kertokaa ihania synnytyskokemuksia :)

Sain ekan ihanan vauvelini kolme vuotta sitten. Synnytykseni oli ihana kokemus. Juu, sattuihan se niin ettei MITÄÄN muuta voinut ajatella, esim. etukäteen sitä mietti että "onko se sitte noloa olla siellä synnytyspöydällä haarat levällään kaikkien edessä" tai "entä jos pissaan niiden päälle" tms. mutta tosi tilanteessa nuo asiat ei TODELLAKAAN kiinnostaneet pätkääkään. Tärkeintä oli keskittyä kivun sietoon ja vauvan saattamiseen ulos. Olihan käsillä kauan odotettu tärkeä hetki!

Lisäksi olin koko raskauden ajan ja etenkin viimeiset kuukaudet ajatellut, että minä PÄRJÄÄN synnytyksessä, osaan ja HALUAN synnyttää lapseni. (En tarkoita missään nimessä, etteikö joku muu osaisi tai että sektio olisi mitenkään kenenkään oma "syy", vaan tarkoitan vain, että musta on erittäin tärkeää että HALUAA synnyttää lapsensa.) Tottakai muakin jännitti etukäteen ja mietin, millaista se on, mutta LUOTIN siihen, että se sujuu hyvin enkä kuitenkaan pelännyt.

Sain kärsiä kotona kivusta koko päivän ja sairaalassa vielä 1,5h, mutta sitten sain epiduraalin, jonka jälkeen ei tarvinnut enää kivusta huolehtia. Sain myös uusinta-annoksen kaksi kertaa. Se vaikutti niin hyvin, että ponnistusvaiheessa ei tuntunut kipua juuri ollenkaan. Keskityin vain ponnistamiseen ja mies tuki vierellä.

Kun vauva tuli ulos, olin yhtä hymyä ja tuijotin vain tuota kaunista ihmettä. Se oli juuri täsmälleen sellainen, jollaiseksi olin sen kuvitellut.

Tämän jälkeen kuitenkin vuosin verta liikaa, joten kolme hoitajaa pomppi mahani päällä painellen sitä kaksin käsin saadakseen veren ulos.. ja SE sattui.. enemmän kuin mikään siihen asti. Sitä kesti varmaan puoli tuntia, jonka aikana isi sai tutustua vauvaan, ja itse mietin kiukuissani, koska se helvetin riehuminen mahani päällä loppuu..!! En kuitenkaan oikeastaan välittänyt, sillä tuijotin vain ihanaa pikkuista vauveliani ja miestäni, joka hellästi keinutteli vauvaa sylissään.

Lopulta asiat verenvuodon osalta olivat kunnossa, ja vatsani jätettiin rauhaan. (Ai niin, ja siinä hoitajien painelun aikana todellakin pissasin myös heidän päälleen, mutta en tuntenut sitä ollenkaan, sillä olin edelleen niin puuduksissa.. Eikä siinä vaiheessa enää mikään ollut noloa.) Parin tikin ompelua en myöskään tuntenut puudutteen ansiosta ollenkaan.

Sitten pääsin imettämään pikkuistani ekan kerran, ja se oli ihana hetki. Lapsi imi tunnin innokkaasti ja nukahti sitten rinnalle. Kaikin puolin mielikuvat ja muistot synnytyksestä ovat mukavat ja mieluisat. Olen varma, että asenteellani etukäteen oli suuri vaikutus siihen, että koin kokemuksen hyväksi kivusta huolimatta. Ja päämäärähän siinä on se palkinto! Tottakai halusin tehdä töitä saadakseni ikioman pikkuisen lapseni syliini! :) :)

hieno kokemus myös mulla. Käynnistettiin rv 41 5 yliaikaisuuden takia. Synnytys kesti 6 tuntia, ja ponnistusta oli 15 min. Sain epiduraalin joka oli aivan taivaallinen!! Sitten sitä vielä lisättiin kun tutno alko palautua ennen ponnistusvaihetta, lisättiin tosin vaan sen verran että osasisin ponnistaa mutta en tuntisi kipua ja näin kävi, sain hyvin pinnistettua pojan ulos mutta minkäänlaista kipua en tuntenu. Episiotomia tehtiin jota en myöskään tuntenu ollenkaan kun oli se epiduraali päällä ja vielä varmuudeksi kätilö laitto paikallispuudutuksen.
Kun poika oli syntyny, sanoin miehelle että tässäks tää nyt sitte oli....kauheesti oltii neuvolassa valmennetu ja hälisty miten rankkaa synnytys on ja kaikkea ja sitte se olikii hetkessä ohi eikä edes sattunu paljoa (ainoat kivut joita tutnin oli tipan laittaminen kämmenselkään ja supparit ennen epiduraalia). Kysyin jo synnytyssalissa mieheltä että koska tullaa uuestaa ja nyt ollaa sitte n. neljän viikon pääst menos taas samaa paikkaa ;-)
Jos tää toinen synnytys on edes puokliks yhtä helppo ja kivuton kun eka ni olen todella onnellinen ja tyytyväinen :-)
Mä vaan neuvoisin että menee synnyttämää ilman sen kummempii suunnitelmii, antaa vaa virran viedä ja luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaan.
Onnellista odotusta kaikille!