Tätä on jo jatkunut kohta 4 vuotta, että mulla ei ole yhtään kaveria (1 kaveri koulun ulkopuolelta, mutta useamman vuoden nuorempi) ja olen aivan totaalisen ujo. Jopa ihmisten (varsinkin samanikäisten) silmiin katsominen on todella vaikeaa. Ala-asteella mulla oli kavereita ja pystyin juttelemaan ja olin mielestäni aika sosiaalinen, mutta kun tuli yläasteelle lähtö isompaan kouluun, kaikki meni yhdeksi helvetiksi. Ala-asteella ei kiusattu ainakaan 6-luokalla ollenkaan, mutta yläasteella kiusaus alkoi heti ensimmäisenä päivänä. Kiusaajat kyllä käräytettiin, mutta siitä seurasi se, että ainakin lähes kaikki pitivät mua jotenki outona. 9-luokan lopussa ja nyt lukiossa ei ole enää kiusattu. 7-luokalta muistan, että monetkin kysyivät esim. "voiks olla ens välitunnilla" ja "oot meiän hyvä kaveri". Menin kertakaikkiaan "lukkoon" enkä voinut vastata mitään, vaikenin kokonaan. Myöhemmin vielä 9-luokallakin, pystyin tai viitsin jo vastata saman tyylisiin kysymyksiin, mutta jostakin helkutin syystä vastasin vaan tylysti, että "en voi olla" vaikka sisimmässäni olisin halunnut. Nyt olen lukiossa. Olen ollut todella ihastunut erääseen tyttöön jo 8-luokalta asti, mutta en vain voi mennä hänelle mitään puhumaan saati katsoa edes silmiin kuin äkkiä vaan vilkaista. Varsinkin tämä ahdistaa koko ajan eniten, kaipaan häntä, en voi mennä puhumaan... Ahdistaa!
Kaikkein vaikeinta on tyttöjen kohdalla, ollut jo koulun alkamisen, 1-luokan alusta asti, (muutin eri paikkakunnalle 6,5 vuotiaana ja kaikki samanikäiset olivat tuntemattomia) . Tyttöjen kanssa en ole tuosta lähtien juurikaan voinut kanssakäydä. (itsehän olen tietenkin poika) Voisiko se johtua siitä, kun muistan, että joskus pienenä 4-5 vuotiaana pärjäsin tyttöjen keskuudessa tosi hyvin, olin tyttöryhmän jäsen, mutta muistan, että tytöt menivät sisälle taloon ja jättivät minut vaan ulos. Voisiko siitä olla tullut jokin trauma? Siihen aikaan asuin alueella, jossa ei ollut ikäisiäni poikia, joten ystävyyssuhteiden solmiminen on ollut hankalaa myös poikia kohtaan.
Auttakaa... Mistä saan apua? Tiedän, että hypnoosi voisi auttaa paljonkin, mutta kuinka kallista se on ja pääsenkö ilmaiseksi, kun olen alle 18 vuotias? Ja missä voi saada hypnoosihoitoa Kemi -alueella?
Kaikkein vaikeinta on tyttöjen kohdalla, ollut jo koulun alkamisen, 1-luokan alusta asti, (muutin eri paikkakunnalle 6,5 vuotiaana ja kaikki samanikäiset olivat tuntemattomia) . Tyttöjen kanssa en ole tuosta lähtien juurikaan voinut kanssakäydä. (itsehän olen tietenkin poika) Voisiko se johtua siitä, kun muistan, että joskus pienenä 4-5 vuotiaana pärjäsin tyttöjen keskuudessa tosi hyvin, olin tyttöryhmän jäsen, mutta muistan, että tytöt menivät sisälle taloon ja jättivät minut vaan ulos. Voisiko siitä olla tullut jokin trauma? Siihen aikaan asuin alueella, jossa ei ollut ikäisiäni poikia, joten ystävyyssuhteiden solmiminen on ollut hankalaa myös poikia kohtaan.
Auttakaa... Mistä saan apua? Tiedän, että hypnoosi voisi auttaa paljonkin, mutta kuinka kallista se on ja pääsenkö ilmaiseksi, kun olen alle 18 vuotias? Ja missä voi saada hypnoosihoitoa Kemi -alueella?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla oli samantapaisia kokemuksia noihin aikoihin. Minua kiusattiin silloin tällöin ja silloin tuli tavaksi suhtautua epäilevästi kaikkiin ystävällismielisiin juttuihin, kuten sinulla kaveriksi pyytämisen tapauksessa. Mutta se oli vaan semmoista aikaa, kaikki oli lapsia.
Lukiossa on erilaista mitä yläasteella. Itse sain oikeastaan puhevälejä luokkakaverityttöihin silloin ensimmäistä kertaa. Ujouteni vuoksi en kuitenkaan oikein hakenut kontaktia luokan ulkopuolelta.
Älä mieti hypnoosia tuossa vaiheessa. Kunhan vaan vähitellen olet aktiivisempi vaikka luokkakavereiden kanssa niin pääset pitkälle. Iloitse aina kun olet edistynyt edes hiukkasen. Suhtaudu tyttöihin luontevasti, niinkuin kehen tahansa kaveriin. Morjesta niitä enemmän vaikka aamuisin.
Sen ihastuksenkohteen kanssa voit yrittää käyttäytyä lopulta yhtä luontevasti mitä toistenkin kanssa. Toivotan onnea!