suurpedot

Mihin toimenpiteisiin keskustapuolue pääministerin arvovallan myötävaikutuksella aikoo ryhtyä maassamme vallitsevaan yleiseen suurpetovastaisuuteen. Tiedotusvälineet jatkuvasti paisutteleva "ongelmaa". Asennekasvatukseen ja tiedottamiseen tulisi mitä pikimmiten suunnata lisää määrärahoja.Olemme sitoutuneet eu-n yhteisesti tekemiin tavoitteisiin myös luonnosuojelun alueella. Luulottelut ja huhupuheet susien "vaarallisuudesta" saavat kohtuuttomat mittasuhteet, kun media paisuttelee jotain poikkeuksellista aniharvoin tapahtuvaa yksittäistapausta. Punahilkkasatukirjat pitää poistaa ainakin yleisistä kirjastoista. Ne ovat omiaan vääristämään todellisuutta lasten mielissä. Niissähän sudesta tehdään paha ja sudenmetsästäjästä urhea sankari. Onneksi Aku Ankka lehdestä on jo sentään vuosikausia sitten ymmärretty lakkauttaa sarja Sepesudesta, joka vaani kolmea pikkupossua. Tanja Saarela on rohkeasti tehnyt arvokasta pioneerityötä asettuaan rohkeasti susien suojelijaksi. Vanhat maalaisäijänkärrit, kun pelätessään olemattomia, pyrkivät pitämään maatamme patavanhoillisessa junttiotteessaan metsärahojensa turvin. Onneksi metsäomaisuudella ei nykypäivänä voi pahemmin pullikoida. Änkyrät ovat ahneuksissaan myyneet risukkosa kantoja myöten. Valta on nyt aidolla markkinataloudella, kuten kuuluukin.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mene lääkäriin. Juttu on sen verran seko, että tarvitset apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuluvat luontoon kirjoitti:

Mihin toimenpiteisiin keskustapuolue pääministerin arvovallan myötävaikutuksella aikoo ryhtyä maassamme vallitsevaan yleiseen suurpetovastaisuuteen. Tiedotusvälineet jatkuvasti paisutteleva "ongelmaa". Asennekasvatukseen ja tiedottamiseen tulisi mitä pikimmiten suunnata lisää määrärahoja.Olemme sitoutuneet eu-n yhteisesti tekemiin tavoitteisiin myös luonnosuojelun alueella. Luulottelut ja huhupuheet susien "vaarallisuudesta" saavat kohtuuttomat mittasuhteet, kun media paisuttelee jotain poikkeuksellista aniharvoin tapahtuvaa yksittäistapausta. Punahilkkasatukirjat pitää poistaa ainakin yleisistä kirjastoista. Ne ovat omiaan vääristämään todellisuutta lasten mielissä. Niissähän sudesta tehdään paha ja sudenmetsästäjästä urhea sankari. Onneksi Aku Ankka lehdestä on jo sentään vuosikausia sitten ymmärretty lakkauttaa sarja Sepesudesta, joka vaani kolmea pikkupossua. Tanja Saarela on rohkeasti tehnyt arvokasta pioneerityötä asettuaan rohkeasti susien suojelijaksi. Vanhat maalaisäijänkärrit, kun pelätessään olemattomia, pyrkivät pitämään maatamme patavanhoillisessa junttiotteessaan metsärahojensa turvin. Onneksi metsäomaisuudella ei nykypäivänä voi pahemmin pullikoida. Änkyrät ovat ahneuksissaan myyneet risukkosa kantoja myöten. Valta on nyt aidolla markkinataloudella, kuten kuuluukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu