Vaaliteemoja, eli mielestäni:
TYÖLLISYYS:
Mielestäni paras tapa työttömyyden hoitoon ja työllistymiseen on poistaa työllistämisen esteet. Miten se tehdään? Työnantaminen pitää tehdä kannattavaksi,ja se tapahtuu mm. välillisten työnantajamaksuja joko alentamalla vähintään 30% tai mieluimmin poistamalla kokonaan. Tuosta aiheutuvat yhteiskunnan menetykset saadaan takaisin lisääntyvinä tuloveroina ja lisääntyvän kulutuksen kasvun mukanaan tuomina maksuina.
Myöskin työhön hakeutuminen pitää olla kannattavampaa kuin työttömänä olo.
Lisäämällä edellytyksiä hakeutua työhön saadaan syrjäytymistä vähennettyä, ja työvoima liikkeelle. Työllistymiseen lisätty rahoitus maksaa itsensä takaisin sosiaalimenojen pienentymisenä ja kasvavina verotuloina.
SOSIAALIPOLITIIKKA:
Mielestäni vastikkeetoman tulon jakaminen on lopetettava ja saatava kansalaiset ottamaan enemmän vastuuta toimeentulostaan. Nyky systeemi pitää ihmiset apaattisina ja edesauttavat tuota ns. jo kansantaudiksi muodostuvaa syrjäytymistä, mitä ei tavattu edes historiamme pulavuosina. Tuo nykyisin vastikkeettomana jaettava tuki aiheuttaa sen että ihmiset luottavat liiaksi sosiaaliseen turvaverkkoon , eivätkä ota vastuuta olemassaolostaan. Henkilöt pitää velvoittaa hakeutumaan työnperään, vaikka toiselle paikkakunnalle, tai vastaavasti päivittämään ammattiosaamistaan lisäopiskelulla tai opiskelemalla uusi ammatti.
Subjektiiviset palvelut pitää asettaa uudelleen tarkasteltaviksi. Esim. laki velvoitteesta järjestää kaikille alle 3 vuotialle kunnallinen päivähoitopaikka on muutettava ja luotava siitä sellainen että tuo velvoite koskee vain niitä perheitä joissa molemmat vanhemmat ovat työssä tai kokopäiväisesti opiskelevat.
Erityisryhmien kuten alkoholistien tai huumeidenkäyttäjiä ja heihin kohdistuvia tukitoimintoja ei pidä sijoittaa keskellä aktiiviyhteisöjä, sillä näiden tahojen mukanaan tuoma negatiivinen vaikutus aiheuttaa sekä lisääntyviä yhteiskunnallisia kustannuksia, erillaisia omaisuuksien arvon menetyksiä, että myöskin yleistä turvattomuutta.Noihin ryhmiin on myöskin tarpeen vaatiessa ja asioiden niin edellyttäessä, voitava toteuttaa ja käyttää erinnäisiä pakkokeinoja.
TERVEYDENHUOLTO:
Mielestäni Itseaiheutettujen sairauksien kuten tupakoinnista johtuvat keuhkosairaudet, tai alkoholi-tai päihdeaineiden väärinkäytöstä johtuvien sairauksien omakustannetta on lisättävä, tai muodostettava kokonaan omakustanteisiksi. Nyt nuo mainitut asiat aiheuttavat keskimääräistä suurempia ja epäoikeudenmukaisia kulueriä. Myöskin terveyskeskuksien päivystysmaksut on asetettava käyntikertoihin sidotuiksi ja summaltaan sellaisiksi, että turhat lääkäri ja hoitohenkilökunnan työpanosta lisäävät käynnit saadaan poistettua. Käypänen kertamaksu olisi mielestäni 10 € luokkaa. Nyt sairauspoissaolot aiheuttavat vuosittain n. 680 milj. € kustannukset.
Omaishoitajien mahdollisuutta tehdä tuota tärkeää hoivatyötä on tuettava nykyistä enemmän, sillä tuo nostettu tuki alentaa kuitenkin yhteiskunnan hoivamenoja huomattavasti ja näin edesauttaa terveydenhuoltokulujen parempaa priorisoimista.
Sairaanhoitajien ja lääkäreiden keskimääräistä suurempaa työtaakkaa on helpotettava, ja kuntien kroonista terveyskeskuslääkäri pulaa on helpotettava asettamalla lääkäriksi opiskelevien velvoitteeksi palaaminen omalle kotipaikkakunnalleen terveyskeskustyöhön 5 vuodeksi, jonka jälkeen saisi siirtyä vapaasti alan avoimille työmarkkinoille.
PAKOLAIS- JA MAAHANMUUTTO POLITIIKKA:
Mielestäni pakolaisstatusta olisi arvioitava uudelleen ja määriteltävä se niin että se vastaa todellisuutta, ja todellisia tarpeita. Pakolaisuuus ei myöskään saa olla suoraan subjektiivinen oikeus yhteiskunnallisiin avustuksiin, tai pysyvään sijoittumiseen maahamme. Pakolaisiksi pitää määritellä ensisijaisesti oikean tilanteen aiheuttamat lapsi- ja naispakolaiset sekä yli 55 vuotiaat miehet. Pakolaisilta on myös otettava DNA näyte mahdollisten sukulaisuuksien todentamiseksi, ja väärinkäytöksien estämiseksi.
Maahanmuuttajien kohdalta olisi yhteiskunnalisesti järkevämpää antaa työlupa mahdollisismman nopeasti ja näin edesauttaa noiden maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumista. Siitä koituisi pelkästään positiivisia vaikutuksia sillä se toisi suoraan tuloja valtiolle ja vähentäisi maahanmuuttajiin kohdistuvien tukien vähentymistä tai suoraan poistumista. Tällä hetkellä työluvan saanti kestää keskimäärin vuoden ja aiheuttaa näin ollen hakijaa kohden ajoittain huomattavankin ja pitkäaikaisen kuluerän.
Suomen väestön ikääntyminen ja tulevaisuudessa eläkkeelle siirtyvien määrä antaa osaltaan mahdollisuuden jo nyt noiden maahanmuuttavien työvoimien hyödyntämiseen, ja vastaisi myös samalla elinkeinoelämän lisääntyviä tarpeita.
PUOLUSTUSPOLITIIKKA:
Mielestäni Suomen tulee ensisijaisesti säilyttää ja kehittää omia puolustusvoimiaan ja jatkaa perinteistä puolueettomuuspolitiikkaansa. On kuitenkin jätettävä tilaa ajattelulle mahdollisesta sotilaallisesta yhteistoimintamahdollisuudesta. Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu mitään selkeää sotilaalista invaasiouhkaa tai alueellisia vaatimuksia. Pahimmat uhkat ovatkin ympäristö- ja kansainväliseen terrorismiin liittyvät uhat. Selvityksiä mahdollisesta liitoutumistarpeista ei pidä kuitenkaan asettaa liian monen vuoden päähän, vaan ne on pystyttävä päivittämään lyhyellä varoitusajalla.
YMPÄRISTÖPOLITIIKKA:
Mielestäni ympäristöjätteen polttoon tarkoitettuja , ja nykyisillä hyvillä suodattimilla varustettuihin jätteenpolttolaitoksiin pitäisi investoida valtakunnallisesti, mutta ensisijaisesti PK-seudulla jossa jätteentuottomäärät ovat suuruusluokaltaan valtavia.
Noita polttolaitoksia voisi samalla käyttää energian tuotantoon ja lämpöenergian tuottamiseen. Myöskin uusiutuvien polttoaineiden kuten puuhakkeen käyttöä tulee lisätä ja tarpeenvaatiessa myös alueellisesti tukea, niin että sen käyttö on kannattavaa. Nythän jonkin tiedon mukaan jopa 28 milj. kuutiota tuohon käyttöön soveltuvaa puuta jää vuosittain metsiin mätänemään, eikä sitä korjata pois. Kuitenkin tuota puuta korjaamalla ja jopa kymmeniä pienenergialaitoksia rakentamalla saataisiin tuo arvokas materiaali hyötykäyttöön. Samalla sillä olisi myös merkittävä työllistävä aspekti olemassa.
Myöskin joukkoliikenteen käyttöä tulee lisätä koko maassa, mutta varsinkin suurissa kaupungeissa joissa väestömäärät on suuria ja kunnollinen joukkoliikenne on peruspalvelua parhaimmillaan sekä on kestävänkehityksen, että ympäritöongelmien välttämisen kannalta keskimääräistä tärkeämpää. Joukkoliikennettä pitää tukea mm. poistamalla arvolisävero osuus lippujen hinnasta. Näin edesautettaisiin joukkoliikenteen käytön kasvua, kun lippujen hinnat saadaan pidettyä kohtuullisella tasolla. Samoin joukkoliikenteen käyttämän polttoaineiden ALV osuus tulisi poistaa.
anna KÄDEN jäljen näkyä!

Vastaukset 15
Vanhimmat
Voisiko Herra käde kertoa, vaikka sen enimmäisen osion väitteiden kustannusvaikutusten laskentamallin? Missä ja minkä toimesta laskelmat on tehty? Siis, että ta-maksujen poisto tulee takaisin suuremmin määrin?
Entä työllistämisraha? Mistä ja kenelle?
Valtiolta työnantajilleko?
Muissakin osioissa hieman, hmm.. huuhaata ja toiveajattelua, ellei perustu suunnitelmallisiin laskelmiin. ähde olisi siis syytä ilmoittaa.
nyt jo työtä ON tarjolla tekijöille. Katkeruuden kylvöllä sitä ei vain haluta tehdä.
Lyhyt ja mitäänsanomaton. Ylihuomenna se häipyy toiselle sivulle ja jää unohduksiin.
Missä ehdokkaan omat vaalisivut viipyy?
Saamaton nahjus! Naurettava luuseri.
Brrrryyyyääääähh-häääh-hääh-häh-häh-hää!
Näillä sivuilla ei ole kuin viisi hörhöä jotka kilpailee kuka vit**ilee eniten toisille ja muutama nettiriippuva finninaama kannustaa parhaan kykynsä mukaan.
Varmin konsti syödä uskottavuuttaan on mainostaa "ohjelmiaan" näillä palstoilla.
Brrrryyyyääääähh-häääh-hääh-häh-häh-hää!
Voisitko vähän täsmentää mitä ovat esimerkiksi työnantajain välilliset maksut ?
Tarkoittaako se työeläkkeitten työnantajaosuuden siirtäminen työntekijöille ja palkansaajien verotuksen nostamista useammalla prosenttiyksiköllä.
Oletko hyvin perehtynyt tähän asiaan .Kuinka suuri on rahamäärä euromääräisesti jos valtio luopuu kaikista työnantajiin kohdistuvisti maksuista ja kuinka monta uutta työpaikkaa niillä rahoilla syntyy laskelmiesi mukaan.
Mielellään kuulisi selvää konkretiaa.
Työnantajan välillisiin maksuihin kuuluu mm. TEL maksut sos.maks. pakolliset vakuutukset, työttömyys maksut ym. Esimerkkinä laskettakoon mitä esim. 2000€ kk palkka tulee oikeasti maksamaan työnantajalle.
TEL maksu 344,00€ sos.turva 59,16€ pakolliset vakuutukset 21,64€ työttöm. maksu 15,00€
tuohon lisätään vielä palkalliset vapaat ja pekkaspäivät joiden osuus on n.301,71 €, niin saadaan lopputulokseksi yhteensä 2748,51 euroa.
Eli työnantaja maksaa n. 27% ylimääräistä kulua tuosta palkasta.
Työntekijä maksaa vastaavasta palkastaan maksuja
eläkemaksuina 86,00 ja työttömyysvakuutusmaksuina 11,60 € eli yht. 97,60 euroa.
Vaikka työntekijäin maksuihin tehtäisiin nousisi vaikka 5% korotus, niin sen vaikutus olisi vain n.4€ lisää. Veroprosentteihin ei tarvitsisi puuttua, sillä nykyinen progressiivinen verotusmuoto on mielestäni ihan tyydyttävä.
Voidaan vaan kuvitella, että kuinka paljon voitaisiin tuolla summalla palkata lisää väkeä töihin jos nuo maksut poistettaisiin tai edes alenettaisiin tuolla 30%:lla. Työllistyvien määrä olisi kuitenkin kymmeniä tuhansia ja valtio saisi noita menetyksiään takaisin kuten sanoin kasvavina tuloveroina ja kulutuksen kautta tulevina maksuina.
tuosta summasta voi lasken oletetun menetyksen jos kertaa tuon työnantaja maksujen määrän esim. 1,5 miljoonalla eli se olisi n.1,2 miljardia €
Työttömyyden ja sen mukanaan tulevien eri lisäilmiöiden hoitooon käytettyjen summien pieneneminen osaltaan kompensoisi menetyksiä, noiden edellä mainittujen asioiden lisäksi.
Tarkkoja lukuja lienee kenenkään mahdollista antaa, mutta kun on kyse vaihtoehdoista nykyisille malleille, niin niitä ei itseasiassa voi ollakkaan. Kun on visiot kyseessä, tuloksen tietää vain kokeilun kautta. Se uskalletaanko kokeilla asioita ja vastaako se joidenkin tahojen poliittisia tavoitteita on taas toinen juttu.
Noilla sinun luvuilla:
TEL maksu 344,00€ , alennus työnantajamaksuun 30% = 103,20€.
Työtekijän maksuosuutta kasvatetaan 4€, joten vajaus työntekijää kohti 99,20€
Työntekijöitä 1,5 miljoonaa. TEL-maksujen vähentymien 148,8 miljoonaa euroa vuodessa.
Mistä otetaan?
Tuo mainitsemasi 148,8 miljoonaa on vähän, siis tosi vähän, kun yhteiskuntamme kokonais summista puhutaan. Tuo rahamäärä on löydettävissä siinä vaiheessa kun budjettia tehdään. Mihinkään asiaan ei ole suoraa, eikä yksinkertaista vastausta ja ne vaatii kuitenkin useamman näkökulman toteutuakseen. Ja onhan meillä noita sijotusrahastoja olemassa mitkä ovat tänä vuonnakin tuottaneet jo useita satoja miljoonia voittoa. Minä esitin vain yhden näkökulman jolla uskon olevan positiivisia vaikutuksia yhteiskuntamme rakenteeseen, sen kaikilla tasoilla.Uskon myös että tuolle ajatukselle löytyy kannatusta yli puoluerajojen, koska sillä haetaan yhteistä hyvää jota jakaa , ja jolla koitetaan saada hyvinvointia mahdollisimman monen saataville.
Ne tulee tänne ja nappaavat suomalaiset vaimot ja sitä kautta kansalaisuuden itselleen.
Miten on?
joutaa viemäänkin , jos ei kerta osaa puoliaan pitää. Ja miten tuo muutenkaan liittyy itse aiheeseen? Eikö palstalle kirjoittajilta löydy mitään vasta argumentteja joka kävisi älykkäästä keskustelusta,
Yhtään lausetta ei taida olla KÄDEn nakkisormilla kirjoitettua.
copy paste kyllä ,mutta omasta kansiosta siirretty, ja alkuperäinen on tallessa päivämäärineen.
Viime talvena ehdokkaamme Käde näillä palstoilla ihannoi 30-luvun Saksaa ja sen johtajaa Adolf Hitleriä.Siellä oli kaikilla työtä ja asiat kunnossa.Hitleristä hän totesi,että hänkin teki joitakin virheitä,tarkemmin erittelemättä.
Mitä sitten?
unohti autuaasti läskiveron, nyt jo pahaa opportunistin vikaa?
ja mollaa muita, mutta omia selkeitä esityksiä ei ole pystynyt antamaan. Hannes kuuluu niihin jotka tietää kaiken, osaa kaiken mutta ei pysty esittämään mitään sellaista josta voitaisiin tehdä vertailua. jos kuka on poliittinen huijari ja pelle, niin se tuo hymyilevä hannes.