Tätä lukemalla saa kuvan että Nightwishin paluu metallin huippukastiin ei ole kovinkaan kaukana!
http://www.nightwish.com/fi/band/reports?c=8
Copy-pastettuna
Kirjoitan tätä lentokoneessa, jossain välillä Hampuri – Helsinki. Lensimme viikonlopuksi saksanmaalle Ewon ja Tonin (King Foo) kanssa istumaan isojen pomojen kanssa pyöreän pöydän ääreen ja kuuntelemaan uusien biisien demoja, sekä ihmettelemään mitä niiden kanssa oikein pitäsi tehdä. Kustantajat innostuivat kuulemastaan niin, että koko stereolaitteisto simahti liiallisen luukutuksen vuoksi. Myös Nuclear Blastin pojat olivat kovasti tyytyväisiä kuulemiinsa neljään biisiin, mikä tuntui tietysti hienolta, kannustavalta ja lohduttavalta. Valitsimme singlebiisit ja tutkailimme alustavat aikataulut kohdalleen ensi vuoden osalta.
Illalla palaverointi jatkui kustantajan kanssa hotellihuoneessa. Talouselämä-lehden kanteenkin jostain käsittämättömästä syystä eksynyttä bisneshirmu Holopaista moinen mongerrus ei sytyttänyt, joten päätin jättää viisaampani puimaan raha-asioita omaan rauhaansa. Hetken kuluttua löydän itseni läheisestä Clochard – baarista hakkaamasta nauloja puupölkkyyn Hampurin legendaarisimman hevikauppiaan, Kapasen, ja HIMin Villen kanssa. Kyseessä on äärimmäisen simppeli ja addiktoiva seurapeli, jonka Kapanen voitti joka kerta. Mutta se olikin selvin päin.
Matka jatkui seuraavaan osoitteeseen, johon myös Ewo ja Toni myöhemmin löysivät. Kyseisen baarin tangossa roikkuvalla tytöllä oli syntymäpäivä. Lauloimme Villen kanssa hänelle onnittelulaulun (Ville lauloi, mie röhkin jotain sekavaa bisset suussa), jonka jälkeen drinkit olivatkin meille loppuillan ilmaisia. Näin toimii osuuskauppaväki.
Seuraavan päivän jännittävin aktiviteetti, mihin kykenin oli pingisturnauksen seuraaminen Eurosportilta.
Pari viikkoa sitten kävin Keravalla tsekkaamassa mitä Emppu oli saanut aikaan kitaroiden suhteen. Mies oli tehnyt 13/15 biisiä valmiiksi komppien osalta. Neljä pohjakitaraa kahdella eri soundilla (Bogner Engl & MesaBoogie Marshall), jonka lisäksi sinne tänne nauhoitetaan vielä ylimääräiset kaksi kitaraa. ONCEn kantapäillä siis liikutaan, 4-6 komppiraitaa plus leadit ja soolot. Kaikki kuulosti aivan helvetin hyvälle ja pieteetillä tehdylle. Ensin Jukka ja sitten tämä.
Tuottajalla hyvä mieli ja ylpeys ryhmästä.
Seuraavana päivänä laulatettiin jälleen erästä vokalistikanditaattia. Kuulosti pelottavan valmiille. Hän veti yhden uusista hitaammista kappaleista niin sielulla, että biisintekijän piti tuottamisen sijaan purra hammasta.
Tytölle hyvästelyt ja takaisin studioon kuuntelemaan Empun kanssa kaikki biisit läpi. Tarkoituksena kerrata leadit sekä kitarasoolojen kohdat, että mies pääsee hommassaan eteenpäin. Se oli tylsää puuhaa, joten päädyimme nauhoittamaan viskinhuuruisen trash-version Rautavaaran legendaarisesta Rosvo-Roopesta.
Aamulla hävetti, joihinkin legendoihin ei vaan saisi kajota.
Kotiin päästyäni pidin synkän yksinpuhelun uusien biisien lyriikkojen kanssa. 13 on valmiina, kahta uupuu. Totesin tyytyväisenä etten parempaan pysty. Tosin 3 riviä lyriikkaa tuli Lontoosta bumerangina takaisin. Ilmoittivat mitä kohteliaimmin, että kyseisiä sanoja eivät suostu laulamaan, kyse kun ei ole uudesta ”Manaaja”-leffasta. Mie tajuan pointin, taivun, kiristelen hampaitani ja kirjoitan rivit uusiksi. Taiteilijaa ei taaskaan ymmärretty.
Tai oikeastaan ymmärrettiin liian hyvin.
Levyn kansitaidekin etenee mallikkaasti. Highest Hopes / End Of An Era – kansien takaa löytyvä Toxic Angel Gina-vaimoineen vastaavat tulevankin levyn kuvista. Ovat jälleen ymmärtäneet täydellisesti mitä haetaan.
