Olen kysynyt näitä aikaisemmin. Mutta ei auta.
Wintoosa ilmoitti jatkuvasti palanneensa vakavasta virheestä, ja tekniset tiedot näytti siltä, että kyseessä olisi itse wintoosa. No, asensin sen uudestaan, ja hetki meni et kaikki oli kunnossa. Nyt se on kuitenkin ruvennut tekemään samaa uudestaan, ja jo ennen kuin se käynnistää wintoosaa, näyttöön tulee ilmoitus että se suljettiin, ja käskettiin etsiä uusi ohjain, ja tarkistamaan jotain bioseja. Käyttikseni on xp home edit. Ohjain mitä pyydettiin päivittämään näyttäisi olevan viruksentorjuntaohjelmani ohjain. Joku puhui että ottaa pellit pois ja kellottajat, mutta tänä aamuna kone teki sen taas. Siis ilman että kone oli kuumennut, joten jäähdyttimessä ei voi olla vikaa. Vakavan virheen palautumisraportissa viitataan joihinkin minidumpissa olevaan .dmp-tiedostoihin. En tosiaankaan enää tiedä mitä tehdä, olen yrittänyt etsiä uutta ohjainta viruksentorjuntaohjelmalleni (ilm. ei saatavilla koska kyseessä ei ole laite), olen tehnyt levyneheytyksenkin, tutkinut tiedostoja ja olen tässä. Siis mitä teen ? Kaikki kyllä tuntuisi toimivan, mutta mietin että mitä se koneelle tekee, kun se käynnistää wintoosaa uudestaan ja uudestaan. Ja noita virheilmoituksia tulee aina käynnistäessä, ja äsken jopa sammuttaessa. Siis, onko tässä xp:ssä olemassa järjestelmäntarkistusohjelmaa, sellaista joka tsekkailisi että jos jostakin puuttuu olennainen tiedosto.Joku neuvoi myös suorittamaan asennuslevykkeeltä korjaustoiminnon, mutta ei siinä sellaista ole. Ainoa siihen viittaava oli itse asennus, jonka teinkin, mutta se tavallaan asensi ohjelman toisen kerran, ja loi uuden käyttäjätilin. Poistin kyseisen tilin, poistuiko samalla myös "toinen" wintoosa? Kertokaa joku mitä voin tehdä, olen kaikesta syvästi kiitollinen!!!!!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Siis:
Tarkkaan ottaen mitä olet tekemässä kun saat virheilmoituksen ja millainen se sanatarkka virheilmoitus on?
"... etsiä uusi ohjain, ja tarkistamaan jotain bioseja..." ei anna kauheasti tietoa, millä avustaa.
XP:ssä on sisäänrakennettu tarkistusohjelma joka palauttelee muuntuneita tiedostoja. Ja kyllä sieltä asennuksesta pitäisi löytyä korjausasennus, "recovery install" tai jotain sinnepäin.
virheitä tulee kahdenlaisia. 1) kun käynnistän koneen, ja kone on jo käynnistämässä wintoosaa, se palaa takaisin (DOS-tilaan ???) ja antaa ilmoituksen, että win suljettiin virheiden välttämiseksi. Ilmoituksessa mainittiin teknisinä tietoja seuraavia : BAD032CA base at BAD00000 Datestamp 3d36cc8c STOP : 0x0000008EC0 tai jotain sinne päin. Lisäksi käskettiin tarkistaa ilmoitettu tiedosto, ja jos tiedosto on (muistaakseni laite-) ohjain, poistaa se ja hankkia päivitetty versio. Tiedosto on viruksentorjuntaohjelmani palomuurin ohjaus-tiedosto. En ole värkännyt ko. ohjelmaa millään lailla koskaan, mitä nyt tietysti asetukset muuttanut vastaamaan tarpeitani (päivitys jne). En edes osaisi värkätä teknisellä puolella mitään. En enää muista, mitä virheilmoituksessa sanotaan, en kohta uskalla sulkea koko konetta, kun tuntuu että se hajoaa kokonaan.
Toinen virheilmoitus tulee kun wintoosa on käynnistynyt. Ennen kuin se tulee, kone käynnistää wintoosan vähintään kerran uudestaan. Siinä tekninen raportti näyttää tältä : BCCode:100000000008E BCP1:C000000005 BCP2: BAD032CA BCP3:BA8AE970 BCP4:0000000000000 OSVer:5_1_2600 SP:0_0 Product:768_1 Ja tiedosto, johon viitataan, on jonkinsortin -dmp-tiedosto, ja toinen jokin WER2D.tmp.dir00Sysdata.xml
En ymmärrä noista siansaksoista tuon taivaallista, mutta mietin, että puuttuukohan wintoosa-järjestelmästäni jokin oleellinen systeemitiedosto. Kuten kerroin, yritin asentaa XP:tä, mutta se asensikin ikään kuin toisen kerran, luoden kokonaan uuden käyttäjän. Ongelmani ei siis ratkennut mihinkään-päin vastoin, sain lisäharmia kun näyttöni resoluutiot ja kaikki muutkin olivat päin mäntyjä(siis vanhan käyttäjänkin). Olen ne nyt saanut muutettua, ja poistanut toisen käyttäjän. En tiedä uskallanko ajaa asennusta enää uudestaan, jos koko paska menee täysin nurin...
>En tiedä uskallanko ajaa asennusta enää uudestaan, jos koko paska menee täysin nurin...<
EI UUDELLEEN ASENNUSTA! missään tapauksessa koska se tekee vain kolmannen XP-käyttiksen koneellesi!
Tee pelkkä KORJAUS-ASENNUS eli käynnistä koneesi sieltä XP:n rompulta.
Kuten tuossa yhdessä vastauksessa joku kertoikin!
Tai soita siinä vastauksessa olevaan numeroon jos et osaa käynnistää konetta XP-rompulta!
Ei nuo vikasi muutoin millään korjaannu!
Aivan ensimmäiseksi:
Laita otsikoksi ongelmasi nimi, niin toisetkin löytävät sen aiemmin vastatuista kysymyksistä eikä tarvitse satoja kertoja vastailla samoihin kysymyksiin!!
XP:ssä ON Korjaus asennus joka korjaa kaikki käyttiksen virheet ja ei vahingoita mitään muita tietojasi tai ohjelmiasi.
Se tehdään näin:
Laita XP-romppu koneeseesi Sammuta/Käynnistä koneesi ja käynnistys vaiheessa sinun PITÄÄ päästä Biosiin (konetyypistä riippuen sinne pääset kun painelet käynnistymisen aikana F8 tai F2 tms. nappuloita) silloin avauttuu pieni musta ikkuna josta valitset nuolinäppäimillä CD-aseman ja klikaat ENTER
valitse sitten ASENNA WINDOWS ja seuraavasta ikkunasta valitse KORJAA ASENNUS, niin aloittaa XP-käyttiksen Korjausasennuksen joka kestää noin 30-45min jonka jälkeen täytyy asentaa ensimmäiseksi Windows UpDatesta
IE6 sp1 päivitys ja sen asennuksen jälkeen KAIKKI muutkin päivitykset.
Ota ihmeessä ennen korjaupäivityksen asennusta se virusohjelmasi POIS KÄYTÖSTÄ!!!!.
Saat ilmaista apua korjaus asennukseen microsotin ilmaisesta puhelintuesta Puh.09-525502500
Poistin viruksentorjuntaohjelman, ja asensin uudelleeen. XP:n tapahtumienvalvonnan järjestelmäosiossa on virheilmoituksia joka sekunti, ja osa niistä näytti liittyvän juuri tuohon virusohjelmaan - kun asensin sen uudelleen, se itse kertoi, että on suositeltavaa, ettei pidä kahta palomuuria päällä yhtä aikaa, joten se on nyt poissa päältä (minulla on erikseen palomuuri). Muut virheet liittyvät kai jotenkin ADSL:ääni, ainakin siinä mainitaan näin : Palvelua ADSL Management and Monitor Interface ei voitu käynnistää.... Määrättyä tiedostoa ei löytynyt
Lisäksi sovelluksien tapahtumienvalvonnassa on aika paljon virheilmoituksia, lähde True Vector Engine. Sanoma menee jotenkin näin : Tapahtumatunnuksen 1 ei löydy lähteessä True...ei ehkä ole tarvittavia rekisteritietoja tai DLL-sanomatiedostoja...Valitsinta AUXSOURCE voidaan ehkä käyttää kuvauksen hakemiseen....
Niin, en uskalla käynnistää konetta asennuscd sisällä, sillä tuttavalleni kävi niin, että asennuscd unohtui asemaan, ja seuraavan kerran kun käynnisti raudan, niin lähti asentamaan itsestään ja sitten koko kone huoltoon...
Yritän tässä etsiä vielä noita virhejuttuja...Kiitos kovasti pitkäpinnaisuudestanne ja auttamishalustanne!!!!
Ei se korjaus-asennus sekoita mitenkään konettasi vaan korjaa virheet.
Tottahan sinä muistat ottaa korjaus-asennuksen jälkeen CD-rompun pois koneestasi. -:)
Suorita vaan KORJAUS-asennus niin saat koneesi topimimaan omgelmitta.
en aivan pieleen muista, niin True Vector jne oli ZoneAlarm-palomuurin palikoita (tai sitten Tiny Personal Firewall:in).
Omista vektoriherjoistani on jo toista viikkoa niin en muista juur mitään.....
Siinä olet oikeassa, että kahta palomuuria ei kannata yht'aikaa käyttää.
Miksi muuten kaverisi ei keskeyttänyt itsestään käynnistynyttä asennusta?
ZoneAlarm-palomuuri mulla onkin. Eli ehkä siinä on jotain vikaa, osa virheilmoituksista kuittautuisi sillä. Minulla on kyseisen ohjelman hälytysnäyttö päällä, eli se näyttää aina kun se estää jonkin liikenteen. Nyt se on alkanut näyttää myös jotenkin noihin NetBIOS-touhuihin liittyvän liikenteen katkaisemista. Ennen se näytti vain niitä tavallisia, sellaisen taustamelun estot. Ehkä pitäisi poistaa koko ZoneAlarm koneelta, ja katsoa auttaako vieläkään.
Luulen kuitenkin, että kyseessä on jokin vika itse käyttiksessä...
Niin, se tuttavani ymmärtää tietokoneiden päälle vielä vähemmän kuin minä. Siksi kai ei osannut keskeyttää...
jos kerran epäilet Zonen toimivuutta, ota pois, mutta laita silloin jokin muu palomuuri päälle.
Osa koputteluista lienee harmittomia, mutta saattaa siellä joku ilkiökin olla asialla.
Etsi käyttöjärjestelmän verkkoasetuksista kohta "enable NetBios over TCP/IP" tms. ja ota se pois päältä. NetBiossia ei nykyaikana tarvitse, paitsi jos on kotiverkko sillä toteutettu tai pelaa jotain peliä, joka sitä tarvitsee. Pelkkään nettikäyttöön riittää TCP/IP. Mullakaan muita protokollia ole.
Zone sotki mun w2k-koneen jollain viisii ja jouduin laittamaan Tinyn. Mahtoiko imuttamani asennuspaketti olla särki, sillä ME-koneessani on Zone. Tässä W95-vehkeessä on Sygate.
Älkää perkele käyttökö sitä ilmaista Zone Alarmia.
Se pisti munkin Win98 aivan sekaisin....ja sen poistaminen se se vaan perkeleenmoinen juttu.
osaisitko sit suositella tälläselle kotikäyttäjälle, jolla on adsl-yhteys eikä selvästikään juuri mitään tajua minkään teknisen asian päälle, niin jotain hyvää, toimivaa, maksutonta palomuuria?
Mullahan on viruksia vastaan PCCillin, ja siinä on myös mahdollisuus palomuuriin. Onko sulla kokemusta, mahtaisko olla riittävä? Pitää ensin saada uusi ohjelma joka asentaa, ennen ku otan ton ZoneAlarmin pois käytöstä. Tiedätkö, onko AVG virusohjelmassa palomuuria?
Kiitos jälleen!!!
XP:ssä on oma palomuuri joka on yhtä hyvä kuin nuo ilmaisetkin, saat sen laitettua päälle:
>Omatietokone
>Ohjauspaneeli
>Verkko ja internet yhteydet
>Verkkoyhteydet, klikkaa oikealla korvalla ja valitse Ominaisuudet,Lisäasetukset välilehti ja laita ruksi Internet yhteydet ja palomuuri kohtaan ja OK.
palomuuri estää sisäntulevaa liikennettä, ulospäin kaikki on sallittu.
Se ei ole hyvän palomuurin ominaisuus.
ja unohda toi pelleily noiden wintoosien ja muun kanssa