Vuosien varrella ovat useimmat Raha-automaattiyhdistyksen pelikoneet tulleet minulle tutuiksi. Tarkoitukseni ei tällä avauksella ole kanavoida tappioitteni aiheuttamaa katkeruutta palstalaisiin saati sen suuremmin kyseenalaistaa peliautomaattien paljon puhuttua satunnaisuutta taikka sen puuttumista. Puhtaasta uteliaisuudesta utelen, onko joku muu tehnyt / ollut tekevinään saman havainnon kuin minä.
Tilanne tuplauksissa on usein ollut seuraavanlainen. Olen esim. pokerissa kolmessa edellisessä tuplauksessa painanut suurta. Joka kerralla on tullut pieni. Jokainen väärin mennyt tuplaus on vahvistanut haluani jatkaa suuren painamista, kunnes lopulta menisi oikein. Olen ajatellut, että jos nyt painan pientä, tulee suuri, ja silloin kadun, etten johdonmukaisesti jatkanut suuren painamista. Lopulta malttini loppuu. Takana on ehkä kymmenenkin väärin mennyttä tuplausta. Joka kerta olen painanut suurta ja on tullut pieni. Tässä vaiheessa tiedän, että minun on painettava pientä, jotta tuplaukset jatkossa voisivat mennä oikein. Tiedän, että tämä tuplaus tulee menemään väärin. Painaessani pientä tulee suuri, mutta tämän ikään kuin tietoisesti väärin tuplatun tuplauksen jälkeen kone jollain tapaa "neutralisoituu/normalisoituu", minkä jälkeen tuplaukset taas voivat mennä oikein.
Olenko harhaluuloinen, vai onko henkilöitä, jotka ovat olleet kokevinaan saman ilmiön?

Vastaukset 20
Vanhimmat
Rahasi menevät koska pelien palautusprosentti on n.90% ja se on aina oikein ei se siitä miksikään muutu. Jotta peli olisi pitkällä aikavälillä voitollinen pitäisi palautusprosentin olla yli 100%.
Satunnasisia ne on. Ne on vain laskskettu siten, että annettu tarpeeksi pieni voittokerroin mikä sen todenäköisyys on. Samalla tavalla kuin pöytäruletissa. Satunnaisellakin arvonalla väistämättä tulee vastaan joskus joku uskomaton tilanne joka tuntuu epäilyttävältä.
Vai tuntuu tuollainen tapahtuma uskomattomalta. No, ajatteleppa tätä. Viime viikolla arvotun lottorivin todennäköisyys oli alle 1/15000000, mutta sieltä sekin vain tuli. Ja ihan sama joka viikolla sitä ennen. Aika uskomatonta, eikö?
ei mitenkään vertailukelpoinen. tupuumisessa ( tuplauksessa ) puhutaan kuitenkaan hieman eri todennäköisyyksistä!!! RAY;n pelit EIVÄT OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA TODENNÄKÖISIÄ
Eikö kaikki valot pala? Pelaatko vajaalla pakalla? Mikä tekee todennäköisyyksistä sinulle niin vaikean asian käsittää?
Kymmenen isoa/pientä peräkkäin tuplauksessa sattuu keskimäärin kerran tuhannesta. Toisaalta tuo kymmenen sarja on aivan yhtä todennäköinen kuin mikä tahansa muukin kymmenen tuloksen sarja. Ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että jos pelin todennäköisyydet ovat sinua vastaan, ei niitä tarvitse mitenkään varta vasten "virittää".
näin se mennee
peliohjelma on ohjelmoitu siten että jos valitset pienen, antaa kone suuren ja päinvastoin. Kaikki sellaset pelit joissa valitaan mukamas peitetystä alueesta, toimivat juuri samalla periaatteella. Jotta pelaaja syyttäisi itseään huonosta valinnasta. Tietysti pelin uskottavuuden vuoksi, siihen sisältyy välillä myös ns. oikein valintoja voitolla.
Oishan se toki uskomatonta siinä tapauksessa jos lottoajia olisi vain yksi ihminen joka ostaisi vain yhden rivin viikossa.
Olen pelannut 10 vuoden ajan joka päivä RAy koneita ja tuo kuvaamasi tilanne on tuttu.
Olet fiksu ja huomioinut aivan oikein.
Ei nämä pelaamattomat täällä kirjoittavat "savikukot" mitään todellisista pelitilanteista ymmärrä.
Jaksavat vaan kirjoittaa sitä samaa paskaa koneiden satunaisuuksista mitä ei ole olemassa.
Ne olemassa,mutta sinä olet todella viisas kun olet 10v ajan joka päivä työntänyt rahaa koneeseen. Me tyhmät olemme säästneet rahamme kun emme pelaa ollenkaan tai hyvin vähän
""Olenko harhaluuloinen, vai onko henkilöitä, jotka ovat olleet kokevinaan saman ilmiön? ""
ET todellakaan ole. Juuri näin koneet toimivat...
Mutta noi säädetyt RAY;n koneet menee ja toimii..
Koneet ovat koneita ja niiden ohjelmoinille ei voi mitään. Aina häviät koneelle....