Toisella puolen planeettaa, Los Angelesissa, Tegelmanin Jussi sai juuri valmiiksi levylle tulevat ”äänimaisemat”. Efektilevyjen sijasta halusimme originellimpaa materiaalia, ja Jussi suostui tulemaan hätiin. Mies kun tekee ääniä leffoihin työkseen.
Tämä on siis vaihe jota tällä hetkellä eletään. Kunhan Marco Tarotilta ehtii, käymme soittamassa bassot nauhalle. Sitten odotammekin ensimmäisiä Lontoon orkesteri / kuorosessioita. Lauluja, syntikoita tai sooloja kun on turha käydä purkittamaan ennen kuin Lontoon pää on purkissa. Pip Williams soittelee päivittäin tarkastaakseen jonkun melodian, soinnutuksen, uuden sovitusidean, tms. Mies on vähintään yhtä tulessa kuin bändikin! Se lupaa paljon. Näyttää siltä, että levylle tulee jälleen Kiteen puhelinluettelon kokoinen lista vierailijoita, orkesteri ja kuorot tietysti suurimpina. Välillä tuntuukin että Iisak pääsi kirkkoa rakentaessaan helpolla. Prosessi on levinnyt niin moneen eri suuntaan että sormista loppuvat pian langat. Mutta luottamus on leirissä vahva. Ja fiilikseltään paketista on kaikesta huolimatta tulossa enemmän ”bändilevy” kuin pitkään aikaan.
Lisää sointukarttojen rustaamista Pipille, puuttuvien lyriikoiden parissa äheltämistä ja Kotiteollisuuden treenejä, siinä puuhaa lähipäiville. Lisää tarinaa sitten kun kerrottavaa on!
Terveisin, Tuomas
29.-30.10.2006
http://www.nightwish.com/fi/band/reports?c=8
Copy-pastettuna
Kirjoitan tätä lentokoneessa, jossain välillä Hampuri – Helsinki. Lensimme viikonlopuksi saksanmaalle Ewon ja Tonin (King Foo) kanssa istumaan isojen pomojen kanssa pyöreän pöydän ääreen ja kuuntelemaan uusien biisien demoja, sekä ihmettelemään mitä niiden kanssa oikein pitäsi tehdä. Kustantajat innostuivat kuulemastaan niin, että koko stereolaitteisto simahti liiallisen luukutuksen vuoksi. Myös Nuclear Blastin pojat olivat kovasti tyytyväisiä kuulemiinsa neljään biisiin, mikä tuntui tietysti hienolta, kannustavalta ja lohduttavalta. Valitsimme singlebiisit ja tutkailimme alustavat aikataulut kohdalleen ensi vuoden osalta.
Illalla palaverointi jatkui kustantajan kanssa hotellihuoneessa. Talouselämä-lehden kanteenkin jostain käsittämättömästä syystä eksynyttä bisneshirmu Holopaista moinen mongerrus ei sytyttänyt, joten päätin jättää viisaampani puimaan raha-asioita omaan rauhaansa. Hetken kuluttua löydän itseni läheisestä Clochard – baarista hakkaamasta nauloja puupölkkyyn Hampurin legendaarisimman hevikauppiaan, Kapasen, ja HIMin Villen kanssa. Kyseessä on äärimmäisen simppeli ja addiktoiva seurapeli, jonka Kapanen voitti joka kerta. Mutta se olikin selvin päin.
Matka jatkui seuraavaan osoitteeseen, johon myös Ewo ja Toni myöhemmin löysivät. Kyseisen baarin tangossa roikkuvalla tytöllä oli syntymäpäivä. Lauloimme Villen kanssa hänelle onnittelulaulun (Ville lauloi, mie röhkin jotain sekavaa bisset suussa), jonka jälkeen drinkit olivatkin meille loppuillan ilmaisia. Näin toimii osuuskauppaväki.
Seuraavan päivän jännittävin aktiviteetti, mihin kykenin oli pingisturnauksen seuraaminen Eurosportilta.
Pari viikkoa sitten kävin Keravalla tsekkaamassa mitä Emppu oli saanut aikaan kitaroiden suhteen. Mies oli tehnyt 13/15 biisiä valmiiksi komppien osalta. Neljä pohjakitaraa kahdella eri soundilla (Bogner Engl & MesaBoogie Marshall), jonka lisäksi sinne tänne nauhoitetaan vielä ylimääräiset kaksi kitaraa. ONCEn kantapäillä siis liikutaan, 4-6 komppiraitaa plus leadit ja soolot. Kaikki kuulosti aivan helvetin hyvälle ja pieteetillä tehdylle. Ensin Jukka ja sitten tämä.
