talvisodasta

Talvisota päättyy maaliskuussa. Sotavankien kotimatka alkaa huhtikuun puolenvälin jälkeen. Neuvostoupseeri evästää Suomeen palaavia. Hän kehuu puna-armeijan tykistön voimaa ja uhkaa, että vuoden kuluttua tullaan uudelleen. Tammenmaata ja muita suojeluskuntalaisia pidätellään leirillä muita pitempään ja uhataan viedä Siperiaan. Viimein heidätkin marssitetaan liejuisia katuja pitkin Krasnajavitsin asemalle. Asukkaat puivat nyrkkiä reitin varrella. Sotavangit lastataan tavarajunaan ja

seuraavana aamuna saavutaan Leningradiin. Vangit siirretään matkustajavaunuihin. Viipurissa on kuuden tunnin selittämätön pysähdys. Lopulta saavutaan Vaalimaalle. Siellä suoritetaan vankien vaihto 20. huhtikuuta 1940.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksköhän ne pysähty Viipurissa? Mikä idea tällaisella irallisella tarinanpätkällä?

Äänestä
  • Kun kaikki ne oli junan kyydissä Viipurissa ja se juna pysähtyi niin varmaankin kaikki ne myös pysähtyivät Viipurissa.
    Tämä palsta lienee täynnä irrallisia tarinoita tarinoiden suuressa joukossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


revanssihenkeä kirjoitti:

Talvisota päättyy maaliskuussa. Sotavankien kotimatka alkaa huhtikuun puolenvälin jälkeen. Neuvostoupseeri evästää Suomeen palaavia. Hän kehuu puna-armeijan tykistön voimaa ja uhkaa, että vuoden kuluttua tullaan uudelleen. Tammenmaata ja muita suojeluskuntalaisia pidätellään leirillä muita pitempään ja uhataan viedä Siperiaan. Viimein heidätkin marssitetaan liejuisia katuja pitkin Krasnajavitsin asemalle. Asukkaat puivat nyrkkiä reitin varrella. Sotavangit lastataan tavarajunaan ja

seuraavana aamuna saavutaan Leningradiin. Vangit siirretään matkustajavaunuihin. Viipurissa on kuuden tunnin selittämätön pysähdys. Lopulta saavutaan Vaalimaalle. Siellä suoritetaan vankien vaihto 20. huhtikuuta 1940.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu