EU:lla on kolme todellista ydintä. Ne sijitsevat Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä. Lisäksi Varsva pyrkii rakentelemaan omaa jonkinlaista häirikköivää ydintä. Missä näistä Suomi muka on mukana tai mihin niistä pitäisi pyrkiä ja mitä hyötyä niihin liittymisestä olisi. Arvelen, että vain ottopojan tai jalkavaimon roolia sieltä tarjottaisiin, jos sitäkään pysyvästi. Harmillisinta on, että meidän päättäjät ns. huipulla näköjään uskovat tosissaan Suomen olevan mukana kaikissa kuvitelemissaan sisuksissa.
UNIONIN ytimet
emerita
052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.