Öiseen aikaan elämäni on yhtä sanoinkuvaamatonta helvettiä: jokainen nimeämätön rasahdus antaa aiheen alkukantaiselle paniikkireaktiolle, joka minun kohdallani tarkoittaa peiton alle kääriytymistä ja paikoilleen jähmettymistä. Minä pelkään.
Paitsi pimeää, minä pelkään peilejä. En oman kuvatukseni vuoksi, kuten joku vääräleuka saattaisi ehdottaa, vaan pelkään sitä, mitä minun lisäkseni peilistä voi näkyä. Mitä se sitten on, en tiedä sitä itsekkään.
Jotta kaikki olisi täydellistä, pelkään ajoittain myös varjoja. Pelkään niiden näyttävän joltain muulta kuin mistä varjo syntyy ts. minun varjoni näyttäisi "lonkerohirviön" tms. varjolta.
Tiedän, erinomaisen hyvin, että pelkonsa täytyisi kohdata, ymmärtää se, että mielikuvitus tekee tepposet, eikä mitään todellista pelättävää ole. Se ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista. Kun yritän ajatella pelkojeni olevan mielikuvituksen hurjaa juoksua, tulee mieleeni välittömästi ajatus siitä, miten nämä kammojaiset huomaavat "järkevyyteni" ja tulevat todistamaan järjen olevan yhtä tyhjän kanssa.
En siis suin surminkaan uskalla olla pelkäämättä.
Kakun koristeena on unihalvaukset, joiden aikana näen unensekaisia hallusinaatiota Manaaja-elokuvasta tutun tytön kasvoista ja tekemisistä.
Itkettää ajatella koko asiaa.
Olen kuitenkin aikuinen nainen, joten tunnen itseni todella naurettavaksi ja lapselliseksi kun en kykene hallitsemaan omaa mieltäni.
Voi auttakaa jos osaatte.
Paitsi pimeää, minä pelkään peilejä. En oman kuvatukseni vuoksi, kuten joku vääräleuka saattaisi ehdottaa, vaan pelkään sitä, mitä minun lisäkseni peilistä voi näkyä. Mitä se sitten on, en tiedä sitä itsekkään.
Jotta kaikki olisi täydellistä, pelkään ajoittain myös varjoja. Pelkään niiden näyttävän joltain muulta kuin mistä varjo syntyy ts. minun varjoni näyttäisi "lonkerohirviön" tms. varjolta.
Tiedän, erinomaisen hyvin, että pelkonsa täytyisi kohdata, ymmärtää se, että mielikuvitus tekee tepposet, eikä mitään todellista pelättävää ole. Se ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista. Kun yritän ajatella pelkojeni olevan mielikuvituksen hurjaa juoksua, tulee mieleeni välittömästi ajatus siitä, miten nämä kammojaiset huomaavat "järkevyyteni" ja tulevat todistamaan järjen olevan yhtä tyhjän kanssa.
En siis suin surminkaan uskalla olla pelkäämättä.
Kakun koristeena on unihalvaukset, joiden aikana näen unensekaisia hallusinaatiota Manaaja-elokuvasta tutun tytön kasvoista ja tekemisistä.
Itkettää ajatella koko asiaa.
Olen kuitenkin aikuinen nainen, joten tunnen itseni todella naurettavaksi ja lapselliseksi kun en kykene hallitsemaan omaa mieltäni.
Voi auttakaa jos osaatte.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sulla asiat on sentään niin että itteäs ei tarvi pelätä. Mä meinaan kammoon peilejä sen takia, että mun naamani näyttää suurinpiirtein Manaaja-filmin ämmältä tän saatanan aknen takia....että kivaa on. Koulussakin kun käy vessassa ja vilkasee itteään peiliin ja naama näyttää niiiiiin hirveeltä että hypähtää itsekin metrin taaksepäin, niin tulee ongelmia kun ei viittis tulla pois koko päivänä vessakopperosta ihmisten ilmoille......!!!!!
