Laitoin oheisen sponsorointihakemuksen sekä Tallinkille ja Siljalle.
Kysyisin voisiko Tallink (Silja) lähteä sponsoroimaan ensimmäistä kertaa järjestettävää Noloin yritysjohtaja - kilpailua. Tarkoitus olisi pisteyttää eri yritysjohtajien ominaisuuksia ja muodostaa ns. Urea cephalus-indeksi (suom. pään sisällä oleva virtsamäärä). Voittajaksi selviytyvälle yritysjohtajalle asetettaisiin palkintogaalassa pässinaamari päähän ja kaadettaisiin Tallinkin puhdistettua jätevettä päälle.
Illanvietto jatkuisi juhlaillallisella jossa pääruokana tarjottaisiin leivänpaahtimessa kypsytettyä lohta. Jälkiruoan yhteydessä poltellaan 500 euron seteleistä tehtyjä sikareita.
Mitään varsinaista ohjelmaa ei ole, mutta pyritään kuitenkin olemaan ihan normaali juovuksissa. Viinahan ei Tallinkilla lopu ja jos loppuisi niin pienen baarimestarin kanssa suoritetun leikkimielisen nyrkkeilymatsin jälkeen viina taas virtaa.
Tarpeen vaatiessa halukkailla on myös mahdollisuus hinkuttaa öljyttyjä miesvartaloita. Aamiaiselle ei ole pakko osallistua jos ei jaksa. Pyydetään kuitenkin ottamaan aamiaiselle omat viinat mukaan mieluiten Tallink-muovipussiin pakattuna.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hirmuisen jyrkkää kritiikkiä on nostanut tämä taannoinen eestin veljien toilailu laivamatkalla. Ja tyhmäähän se oli, sitä ei käy kiistäminen.
Mutta kuitenkin: Yritettäisiin ymmärtää kavereita. Sosialistinen lapsuus ja ainainen puute ja kurjuus. Nyt kun hiukka on lykästänyt ja pääsee juhlimaan ties mistä saaduilla rahoilla niin kerrankos sitä mopo karkaa handusta. Eihän se ollut suomessakaan aivan vieras ilmiö -70 luvulla. Jos jonkinlaista vuorineuvosta naulasi satasia ravintolan seinille. Ja aamulla sitten paiskattiin kättä ja annettiin menneitten olla. Joskus kera palkankorotuksen.
Onkohan meidän ruåtsalaiset serkkumme hiukan liian fiinejä tällaiseen menoon?
Ilmoitan kilpaan suomalaisen noloimman yrittäjän.
Varokaa perustamasta yhden miehen osakeyhtiöitä.
Perusteluina on osakeyhtiölaki, joka käytännössä
estää yrityksen toiminnan lopettamisen halvalla ja yrittäjän joustavan siirtymisen eläkkeelle, työttömäksi tai palkansaajaksi.
boikotissa minun kohdallani.
Harmi vain että nyt pitää sitten laajentaa boikottia Siljaan. :(
Eipä ollut eka kerta; toukokuussa
avautettu myymälät, ravintolat ja
palkkioksi räkäisty päälle
lähde:http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,931087,00.html