energia

Kaikki maailmalla halajaa omaa energiaa.Suomen pitäisi tässä asiassa herätä ja äkkiä.Ulkomainen energia muodossa missä hyvänsä on oman edun vastaista.Tällä sektorilla kehitystyö käyntiin pian.Ulkomaisen energian osuus minimiin tai mieluimmin ei ollenkaan.Jos mahdollista.
9284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja fiksu kannanotto.Kiitos tässä olisi IPULEKKIN oiva vaaliteema vaikka vaikea ja haastava. YDINVOIMA.

Äänestä
  • Ydinvoima on mennyttä kamaa.Vain tietämätön voi uskoa siihen.Auringon energia on ainut pysyvä energian muoto.Se on myös ainoa vaihtoehto kun elintaso laskee öljyn loputtua.
    Energian suhteen on otettava vihdoin selkeä säästökanta.Nykyinen tuhlaus on idioottien hommaa.Saastutetaan kaikki paikat ja sairastutaan ja kuollaan niihin myrkkyihin,mitä maan alta kaivetaan.

    Äänestä

Suomi on bioenergian edelläkävijä EU:n alueella. Tosin EU-direktiivit kieltävät bioenergian käytön, mm. polttopuudirektiivi. WTO:n kokouksissa EU puolestaan huolehtii siitä, että Suomessa ei omavaraisuus pääse kunniaan. Suomi olisi ydinvoiman lisäksi myös maa- ja metsätaloustuotteilla omavarainen energiantuottaja (ruokohelpi, lämmitysviljat, polttopuut, aurinko- ja tuulienergiat) ilman EU:ta.

Äänestä

Mitkä on suurimmat esteet kotimaiselle energia tuotannolle sekä kehitykselle?

Äänestä
  • ESSO on maailman varakkain ja suurin yhtiö.Kysyppä Fortumin optioista ja ESSON yhteyksistä Unionissa Mauri Pekkariselta,tässä osuit lähelle sitä miksi meidän pitää pysyäEU.ssa.Tyttäreni myy antwerpenissä ÖLJYÄ noin 600000 barrelia ESSON laskuun viikossa.OK.likka saa hyvää palkkaa,mutta VOITOT kerää ESSO ja suomalaiset maksaa. TUULIVOIMAA.

    Äänestä

Ydinvoima kyllä jos se on 100%:sti kotimainen.

Äänestä
  • ovat YHTÄKKIÄ heränneet Suomen energia omavaraisuuteen,mikähän skandaali on taas tulossa? Ainakin sähkölaskussa ollaan jo rima ylitetty...

    Äänestä

  • Hallituspuolueet kirjoitti:

    ovat YHTÄKKIÄ heränneet Suomen energia omavaraisuuteen,mikähän skandaali on taas tulossa? Ainakin sähkölaskussa ollaan jo rima ylitetty...

    Vain täysin kotimaista kiitos.

    Äänestä

  • jana kirjoitti:

    Vain täysin kotimaista kiitos.

    Pysytään hiljaa ja liittoutumattomina ulkona NATOSTA.Suuri ENERGIA peli käynnistynyt ja mikään valtio ei aja kuin omaa etuaan kun valot hiipuu ja mellakat alkaa.
    TURHA odotella apua pakkasessa EU:lta.Kyllä näin on. PAKKASUKKO

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tytti kirjoitti:

Kaikki maailmalla halajaa omaa energiaa.Suomen pitäisi tässä asiassa herätä ja äkkiä.Ulkomainen energia muodossa missä hyvänsä on oman edun vastaista.Tällä sektorilla kehitystyö käyntiin pian.Ulkomaisen energian osuus minimiin tai mieluimmin ei ollenkaan.Jos mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu