apua!!!!!!

Olen kysynyt näitä aikaisemmin. Mutta ei auta.
Wintoosa ilmoitti jatkuvasti palanneensa vakavasta virheestä, ja tekniset tiedot näytti siltä, että kyseessä olisi itse wintoosa. No, asensin sen uudestaan, ja hetki meni et kaikki oli kunnossa. Nyt se on kuitenkin ruvennut tekemään samaa uudestaan, ja jo ennen kuin se käynnistää wintoosaa, näyttöön tulee ilmoitus että se suljettiin, ja käskettiin etsiä uusi ohjain, ja tarkistamaan jotain bioseja. Käyttikseni on xp home edit. Ohjain mitä pyydettiin päivittämään näyttäisi olevan viruksentorjuntaohjelmani ohjain. Joku puhui että ottaa pellit pois ja kellottajat, mutta tänä aamuna kone teki sen taas. Siis ilman että kone oli kuumennut, joten jäähdyttimessä ei voi olla vikaa. Vakavan virheen palautumisraportissa viitataan joihinkin minidumpissa olevaan .dmp-tiedostoihin. En tosiaankaan enää tiedä mitä tehdä, olen yrittänyt etsiä uutta ohjainta viruksentorjuntaohjelmalleni (ilm. ei saatavilla koska kyseessä ei ole laite), olen tehnyt levyneheytyksenkin, tutkinut tiedostoja ja olen tässä. Siis mitä teen ? Kaikki kyllä tuntuisi toimivan, mutta mietin että mitä se koneelle tekee, kun se käynnistää wintoosaa uudestaan ja uudestaan. Ja noita virheilmoituksia tulee aina käynnistäessä, ja äsken jopa sammuttaessa. Siis, onko tässä xp:ssä olemassa järjestelmäntarkistusohjelmaa, sellaista joka tsekkailisi että jos jostakin puuttuu olennainen tiedosto.Joku neuvoi myös suorittamaan asennuslevykkeeltä korjaustoiminnon, mutta ei siinä sellaista ole. Ainoa siihen viittaava oli itse asennus, jonka teinkin, mutta se tavallaan asensi ohjelman toisen kerran, ja loi uuden käyttäjätilin. Poistin kyseisen tilin, poistuiko samalla myös "toinen" wintoosa? Kertokaa joku mitä voin tehdä, olen kaikesta syvästi kiitollinen!!!!!
1185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aivan ensimmäiseksi:
Laita otsikoksi ongelmasi nimi, niin toisetkin löytävät sen aiemmin vastatuista kysymyksistä eikä tarvitse satoja kertoja vastailla samoihin kysymyksiin!!

XP:ssä ON Korjaus asennus joka korjaa kaikki käyttiksen virheet ja ei vahingoita mitään muita tietojasi tai ohjelmiasi.

Se tehdään näin:
Laita XP-romppu koneeseesi Sammuta/Käynnistä koneesi ja käynnistys vaiheessa sinun PITÄÄ päästä Biosiin (konetyypistä riippuen sinne pääset kun painelet käynnistymisen aikana F8 tai F2 tms. nappuloita) silloin avauttuu pieni musta ikkuna josta valitset nuolinäppäimillä CD-aseman ja klikaat ENTER
valitse sitten ASENNA WINDOWS ja seuraavasta ikkunasta valitse KORJAA ASENNUS, niin aloittaa XP-käyttiksen Korjausasennuksen joka kestää noin 30-45min jonka jälkeen täytyy asentaa ensimmäiseksi Windows UpDatesta
IE6 sp1 päivitys ja sen asennuksen jälkeen KAIKKI muutkin päivitykset.

Ota ihmeessä ennen korjaupäivityksen asennusta se virusohjelmasi POIS KÄYTÖSTÄ!!!!.

Saat ilmaista apua korjaus asennukseen microsotin ilmaisesta puhelintuesta Puh.09-525502500

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakkee!!! kirjoitti:

Olen kysynyt näitä aikaisemmin. Mutta ei auta.
Wintoosa ilmoitti jatkuvasti palanneensa vakavasta virheestä, ja tekniset tiedot näytti siltä, että kyseessä olisi itse wintoosa. No, asensin sen uudestaan, ja hetki meni et kaikki oli kunnossa. Nyt se on kuitenkin ruvennut tekemään samaa uudestaan, ja jo ennen kuin se käynnistää wintoosaa, näyttöön tulee ilmoitus että se suljettiin, ja käskettiin etsiä uusi ohjain, ja tarkistamaan jotain bioseja. Käyttikseni on xp home edit. Ohjain mitä pyydettiin päivittämään näyttäisi olevan viruksentorjuntaohjelmani ohjain. Joku puhui että ottaa pellit pois ja kellottajat, mutta tänä aamuna kone teki sen taas. Siis ilman että kone oli kuumennut, joten jäähdyttimessä ei voi olla vikaa. Vakavan virheen palautumisraportissa viitataan joihinkin minidumpissa olevaan .dmp-tiedostoihin. En tosiaankaan enää tiedä mitä tehdä, olen yrittänyt etsiä uutta ohjainta viruksentorjuntaohjelmalleni (ilm. ei saatavilla koska kyseessä ei ole laite), olen tehnyt levyneheytyksenkin, tutkinut tiedostoja ja olen tässä. Siis mitä teen ? Kaikki kyllä tuntuisi toimivan, mutta mietin että mitä se koneelle tekee, kun se käynnistää wintoosaa uudestaan ja uudestaan. Ja noita virheilmoituksia tulee aina käynnistäessä, ja äsken jopa sammuttaessa. Siis, onko tässä xp:ssä olemassa järjestelmäntarkistusohjelmaa, sellaista joka tsekkailisi että jos jostakin puuttuu olennainen tiedosto.Joku neuvoi myös suorittamaan asennuslevykkeeltä korjaustoiminnon, mutta ei siinä sellaista ole. Ainoa siihen viittaava oli itse asennus, jonka teinkin, mutta se tavallaan asensi ohjelman toisen kerran, ja loi uuden käyttäjätilin. Poistin kyseisen tilin, poistuiko samalla myös "toinen" wintoosa? Kertokaa joku mitä voin tehdä, olen kaikesta syvästi kiitollinen!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu