Seuraava hallitus on Suomen talouden pelastamiseksi muodostettava porvarilliselle pohjalle, jossa keskeisinä puolueina ovat Keskusta ja Kokoomus.
Perustelen kantaani muutamilla keskeisillä näkökohdilla. Suomen pärjääminen globaalissa markkinataloudessa perustuu uusiin innovaatioihin ja osaamiseen omilla vahvoilla teknologian alueilla. Emme voi enää elää menneessä ajassa ja puolustaa vanhakantaisia työelämän rakenteita, joiden kautta suomalainen työ on tullut niin kalliiksi, että se on kilpailukyvytöntä. SAK ja demarit ovat linnoittautuneet puolustamaan näitä vanhoja rakenteita, ja samalla työ karkaa ulkomaille.
Kuvaavaksi esimerkiksi tästä sopii suomalainen metsäteollisuus ja paperin valmistaminen. Paperikonevalmistaja Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta arvostelee Suomen houkuttelevuutta paperin valmistuspaikkana. " Mitä olen kansainvälistä keskustelua ja suurimpia asiakkaitamme kuunnellut, Suomea ei pidetä houkuttelevana paperinvalmistuspaikkana." Hänen mukaansa ongelmat piilevät kustannuksissa , liian kalliissa raaka-aineessa ja työssä. Mikä tähän tilanteeseen on SAK:n ja demarien vastaus? Taannoinen paperin lakko maksoi kansantaloudelle 1,5 mrd. euroa. Samalla se heikensi Suomen luotettavuutta paperin toimittajana Euroopan suurten lehtitalojen silmissä. Kun teollisuuden pitäisi saada puuta paremmalla hinnalla, niin samainen taho keksi oitis lääkkeen siihenkin. Vaaditaan metsä- ja maatalousmaa kiinteistöveron piiriin.
Keskustan ja Kokoomuksen pyrkimyksenä on aina ollut pikemminkin verotuksen ja työelämän säädösten mukauttaminen yrityksen kokoon ja taloudelliseen kantokykyyn. Kun metsäteollisuus on saamassa uuden menestysmahdollisuuden bioenergian muodossa, niin se vaatii uudenlaista , avointa otetta bioenergiayrittäjyyden kehittämiseen. Tämän esteeksi ei saa tulla se, että siitä hyötyvät maaseudula asuvat ja kenties muita kuin demareita äänestävät ihmiset.
Energiasektori kokonaisuudessaan tulee olemaan yksi Suomen talouden kuumimpia kysymyksiä tulevaisuudessa. Sen kannattavuutta ei voi kehittää verottamalla.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikös se paperin selkkaus ollut työnantajan työsulku?
Paperiteollisuuden lakko alkoi 15.5.05 ja työsulku alkoi 18.5.05, kuten ao. linkistä selviää.
http://www.sak.fi/ajankohtaista_arkisto_2005.shtml/08?20957
Paperiliitto aloitti laittoman lakkoilun voimassa olevaa työehtosopimusta vastaan, kun työnantaja ei suostunut ottamaan vaatimuslistaltaan pois joulu- ja juhannusseisokkien poistoa ja ulkopuolisen työn teettämisen uusia sääntöjä.
Työntekijöiden kieltäytyminen neuvottelemasta aiheutti työsulun, pakkosovittelun ja aikanaan ratkaisun, seurauksena todella isot menetykset kansantaloudelle ja mm. Voikkaan tehtaan sulkeminen.
Nyt on vain niin, että keskustalaisten enemmistö haluaa pysyä punamullassa. Niinpä sinun kannattaisi panna rattaat liikkeelle sen suhteen, että kaikki tavallasi ajattelevat keskustalaiset äänestäisivät kokoomusta.
Keskusta nimittäin ei tule koskaan lähtemään porvarihallitukseen ellei kokoomus ole kepua suurempi puolue ja demarit tavalla tai toisella haluttomia hallitukseen.
Mielestäni joitakin ennusmerkkejä uudenlaisesta yhteistyöstä on jo havaittavissa Vanhasen avauksessa, joka koski bioenergian kehittämistä jopa vientivaltiksi. Onhan Heinäluomakin jo korostanut bioenergian tärkeyttä. Mutta kun tietää, että demareille on kolmikanta tärkein kysymys, niin sen avulla ei bioenergiateknologia etene.
Tarvitaan Kokoomuksen positiivista suhtautumista pieneen ja keskisuureen yrittäjyyteen. Siinä on mielestäni yhteistyön mahdollisuus.Työn ja raaka-aineen verottamisella ei asiaa edistetä.
on muodostettava kokoomus-sosialidemokraatit-akselin varaan, riippumatta siitä häviääkö keskusta 9 paikkaa vai enemmän ensi keväänä. Suurissa kaupungeissa on vuosikymmenet nähty miten hyvin kokoomuksen ja sosialidemokraattien yhteistyö toimii ja mitä hedelmiä se tuottaa. Vertailukohtana voitte ottaa keskustalaisten hallitsemat kunnat, jos ette tätä väitettä usko!
Vain sdp kok tämän maan voi vielä pelastaa.
Pelastavat niin kuin silloin 87-91 :)
Keu keu :) :) :)
Kuntien talous on suoraan verrannollinen hallituksen harjoittamasta politiikasta. Ei voi väittää niin, että kunnan talous ajautuisi huonoon jamaan jonkin tietyn puolueen johtamana. Lipposen tyyliin kuului hattuilla tuohon tyyliin, mikä osoitti ylimielistä kansalaisten älyn aliarvioimista.
Keskustalaisten johtamat kunnat ovat yleensä köyhiä maalaiskuntia, joiden verotulopohja on kapea. Näissä kunnissa ei ole korkeakouluja, valtion tai suurten yhtiöiden konttoreita, on vähän teollisuutta jne. Hyvän verokertymän avulla on helppo luoda palveluita ja työpaikkoja.