Muutamalle pelaajalle tämä esittämäni kaava tuntuu olevan tuttu. Hyvin todennäköisesti pelikoneet toimivat niin, että niiden palautusprosentti kyllä on se mikä virallisesti on ilmoitettu, mutta satunnaisuuden kanssa tuplaustilanteilla ei taida olla mitään tekemistä. Vaikuttaa siltä kuin koneella välillä olisi sellainen imuvaihe päällä, jolloin jokainen tuplaus menee väärin riippumatta siitä mitä painaa. Vastaavasti tulee välillä joskin harvemmin sellaisia vaiheita, jolloin jokainen tuplaus menee oikein riippumatta siitä mitä painaa. Tästä johtuu, että pelikoneella olen muutaman kerran onnistunut tuplaamaan jopa kymmenen kertaa peräjälkeen oikein. Tavallisella korttipakalla en ole siinä ikinä onnistunut, vaikka monen monta kertaa olen huvikseni yrittänyt. Tätä voi jokainen kokeilla kotona korttipakalla... Ero pelikoneisiin nähden on valtava. Tavallisella korttipakalla tuplattaessa tuon paljon puhutun variaation huomaa heti.
Voi vain todeta, ettei tällä kaikella loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, sillä lopputulos on pitkällä aikavälillä aina sama, kun pelaa kertoimia vastaan: rahat menee. Tuntuisi jotenkin vain rehdimmältä, jos pelinjärjestäjä avoimesti voisi tunnustaa, ettei pelikoneiden tuplaukset ole luonteeltaan samalla tavalla satunnaisia kuin normaalilla korttipakalla tuplattaessa. Normaalilla korttipakalla tuplattaessa satunnaisuus on aivan käsin kosketeltava. On tilanteessa kuin tilanteessa äärimmäisen vaikeaa tuplata edes kolme kertaa oikein / väärin peräjälkeen. Pelikoneella tuplattaessa tällaiset sarjat ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus. Täytyy vain olla vähän tsäkää / epäonnea sen suhteen, sattuuko kone juuri sillä hetkellä olemaan ohjelmoitu antamaan voittoja vai ei.
P.S. Vertaukseksi vielä: kuinka monta kertaa tavallisella korttipakalla tuplattaessa on tullut esim. neljä kertaa peräjälkeen seiska..? Pelikoneella olen kokenut tämän jo muutaman kerran :-/.
Siitä, että pelikoneella olet pelannut huomattavan määrän enemmän pelikierroksia kuin oikealla korttipakalla. Pelikierroksetkin ovat monta kertaa nopeampia koneella kuin oikealla korttipakalla.
Vaikuttaa siltä kuin koneella välillä olisi sellainen imuvaihe päällä, jolloin jokainen tuplaus menee väärin riippumatta siitä mitä painaa. Vastaavasti tulee välillä joskin harvemmin sellaisia vaiheita, jolloin jokainen tuplaus menee oikein riippumatta siitä mitä painaa.'
Tämä on satunnaisuuteen kuuluvaa varianssia ja satunnaisuus on vain sellaista, että näin käy satunnaisenanikin.
Väitän, että saat oikealla korttipakallakin 10 oikein peräjälkeen kun pelaat SAMAN MÄÄRÄN pelikierroksia mitä olet pelannut koko aikanasi pelikonetta.
P.S. Vertaukseksi vielä: kuinka monta kertaa tavallisella korttipakalla tuplattaessa on tullut esim. neljä kertaa peräjälkeen seiska..? Pelikoneella olen kokenut tämän jo muutaman kerran :-/.
pps. Onko pelattu se sama määrä pelikierroksia korttipakalla mitä konettakin.
PPPS rahat menevät ja siihen ei tarvita mitään rukkauksia vaan siihen riittää satunnainen arvonta.
samaa paskaa niin kuin aina, mistään mitään kuitenkaan tajuamatta.
UP1
Pakko pelata vaikka häviää!
RAY kolikoneilla on aika ajoin ns. imutusputki päällä. Se tarkoittaa ettei kone anna mitään / minkäänlaisia
voittoja. Tapahtumasarja on havaittavissa kaikissa koneissa ja aivan selkeästi.
On aivan vastakkainen ns. voittoputkelle jolloin taas kaikki ( melkein ) tuplaukset onnistuu ja pelaaja
luulee tosissaan että on tuuri päällä. Tosiasiallisesti koneeseen vaan on työnnetty euroja yli asetetun
tulos tavoitteen ( mikä on harvinaista ) tietyllä aikasektorilla. Siis oikeasta tuurista ei ole kysymys.
"RAY kolikoneilla on aika ajoin ns. imutusputki päällä. Se tarkoittaa ettei kone anna mitään / minkäänlaisia
voittoja. Tapahtumasarja on havaittavissa kaikissa koneissa ja aivan selkeästi.
On aivan vastakkainen ns. voittoputkelle jolloin taas kaikki ( melkein ) tuplaukset onnistuu ja pelaaja
luulee tosissaan että on tuuri päällä. Tosiasiallisesti koneeseen vaan on työnnetty euroja yli asetetun
tulos tavoitteen ( mikä on harvinaista ) tietyllä aikasektorilla. Siis oikeasta tuurista ei ole kysymys. "
Tuo on niin totta. Olen kerran katsonut vierestä ja itsekin kokenut kuinka Tuplapotti imee sisäänsä
80 euroa puolessa tunnissa.
En lesbo, vaan jousimies, oikeasti kauris,miten niin minunkin aikana mieheni muistelee Jyväskylässä aikoessani opiskellla artesaaniksi edelleen, että kaunista vaakaa, kesälomillammekin yhteisillä kesälomareissuilla Lapissa jälkeenpäin...mieheni rakastaa kauneudessaan entistään, mutta minua nykyistä haukkuu?