Että hellou, itsarin partaalla pelkästään ulkonäön menetyksen takia. Mutta tää haittaa niin paljon. Esim. ennen olin sosiaalinen ja iloinen, ihan suhteellisen kauniskin ja elämä hymyili. Nyt taas kammoon keskustella ihmisten kanssa lähetysten, koska tuntuu niinkuin he katsoisivat koko ajan naamaani oksennus kurkussa, olen masentunut, murheellinen ja syrjäytynyt.....Pelkoni on siis tämä akne ja ulkonäön menetys, ja sitä sitten murehdin 24 h/vrk!!!!
Ensinnäkin: Ollet varmasti kuullut pitkät rimpsut eri lääkkeistä ja e-pillereistä, joten mitäs minä enää niistä. Sanonpahan vaan puolihuolimattomasti, että se menee luultavimmin ohi. Puolihuolimattomasti siksi, että henkilökohtaisesti en moiseen kiinnitä ihmisissä juurikaan huomiota. Oma miehenikin on pahan aknen läpikäynyt, kuten hänen siskonsa.
Tottakai akne, siinä kuin mikä tahansa muukin ulkonäön muutos, vaikuttaa itsetuntoon ja masentaakin, enkä halua ongelmaasi vähätellä, mutta kokeile hyvä ihminen lääkkeitä ja hoitoa, jos vain rahapussi antaa periksi.
Toiseksi:Mikä antaa sinulle oikeuden tulla vähättelemään minun ongelmaani? Enhän minäkään vähättele sinun. Pelko ja ahdistus on kuitenkin aina subjektiivinen kokemus, jossa "kohtalotovereiden" tuki voi olla helpottava tekijä, eikä asiaa auta minkään vertaa toteamus: no joo...
Kolmanneksi: Hyvää jatkoa ja jaksamista! Ei muistella pahalla.
No olen pahoillani, jos viestistäni sai sen kuvan, että vähättelen ongelmaasi. En tee niin, sillä itsekin vielä pari vuotta sitten pelkäsin juuri sitä manaaja-elokuvan pirua (nukahtaminen oli melkein mahdotonta, koska en voinut sulkea silmiäni, pelkäsin että kun avaan ne niin se ämmä on ilmestynyt huoneeni oviaukkoon tai pahimmissa tapauksissa sänkyni viereen virnuilemaan....ja muuta vastaavaa hullua....).
Taidat tarvita kaverin kuule. Mulla on ollut joskus samanlaista, tosin ei ehkä ihan noin pahaa. Mutta pelkäsin myöskin jokaista raksahdusta ja jokaista ääntä ja liikettä. Taidat muuten asua yksin? Kyl mua nytkin pelottaa yksin olla, vaikka sen pahimman pelon olenkin jo voittanut. Mutta... kannattaisi sun hankkia kämppis. Sen ei siis tarvi olla kaveri, mutta mieluummin kyllä, ja mies joka sua voi suojella, mutta jos ei siihen ole mahdollisuutta, niin koira on aika hyvä vaihtoehto. Ja joku sellainen isorotuinen, ja mieluummin koulutettu suojelukoira. Dobermanni tai rotwaileri käy siihen mielestäni aika hyvin.
Katos... kun kuulet raksahduksen, koirakin sen varmasti kuulee. Jos se on jotain vakavaa, eli esim. joku rosvo on sisällä, koira haukkuu, ja suojelee sua. Jos se oli vain tuuli tai naapurit, koira pysyy rauhallisena ja tiedät, ettei sulla mitään hätää ole. mutta muista, että koirakin saattaa hätiköidä ja haukkua tuulta :)
Ne nyt oli sellaiset vaihtoehdot joiden avulla sä varmaan pääset eroon tuosta pelosta. Mutta varmempi on hakea apua psykologilta. Itse rupesin kuulemaan jotain ihme ääniä ja pelkäämään niitä, joten menin puhumaan psykologille. Siis jos se on epäselvää (niin kuin jollekin),meno psykologille ei tarkoita sitä että olisit hullu, tai sua pistetään saman tien pehmustettuun huoneeseen! Niin, se meno auttoi sen verran hyvin, etten enää kuule niitä ääniä, enkä pelkääkään jos kuulisin. Kannattaa nyt ainakin kokeilla! Ei elämä ole pelkäämistä varten.
