Terve vaan kaikille!
Paljon puhutaan äitien jaksamisesta lasten kanssa. Harvemmin olen törmännyt keskusteluun isien jaksamisesta.
Itse olen 40-kymppinen lahden lapsen (poika 12v ja tyttö 10v) isä ja olen jo pitempään tuntenut riittämättömyyden tunnetta. Vaikka kuinka yritän, niin hermoni eivät meinaa millään riittää normaalin arjen pyöritykseen.
Tiuskin lapsille ja nyt, kun poika alkaa jo olla murrosiän kynnyksellä sieltä alkaa tulla takaisin ja sittenhän kierre on jo valmis!
Työni takia olen poissa kotoa päiväkausia ja joka kerta perhettä on mahdoton ikävä, mutta kotiuduttuani arki iskee suoraan vasten kasvoja ja saatan olla jo tunnin kotonaolon jälkeen täysin rauniona. Kaikki tämä on jo vaikuttanut parisuhteeseenkin.
Minulle on sanottu vaimoni ja monen muun suulla, että "lapset on lapsia"! Näinhän toki on, tiedostan sen liiankin hyvin. Lapseni ovat aivan ihania ja rakastan heitä yli kaiken ja haluan heille pelkkää hyvää!!
Jotenkin minusta tuntuu, etten ole tunteineni ainutkertainen isä tässä maailmassa, joten kertokaa hyvät isät, jos teillä on samanlaisia tuntemuksia!!
En tarvitse enää kommentteja lasten ihanuudesta ja hakeutumisesta saamaan apua, vaan ihan kokemuksia arjesta ja siinä jaksamisessa.
Paljon puhutaan äitien jaksamisesta lasten kanssa. Harvemmin olen törmännyt keskusteluun isien jaksamisesta.
Itse olen 40-kymppinen lahden lapsen (poika 12v ja tyttö 10v) isä ja olen jo pitempään tuntenut riittämättömyyden tunnetta. Vaikka kuinka yritän, niin hermoni eivät meinaa millään riittää normaalin arjen pyöritykseen.
Tiuskin lapsille ja nyt, kun poika alkaa jo olla murrosiän kynnyksellä sieltä alkaa tulla takaisin ja sittenhän kierre on jo valmis!
Työni takia olen poissa kotoa päiväkausia ja joka kerta perhettä on mahdoton ikävä, mutta kotiuduttuani arki iskee suoraan vasten kasvoja ja saatan olla jo tunnin kotonaolon jälkeen täysin rauniona. Kaikki tämä on jo vaikuttanut parisuhteeseenkin.
Minulle on sanottu vaimoni ja monen muun suulla, että "lapset on lapsia"! Näinhän toki on, tiedostan sen liiankin hyvin. Lapseni ovat aivan ihania ja rakastan heitä yli kaiken ja haluan heille pelkkää hyvää!!
Jotenkin minusta tuntuu, etten ole tunteineni ainutkertainen isä tässä maailmassa, joten kertokaa hyvät isät, jos teillä on samanlaisia tuntemuksia!!
En tarvitse enää kommentteja lasten ihanuudesta ja hakeutumisesta saamaan apua, vaan ihan kokemuksia arjesta ja siinä jaksamisessa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näinhän se meilläkin menee, vaikka en reissuhommissa olekkaan. Työpäivät venyvät välillä viikolla pitkiksi ja loppuviikosta on kuin selkäänsä saanut. Perjantai on se pahin päivä, kun viikonloppu alkaa, niin pinna on kaikkein kireimmillään ja räjähdän mitä pienimmästäkin asiasta. Tiuskin lapsille ja ärsyynnyn puolison uteluista ja minun asioihin puuttumisesta. Siitä seuraa riittämättömyyden tunnetta, kun ei vain kertakaikkiaan jaksa miellyttää kaikkia, eikä väsyneenä pysty hallitsemaan ärtymyksen tunteita.
Kun ohjeita kyselet, annan. Ehkä ovat huonoja, mutta se on sitten voi voi ja kättä housuun.
-Lopeta viinanotto kokonaan, älä läträä ollenkaan. -Ala urheilla, aivan saatanasti. Hikoilu auttaa, vuan ee krapulassa hikoilu.
-Mene lääkäriin, ota rauhoittavaa lääkettä.
-Älä tiuski, se on ämmien hommaa.
-Jätä ne sellaiset työt, missä ollaan päiväkausia poissa kotoa, jos et kerran halua olla päiväkausia poissa kotoa
-Muutu mieheksi, lopeta se saatanan avautuminen!!!
... kun olet noin kova mies. Itsekin olen reissun päällä viikottain ja viikonloppujakin,joten tiedostan kotiintulon ihanuuden. Sieltä tulee huolet ja murheet ensimmäisenä esille. Väsyneenä miehenä otan ne korvan taakse hautumaan, koska en jaksa heti puuttua asioihin.
Kuinka sitten helpotan oloani ? Kunhan kaikki ovat "pörränneet" ympärillä tarpeeksi, kestää noin vartin, niin ne unohtavat isän kotiintulon. Avaan viinapullon ja vahvan paukun nappaan. Jatkan istumista sohvalla tai aloitan koiran kusettamisella. Tämä pieni hetki omaa aikaa lataa akkuja aivan kummasti ja ehtii pohtia perheelle kertyneitä huolia ja murheita. Jotain pientä yritän sovitella tai korjata. Siinä se oikeastaan on, enempään en kertakaikkiaan jaksa. Mutta perhe näkee isän tuovan turvallisuuden tunnetta kotiin tultuaan.
Kunnon yöuni on parasta. Isälläkin on oikeus nukkua pitkään ja hartaasti. Tottakai kuuluu lasten mekastamista ja äidin touhut mutta pieni asennon muutos ja unessa ollaan taas.
On yksi asia minkä vaadin murrosikäisiltä lapsiltani: koko perhe syö yhtaikaa silloin kun ollaan kotona. Usein siinä syönnin edetessä puheet keskittyvät juuri näihin käsittelemättömiin asioihin. Missään muualla ei perhettä saa kokoon, että yhteistä keskustelua syntyisi. Tämä on osoittaunut toimivaksi systeemiksi.
Siinä minun neuvoni ! Omaa aikaa, nuku hyvin ja vietä perheen kanssa yhteinen hetki.
Se matkatöiden tekeminen, hotellissa täytyy asua ja vetää brenkkua yökerhossa ja venäläistä huoraa sviitissä. Kyllä siinä on hermopinne kova kun kotiin tulee, silloin sitä vasta tarvitaan omaa aikaa jos koska. (Ja nyt tähän pitäis osata vielä valita joku sopiva hymiö, että kaikki ymmärtäisi, että nyt on sitä vitun pilkettä ja haketta silmäkulmassa myöskin hieman joukossa).
Ok. Jos sinulla on apua tuosta, niin hyvä. Näkemyksiä on monia. Itse mieluummin urheilen. Mielelläni myös lasten kanssa.
... ostan sulle hamekankaan heti kättelyssä kunvaan osoitten annat näkyville.
Voit ostaa hamekankaan vaikka poikaystävällesi, Tom.
työstäsi tuo riittämätömyyden tunne.Jos työn takia on paljon poissa kotoa,niin tulee tunne että,kotityöt kasaantuu,vaikka vaimo ne hoitaakin,ja kyllä lapset tuossa iässä tajuaa sen että,työsi vaatii oman aikansa.Itse olen vuorotyötä tekevä yh isä,ja alkuun oli jatkuvasti tunne että,aika ei millään riitä kaikkeen "tärkeään" tekemiseen,ja se koitteli hermoja kyllä.Vaikka miten sovitteli,niin aika oli aina rajallinen tekijä.Ratkaisin tilanteen niin että,luovuin suosiolla kaikesta vähemmän tärkeästä,ja teen vain kaiken tarvittavan,olennaisen.Jouduin tinkimään omista jutuistani myös,mikä olikn vaikeampaa,koska nehän yleensä on tärkeimpiä maailmassa,luopua ei niistä tarvinnut,mutta uudelleen piti arvioida niiden tärkeyttä.Huomsin että,itse suunnittelemalla sitä sun tätä aiheutin ylimääräistä painetta ja kiireen tunnetta jatkuvasti,ja lisäksi vielä kiireen keskellä lapsille "luvataan" monenmoista asiaa tyyliin,"sitten joskus tehdään".Lapsethan muistaa kärttää näitä luvattuja juttuja sitten,ja se on omiaan aiheuttamaan ylimääräistä kireyttä.Voisin kuvitella että,esim viikon työputken jälkeen tulee valtava paniikki,kun vkl:n pitää sovittaa kaikki mahdollinen kaupassa käynnistä lasten/omiin harrastuksiin yms.Kiire tulee,ja hermot menee,vaikka levätä pitäis.Mä ainakin voin paljon paremmin,kun suosiolla luovuin,ei niin tärkeistä asioista,ja teen vain kaiken olennaisen.Nyt aikaa jää enemmän varsinaiseen elämiseen,ja on mukavampaa muutenkin.Paljon tekemättömiä asioita on odottamassa,mut ei haittaa,eikä rassaa yhtään,se riittää kun tekee mitä voi ja jaksaa ja huvittaa,loppu saa olla.