Tuottajalla hyvä mieli ja ylpeys ryhmästä.
Seuraavana päivänä laulatettiin jälleen erästä vokalistikanditaattia. Kuulosti pelottavan valmiille. Hän veti yhden uusista hitaammista kappaleista niin sielulla, että biisintekijän piti tuottamisen sijaan purra hammasta.
Tytölle hyvästelyt ja takaisin studioon kuuntelemaan Empun kanssa kaikki biisit läpi. Tarkoituksena kerrata leadit sekä kitarasoolojen kohdat, että mies pääsee hommassaan eteenpäin. Se oli tylsää puuhaa, joten päädyimme nauhoittamaan viskinhuuruisen trash-version Rautavaaran legendaarisesta Rosvo-Roopesta.
Aamulla hävetti, joihinkin legendoihin ei vaan saisi kajota.
Kotiin päästyäni pidin synkän yksinpuhelun uusien biisien lyriikkojen kanssa. 13 on valmiina, kahta uupuu. Totesin tyytyväisenä etten parempaan pysty. Tosin 3 riviä lyriikkaa tuli Lontoosta bumerangina takaisin. Ilmoittivat mitä kohteliaimmin, että kyseisiä sanoja eivät suostu laulamaan, kyse kun ei ole uudesta ”Manaaja”-leffasta. Mie tajuan pointin, taivun, kiristelen hampaitani ja kirjoitan rivit uusiksi. Taiteilijaa ei taaskaan ymmärretty.
Tai oikeastaan ymmärrettiin liian hyvin.
Levyn kansitaidekin etenee mallikkaasti. Highest Hopes / End Of An Era – kansien takaa löytyvä Toxic Angel Gina-vaimoineen vastaavat tulevankin levyn kuvista. Ovat jälleen ymmärtäneet täydellisesti mitä haetaan.
Toisella puolen planeettaa, Los Angelesissa, Tegelmanin Jussi sai juuri valmiiksi levylle tulevat ”äänimaisemat”. Efektilevyjen sijasta halusimme originellimpaa materiaalia, ja Jussi suostui tulemaan hätiin. Mies kun tekee ääniä leffoihin työkseen.
Tämä on siis vaihe jota tällä hetkellä eletään. Kunhan Marco Tarotilta ehtii, käymme soittamassa bassot nauhalle. Sitten odotammekin ensimmäisiä Lontoon orkesteri / kuorosessioita. Lauluja, syntikoita tai sooloja kun on turha käydä purkittamaan ennen kuin Lontoon pää on purkissa. Pip Williams soittelee päivittäin tarkastaakseen jonkun melodian, soinnutuksen, uuden sovitusidean, tms. Mies on vähintään yhtä tulessa kuin bändikin! Se lupaa paljon. Näyttää siltä, että levylle tulee jälleen Kiteen puhelinluettelon kokoinen lista vierailijoita, orkesteri ja kuorot tietysti suurimpina. Välillä tuntuukin että Iisak pääsi kirkkoa rakentaessaan helpolla. Prosessi on levinnyt niin moneen eri suuntaan että sormista loppuvat pian langat. Mutta luottamus on leirissä vahva. Ja fiilikseltään paketista on kaikesta huolimatta tulossa enemmän ”bändilevy” kuin pitkään aikaan.
Lisää sointukarttojen rustaamista Pipille, puuttuvien lyriikoiden parissa äheltämistä ja Kotiteollisuuden treenejä, siinä puuhaa lähipäiville. Lisää tarinaa sitten kun kerrottavaa on!
Terveisin, Tuomas
29.-30.10.2006
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos levypomojen innostus olisi sama asia kuin menestys, niin tässä maailmassa olisi helvetisti enemmän hyvin menestyviä bändejä. Mutta kun ei ole.
Joten minä ainakin jään odottamaan niitä faktoja ja näyttöjä omakehun sijaan. Tuomas tuskin omista tekemisistään vikoja löytää.
ei käy välttämättä suurelle yleisölle...
"Se mikä käy Tuomakselle ei käy välttämättä suurelle yleisölle."
Tätä nimitetään taiteilijan vapaudeksi. Tuomas ei ole ensimmäinen eikä viimeinen taiteilija,joka valitsee mieluumin vapauden kun rahan. Tosin hyffeä on bändille ja Tuomakselle odotettavissa, joten mistään nälkätaiteilijaksi asettumisesta ei ole kyse.
vähän mettikköön tällä kertaa. Suhtaudut aika vihamielisesti asioihin "Jurrikka"... mitä sun juttujas oon lueskellut. Suosittelen pientä lomaa ja rentouttavaa klassista musiikkia. :)