Todellakin, kiitos ehdotuksista, mutta kuten kokemus on osoittanut, viestissäsi mainitut asiat eivät vie pelkoa pois.
Olen ollut parisuhteessa jo pidemmän aikaa, omistanut jo kauan myös koiran ja kissatkin aavevahteina, mutta silti pelot vain hätyyttelevät...
Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei elämä ole pelkäämistä varten.
On kai syytä tähdentää, että en pelkää mitään rosvoja ja ryöväreitä, kyllä tästäkin naisesta kai sen verran papua löytyy että sellaiset saisin häädettyä... Muista olennoista en mene takuuseen :)
Aikanani syvän depression sairastaneena en kovin mieluusti mene psykologin/psykiatrin juttusille. En kaipaa lääkitystä enkä diagnoosia, vain jonkun joka ymmärtää mistä puhun.
En tällä tarkoita minkäänlaista epäluottamuslausetta ko. asiantuntijoita kohtaan. todellakaan, koen vain psykologin tms. olevan sen verran "ulkona" tällaisesta, etten tunne siitä olevan mitään apua. Henkilökohtaista, sano :)
minulla auttoi asiaan aika hassulta kuulostava juttu..nimittäin korvatulpat.niitä on oikein siroja,pieniä apteekissa ja antaa tosi levollisen olon.ei havahdu jokaiseen rapsahdukseen ja vaikka yölläkin heräisi ihan muuten vaan niin saa unenpäästä kiinni niiden avulla tosi hienosti.
Ehkä totuttelua vaatii pari-kolme yötä mutta sitten niihin jää koukkuun..ei edes tule mieleen yrittääkään nukahtaa ilman moisia.
Ja vielä on yksi asia jonka haluan sanoa! Aina kun pelot yrittää haalia sinua mukaansa niin kädet ristiin ja hiljainen rukous on varma keino joka antaa myöskin levon.Sillä levottomuus ja pelot eivät ole lähtöisin Jumalasta,mutta Hän tahtoo että elämme ilman pelkoja! Joten Hän tahtoo auttaa ja tekee sen mielellään.
Itse olen saanut näistä konsteista uuden elämän ja suosittelen sitä muillekin!
Muistan sinua!
Minulla pimeän pelko liittyy pimeään, esim. jos joutuu kulkemaan metsän läpi ja kuuluu rasahdus tai jotain... Silloin askel kyllä nopeutuu. Johtuukohan se vilkkaasta mielikuvituksesta vai jostain muusta. Kotona ei pimeys ole koskaan pelottanut. Pelottaa aina että joku hyökkää sieltä pimeästä mun kimppuun... Miten uskallan kävellä metsän läpi pelkäämättä?
Nuorempana pelkäsin itsekkin hieman pimeitä metsiä, mutta ratkaisin ongelman ottamalla mukaani hedelmäveitsen. Sellaisen lyhytteräisen pienen teräaseen, jolla tökkäisy ei aiheuta kovinkaan suuria vammoja, oli vastassa mikä hyvänsä :) Krtaakaan sille ie ollut käyttöä, mutta se loi suurta turvallisuuden tunnetta.
Toinen keino minulla oli korvalappustereot, mutta paranin siitä kun vehje ryhtyi soittamaan kipaletta nurinpäin. (Koneessa oli automaattinen nauhan kääntö, joten ei mitään mystistä... :)
Itsekkin pelkäsin aikoinaan pimeää metsää. Sain pelkoni aisoihin ottamalla pienen hedelmäveitsen mukaani, sellaisen lyhytteräisen, jolla ei kovin pahaa jälkeä saa aikaan. Käyttöä sille ei koskaan ollut, onneksi, mutta rauhoitti mieltä ihan olemassaolollaan.
Toinen mitä käytin, oli korvalappustereot. Niiden käytöstä paranin kun laite ryhtyi soittamaan nauhaa nurinpäin... (vehkeessä oli automaattinen nauhan kääntöominaisuus, ei siis mitään mystistä :)
Toivotan onnea pelon hallintaan!
...onpahan kunnon viive näissä... aamulla kirjoitettu viesti ei näkynyt vielä kun toista aloin kirjoittamaan...luulin jo töpänneeni jotenkin...
Anteeksi toisto...
Aava
Joo, kiitti vinkistä... Vois tosiaan olla turvallisempi olo kun olis joku "ase" mukana. Eikä sen välttämättä tarvitse olla kummoinen. Muistan kun kerran sain matkalla jonkun ilmaisjakelulehden ja laitoin sen rullalle... Oli turvallisempi olo heti. Mutta harvoin viitsii raahata mitään isoa mukana eli todella joku tollainen pieni vois olla ok.
..pelkäsin, etenkin lapsena Saatanaa..En oikein osaa ymmärtää, mistä se johtui, mutta pelkäsin nimenomaan varjoja ja elin sellaisessa kaavamaisuudessa, jonka ajattelin Saatanan minulle luoneen, en esimerkiksi voinut mennä kahta kertaa peräkkäin johonkin huoneeseen tai jotain muuta vastaavaa, koska...en vain saanut. Ja yöllä jos heräsin, ja seinällä oli varjo, niin jäykistyin pelosta ja rukoilin vaan mielessäni Jumalaa ja välillä myös Saatanaa, ettei minulle kävisi mitään pahaa.
Tämä lieveni kai itsestään varttuessani, mutta yläasteella siitä tuli sellainen, että aloin inhota nukkumaan menemistä, vaikka rakastin nukahtamista. Mutta joka ikinen ilta kun sammutin valot, niin pelkäsin, että Saatana ilmestyy minulle. Välillä jo ajattelin "kasvojen" olevan vieressäni tai Saatanan seisovan nurkassa tai jotain...Ja joka ilta vaan rukoilin niin kauan kunnes nukahdin, en siis rukoillut kuitenkaan Saatanaa enää, sillä tiesin jo, ettei hän ole kuin paskapää. Tätä kesti reilu puoli vuotta...
En oikein osaa selittää miten sitten siitä pääsin eroon, se vain tapahtui ja siitä kiitän suuresti Jumalaa.
Mä en oikein osaa muuta suositella oman kokemukseni ja maailmankatsomukseni pohjalta, kun että rukoilisit Jeesuksen suojaa. Hän ei naura sun peloille, tai pidä sua tyhmänä...Muistan sua rukouksin! Lue Johanneksen evankeliumia, jos jaksat.
Tsemppiä!
Kiitos rukouksistasi!!
Oma jumalsuhteeni on senverran monimutkainen, että en tohdi rukoukseen turvata kovinkaan usein. Tietenkin joskus tulee tilanteita, joissa rukous tuntuu olevan turvallinen ja hyvä keino saada pelko lieventymään. Siitä puuttuu kuitenkin aito usko, nimenomaan kristittyjen Jumalaan, joten rukouksen tuoma helpotus on hyvinkin väliaikainen.
Ole onnellinen ettei sinun tarvitse pelätä :)
Ehkä minäkin joskus opin olemaan pelkäämättä...
..pelkäsin, etenkin lapsena Saatanaa..En oikein osaa ymmärtää, mistä se johtui, mutta pelkäsin nimenomaan varjoja ja elin sellaisessa kaavamaisuudessa, jonka ajattelin Saatanan minulle luoneen, en esimerkiksi voinut mennä kahta kertaa peräkkäin johonkin huoneeseen tai jotain muuta vastaavaa, koska...en vain saanut. Ja yöllä jos heräsin, ja seinällä oli varjo, niin jäykistyin pelosta ja rukoilin vaan mielessäni Jumalaa ja välillä myös Saatanaa, ettei minulle kävisi mitään pahaa.
Tämä lieveni kai itsestään varttuessani, mutta yläasteella siitä tuli sellainen, että aloin inhota nukkumaan menemistä, vaikka rakastin nukahtamista. Mutta joka ikinen ilta kun sammutin valot, niin pelkäsin, että Saatana ilmestyy minulle. Välillä jo ajattelin "kasvojen" olevan vieressäni tai Saatanan seisovan nurkassa tai jotain...Ja joka ilta vaan rukoilin niin kauan kunnes nukahdin, en siis rukoillut kuitenkaan Saatanaa enää, sillä tiesin jo, ettei hän ole kuin paskapää. Tätä kesti reilu puoli vuotta...
