Politiikka on kiinnostanut aiemmin ak:ta vain äänestämiskansalaisvelvollisuuden verran. Silloinkin valinta on tapahtunut jotensakin pinnallisesti ja tuttujen/sukulaisten/enemmistön kantaa seuraten. Perussuomalaisuuteen tutustuminen lähinnä nettikanavia pitkin ja muutamia heidän edustajiaan tapaamalla on ollut yllättävän virkistävä kokemus. Se on pistänyt tutustumaan muihinkin puolueisiin ja heidän ohjelmiinsa, ja aina vain tuntuu vahvistuvan se, että tässä PS:ssä ollaan kuitenkin kaikkein ihmisläheisimmällä ja tavanihmistä puhuttelevimmalla pohjalla mitä tulee mm. sosiaalisten ja yksilöllisten ongelmien näkemiseen ja korjaamisen tarpeeseen yhteiskunnassa.
Soinia on tullut tietysti kuunnelluksi ja katselleuksi eniten mediassa, ja vaikka miten kriittinen olisi, niin pakko on todeta, että siinä on mies, joka tietää mistä puhuu ilman turhaa ylemmyyttä, paatosta tai keplottelua. Erityisesti on jäänyt mieleen hänen kommenttinsa toista kulttuuria koskevaan pilapiirrosjuttuun liittyen, että, ihmisella pitäisi aina olla tietynlainen "pyhän taju", vaikka omaisikin erilaiset arvot ja uksonkäsitykset.
Ehdokkaisiin en tässä puutu muuta kuin sen verran, että henkisesti tyhjän päältä lähtijöitä ei taida montakaan olla. Ilmeisesti joukossa on paljon vahvoja yksilöitä päätellen siitä, että he osaavat suhtautua hienosti heitä koskeviin asiattomiinkin kommentteihin ja jopa loanheittoon. Jos ihmisessä on luonnetta ja voimaa, hän ei pienistä hätkähdä. Perussuomalaisissa näyttäisi olevan paljon tällaistä.
Ja mikä erityisesti miellyttää, on se, etteivät ehdokkaat ja muuten vaikuttamassa olevat henkilöt ole suunsa sisään mumisevia toistensa kopioita, vaan ihanan yksilöllisiä ja persoonallisia olentoja. On helpottavaa ajatella, että maamme asioihin on tarttumassa myös sisäistä vahvuutta omaavia yksilöitä eikä vain tasapäisyyttä ihannoivia laumasieluja. Se kolahtaa positiivisesti meihin, jotka mielipiteinemme ja näkemyksinemme olemme kokeneet tulleemme enemmän tai vähemmän valtakoneiston tai sen osan ylitsekävelemiksi tai "kaikki hyvä"-ajatuksen latistimaksi erilaisilla elämän alueilla.
Ja vielä, ei ikä, koulutus, ulkonäkö, taloudellinen asema tms. kerro mitään siitä, miten paljon ehdokkailla yksilöinä ja etenkin yhteisönä onkaan tälle maalle annettavaa. Usein voima onkin juuri erilaisuudessa, jos vain eettisyys ja moraali pelaavat. Eikä niissäkään näytä olevan ainakaan merkkejä rapistumisesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.