinä ja kumppareita käyttävät ihmiset juntteina, jotka eivät osaa pukeutua. Muun muassa tänään, jolloin ainakin täälläpäin maatamme on mitä parhain kumpparikeli, en nähnyt koko päivänä yhdelläkään ihmisellä kumppareita. Tarttis tehdä jotain.
Minkähänlainen hämminki nousisi, jos joku hieno leidi olisi linnan juhlissa kumpparit jalassa? Sallittaisiinko sitä edes?
Niin, olisihan se jännä nähdä, kun rouva Saarela saapuisi mustissa Kontioissa kättelemään pressaparia. Ja sitten tanssahtelisi kumpparit jalassa Tonava kaunoista. Tanja oli missiaikanaan upea näky mallikuvissa mustat Kontiot jalassa, siitä tämä mielikuva.
Kumpparit olisivat kruunanneet Satu Taiveahon kauneuden.
Viivi sai ilmeisesti vadelman väriset Hait lahjaksi Nokialta, kunhän teki kumppariaiheisen viihdeuutisen vuosi sitten. Minnehän ne ovat joutuneet Ratian kumppareiden tieltä?
BONGASIN MUSTAT KONTSUT SEINÄJOEN LÄHETTYVILLÄ HIRVIMIEHELLÄ VALTATIEN VARRELLA. PÄIVÄN AINOA BONGAUS.
HUH HYVÄ ETTÄ EDES joku bongaa miehiltäkin. Makeeta on kun uudet kontiot on vedetty maasto tms. housujen päälle. Remmi vielä kireelle niin vot!
Miehiä Kontioissaan kulkee kaupungilla silloin tällöin, mutta ainakin minä kekityn vain naisten kumppareihin ja jätän miehet kommentoimatta.
yhdet uuden ajan siniset ja punaset hait.yhdet vanhan ajanpunaset hait ja yhdet mustat kontiot.on niin kivaa kun sataa voi bogata monen laisia saappaita
naisilla.
Nuorehko nainen talutti saksanpaimenkoiraa mustat kääntövartiset Kontiot jaloissaan. Sellaisia kumppareita en ole nähnyt livenä ainakaan 15 vuoteen. Nam.
Siitä on aikaa noin viisi vuotta, kun olin käymässä eräässä tavaratalossa ruokaostoksilla vähän ennen sulkemisaikaa. Lihatiski oli pantu jo kiinni ja sitä siivoamassa oli parikymppinen kaunis tyttölapsi mustat kääntövarsikontiot jalassa. Hyvä, ettei ostoskori pudonnut kädestä, kun huomasin kumpparit, oli se sellainen näky. Vetkuttelin hyllyjen välissä ja olin valitsevinani muka tavaroita koriini, mutta tosiasiassa tuijotin vain neitokaisen kumppareita. Välillä vaihdoin paikkaa tytön liikkuessa toiseen paikkaan siivoamaan. Sain katsella näiitä ihanaisia kumppareita ainakin kymmenen minuuttia, kunnes kuulutettiin tavaratalon sulkeutuvan viiden minuutin päästä. Näky pyöri mielessä monta päivää ja muistot palasivat nuoruuteen ja tyttöihin, jotka silloin käyttivät tuollaisia kumppareita.
Tänä aamuna bongattu Närpiössä kahdet mustat Cityt
Torniossa. Suhteellisen harvinainen malli.
Sadesäällä kannattaa palloilla keskiasteen oppilaitosten ja yliopistojen lähettyvillä: takuuvarmoja kumisaappaiden bongauspaikkoja. Harvemmin (valitettavast) Kontioita, useimmin retrohaita ja nyörimallin Vikingejä.
Taas yksi ketju on tiensä päässä, lähes 23 000 lukijaa ja ne normaalit pari sataa viestiä.
Kumppareista todella tuntuu riittävän jänniä juttuja!
Siis asiaan...
Olisiko kellään myydä ylimääräisiä limekontioita?
Koko saisi olla 40-41.
Tulisi käyttöön n.30v tytölle/naiselle.
Yhteystietoja tänne.
KIITOS
Siellä on 41 ja 42 numeron pari. Tai sitten ei, jos joku ehtii ensin!!