En oikein osaa selittää miten sitten siitä pääsin eroon, se vain tapahtui ja siitä kiitän suuresti Jumalaa.
Mä en oikein osaa muuta suositella oman kokemukseni ja maailmankatsomukseni pohjalta, kun että rukoilisit Jeesuksen suojaa. Hän ei naura sun peloille, tai pidä sua tyhmänä...Muistan sua rukouksin! Lue Johanneksen evankeliumia, jos jaksat.
Tsemppiä!
päivä sä vaan huomaat, että kuinkas kauan siitä onkaan kun mä pelkäsin sitä ja tätä ja sä ihmettelet miten oikeastaan oot voinutkaan pelätä mitään.
Niin vaan käy kaikille. Joten oikeastaan nauti kyvystäsi pelätäkin, osa ihmisistä on sellaisia puuihmisiä ettei niitten aivoissa tai tajunnassa tapahdu paljon mitään.Sellainen ei pelkää jota mikään asia ei liikuta.
Samaa mieltä siitä, että pelkääminen on merkki mielikuvituksesta, jota minulla todellakin piisaa, vaikka muille jakaa... Iloitakkin siitä toki osaan mutta liika on aina liikaa.
Toisinaan todella toivon olevani kyvytön tuntemaan, oli kyse sitten mistä hyvänsä. En kuitenkaan sellainen ole, joten tähän on vain tyydyttävä.
Pelkäämisestä on vain niin helevetin vaikea nauttia millään tavalla, ellei kyse sitten ole hyvästä kauhuleffasta oman kullan kainalossa...
Odotan kieli pitkällä sitä aamua kun herään ilman iltaista paniikkikohtausta... Kuten sanotaan: Toivossa on hyvä elää.
Mä pelkäsin pienempänä, että tavarat alkavat liikkua, jos katson niitä liian kauan. Sama tuli myös uniin, missä tavarat liikuivat itsestään. Pelkäsin myös Saatanan katsovan pimeästä ikkunasta. Pelko tuli piritismin peluusta, jossa lasi liikui. Älkää koskaan alatko pelaamaan ko. peliä. Aiheuttaa varmasti herkimmille ahdistusta ja pelkoja. Pääsin peloista sitten eroon rukoilemalla Jeesusta suojelemaan mua. Enää ei ole tarvinnut pelätä.
Olen tavallaan kateellinen teille jotka voivat turvata uskoonsa ja jumalan tuomaan suojaan. Olkaa onnellisia siitä että voitte niin tehdä!!
Itse, kuten olen jo aiemmin sanonut, en siihen ainakaan tätänykyä pysty...
Olen täysin samaa mieltä siitä ettei esim. spiritismin kanssa kannata ryhtyä leikkimään. Itse olen älynnyt pysyä siitä puuhasta kaukana, onneksi, sillä olisin melko varmasti suljetulla osastolla valkotakkisten herrojen hoidossa sen seurauksena...
minä ymmärrän, unihalvaukset? Minun kirjoissani se ilmeisesti on "ruumista irtautuminen" ole kokenut sellaise aikuis-iässäni kerran, ja nyt tarkemmin ajateltuna olen kokenut sellaisia lapsena. Minäkin säikyn omia varjoja. Lapsuuden kodissa; on tapahtunut paljon. Olen lennellyt rappusten yläpuolella, leijunut alas. Sitten pikku "käytävä", katon keskellä oli lamppu ja olin nousut rappusia ylös. en ollut pääsyt niin pitkälle että lamppu olisi heittänyt minun varjoni eteeni. No se oli AIVAN VALTAVAN iso möykky se varjo, käännyin ympäri (muistan ajateleeni että nyt sain sinut) mutta siinä ei ollut ketään. minulla oli aivan jäinen olo; ikään kuin olisi seisonut ulkona pakasessa, eikä 'ìlmiötä' voinut selittää että ikkuna oli auki, ei sillä olisi ollut väliä kun kerran oli kesä. Mutta silloin ryntäsin pois sieltä itku kurkussa. Ei kiitos. Ei enää ikinä. Pian me muutetiin sieltä pois ikinä en saanut tietää miksi.. Mutta samassa talossa tapahtu äitillenikin paljon. "Vessat veti itse itsensä" vaikka joku olikin vessassa. Kerran äitini oli herännyt siihen että joku tuijotti häntä huoneen toiselta puolelta. Oli kestänyt ikuisuus ennen kuin hän oli uskaltanut laittaa valot päälle, ja voin sanoa että äitini EI todellakaan ole mikään heikkohermoinen ihminen. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Minä olin menossa nukkumaan, enkä sitten millään saanut unta. pyörein tuskastuneena ympäri, kunnes joku kerto minulle kuinka laittaa tyynyn että olisi hyvä asento. laitoin sen tyynyn siten kuinka hän oli sanonut. Ja kappas vaa eikö alkanutkin väsyttää entistä enemmän. ennen nukahtamista kuiskas hänelle kiitos. olen käyttänyt sanaa >hän< vaikka minulla ei ole aavistustakaan ketä se olisi voinut olla, sillä ovessani ei ollut kahvaa muuta kuin itselläni. olin ainoo joka olisi voinut päästä sisälle ja ulos huoneestani. Kysyin myöhemmin vanhemmiltani että oliko joku käynyt huoneessani, mutta kun ei, eihän kukaan muu sinne olisi voinut päästäkkään..
Phuh.. en oliko apua, ei sitte yhtään? no ainakin voit ite ajatella että pahempaakin voi sattua.
Ite oon 15v...mut kuitenki tiedän miltä toi tuntuu...yöllinen helvetti..
Mä ite pelkään kaappeja, suljen aina kaikki kaapinovet, laatikot ym. ennen nukkumaan menoa...
Muaki pelottaa peilit...just se et mitä niistä voi näkyy...
Mua pelottaa joskus jopa ikkunat...se et verhojen läpi näkyy joku musta, kauhea hahmo...tai et joku koputtelee siihen....
jos yöllä kuuluu jokin epäilyttävä ääni, niin jään hiljaa, liikkumattomana sängylle makaamaan tai sitte ponnahdan istumaan sydän pamppaillen.
Kaikkein kauheinta on suihkussa käynti.
Saunasta saattaa tulla joku olio/hahmo ja raahata sut lauteiden alle ja sieltä jonnekki....
tai sit valot saattaa sammuu ja joku vetäsee suihkuverhon ja tarraa kynsillä kiinni...
tai sit ku huuhtelee hiuksia ja avaa sit silmänsä ni joku voi seistä naaman edessä...
Sen takii katonki aina varmuuden vuosi saunaan, lauteille ja lauteiden alle...sekä yritän pestä hiukset ja naaman silmät auki...
Peloista huolimatta oon mieletön kauhuelokuvien,- kirjojen ym. kauhujuttujen fani!!!
Ite oon 15v...mut kuitenki tiedän miltä toi tuntuu...yöllinen helvetti..
Mä ite pelkään kaappeja, suljen aina kaikki kaapinovet, laatikot ym. ennen nukkumaan menoa...
Muaki pelottaa peilit...just se et mitä niistä voi näkyy...
Mua pelottaa joskus jopa ikkunat...se et verhojen läpi näkyy joku musta, kauhea hahmo...tai et joku koputtelee siihen....
jos yöllä kuuluu jokin epäilyttävä ääni, niin jään hiljaa, liikkumattomana sängylle makaamaan tai sitte ponnahdan istumaan sydän pamppaillen.
Kaikkein kauheinta on suihkussa käynti.
Saunasta saattaa tulla joku olio/hahmo ja raahata sut lauteiden alle ja sieltä jonnekki....
tai sit valot saattaa sammuu ja joku vetäsee suihkuverhon ja tarraa kynsillä kiinni...
tai sit ku huuhtelee hiuksia ja avaa sit silmänsä ni joku voi seistä naaman edessä...
Sen takii katonki aina varmuuden vuosi saunaan, lauteille ja lauteiden alle...sekä yritän pestä hiukset ja naaman silmät auki...
Peloista huolimatta oon mieletön kauhuelokuvien,- kirjojen ym. kauhujuttujen fani!!!
Olipa huojentavaa lukea jonkin toisen kertomana se, mitä itsekin koen. Olen 30-vuotias, avoliitossa ja lemmikkejä meilläkin on.
Juuri sama peiliinkatsomisen pelko öiseen ja illan aikaan minullakin on. Sama ajatus myös siitä että nuo epämääräiset henget tms, joita pelkään, tajuavat minun esim. välttävän peiliin katsomista kävellessäni siitä ohi, tai pöyhivän päiväpeittomyttyä varmistuakseni että siinä on vain peitto. Nuo "henget" kun vahtivat minua tavallaan koko ajan, ts tiedostan jatkuvasti että ne saattavat olla olemassa, mutta kuitenkin tiedän olevani vain yliherkkä ja säikky. Muuten olen ihan normaali ihminen.
Joskus öiseen aikaan hirveimmän pelkokohtauksen tullessa on ihanaa kaapata kissa/koira syliin paijattavaksi, kun miestä ei kehtaa herättää. Minua ainakin lemmikin läsnäolo rauhoittaa.
Mutta että pelkäämiseni olisi täydellisen hullua, välillä pelkään myös lemmikkejäni, tai ajattelen niiden silmistä kuvastuvan jotain niiden "henkien" katseita tms. Onneksi tuon ajatuksen pystyn suhteellisen nopeasti karkottamaan.
Auttaa en osaa, mutta et ole yksin ;)
(olipa huonoa huumoria...:) tarkoitin että täällä on toinen samanlainen!)
Et usko miten huojentavaa on huomata että muitakin pelkääjiä on.
Sanoit toisinaan pelkääväsi lemmikkejäsikin. Sanon vaan että niin teen minäkin. Juuri tuo pelko eläimen silmistä näkyvistä "jutuista" on meillä yhteistä. Huomaan toisinaan pelkääväni että esim koirani olisi jotenkin muuttunut, tai sen olisi "vallannut" jokin joka haluaa pahaa minulle.
Kissoihini luotan kuin kallioon.Niiden aistima maailma on niin erilainen, että kuvittelen niiden pystyvän varoittamaan minua jos jokin henki tms. on talossa.
Kuulostaa hullun puheelta, mutta jotakin suojaa sitä ihmisen on haettava ellei halua hulluksi tulla. Jokaisella meistä on ainakin joskus ollut ns. maagista ajattelua, minulla se vain toimii nykyisin tällaisessa tilanteessa.
Toisaalta tämä ajatus siitä että "henget" huomaavat peiliinkatsomisen välttelyn ym. on päivänvalossa nauretava. Se ei vaan jaksa naurattaa siinä tilanteessa.
Kiitos, todellakin, viestistäsi.
Aava
siis on kyllä huojentavaa kuulla, että muillakin ihmisillä on tällainen vaiva, yksin sitä miettii ja pähkäilee päässä ihan mitä tahansa ja ajattelee, että on tulossa hulluksi.mutta huojentavaa on kyllä kuulla, että muutkin pelkäävät tällaisia asioita.sitä tulee ajatelleeksi, että mitä minä edes pelkään, kun vaiva on niin yleinen,
rentouttavaa lukee että muillakin on pelkoja. Mulla on itelläni koiranpentu joka nukkuu mun kans sängyllä,välillä pelottaa kattoo siihen jos se onki muuttunu erilaiseks,valot ja radion on oltava öisin päällä.Pelkään peilejä yli kaiken,suihkussa käydessäni pesen meikitki kattomatta peiliin, en siis pelkää mitään ulkopuolista tai oikeeta ihmistä, asun meinaan hirveen rauhattomalla seudulla ja naapurit on vähä väliä yöllä oven takana, mut en pelkää niitä , vaan henkiolentoja, ja koira nukkuu öisin sikeemmin kun minä,pakko tehdä muutaman minuutin välein "tarkistuksia"ja katella ympäri makuuhuonetta ettei siellä vaan olis mitään ylimäärästä. tosin mun pelot voi varmaan johtua liiallisen alkoholin käytön jälkeisistä aistiharhoista, mutta ilman viinaa oon ollu jo jonkun aikaa ja pikkuhiljaa haluaisin peloistakin eroon