supistusten sietäminen

En koe olevani erityisesti herkkähipiäinen, mutta vastaan kuitenkin, koska jännitin synnytystä aika lailla.

Minusta avautumisvaihe oli paljon rankempi henkisesti kuin ponnistaminen. Omassa tapauksessani synnytys meni muuten aivan loistavasti, mutta oli pitkittynyt. (säännölliset sup 37 h ja ponn 1h 46 min!)

Supistukset kävivät koko ajan kovemmiksi, luonnollista kai. Kipu ei ole sietämätöntä, koska se lähtee aina säännöllisin väliajoin myös pois, ja varsinkin jos on "voimia" ottaa ne vastaan.

Tiedät jo muutama sekunti aikaisemmin että nyt supistus tulee ja voit valmistautua siihen. Tunnet myös sen että nyt se helpottaa. Tai ainakin näin minä tunsin.

Omalta kohdaltani pystyin kohtaamaan voimakkaatkin ja kipeät supistukset hyvin niin kauan kuin kipu tuntui sellaisella alueella, jota pystyi "stimuloimaan" jotenkin. Kipu tuntui kahdessa paikassa: alamahalla (kuin menkoissa) ja sitten alaselässä sekä jaloissa. Mahassa tuntuvan kivun pystyi hallitsemaan psyykkeellä ja hengityksellä, mutta selässä ja jaloissa tuntuviin auttoi todella kova hieronta! Jos kipu olisi pysynyt koko ajan noilla alueilla, olisin pärjännyt ilokaasulla, suihkulla ja hieronnalla loppuun saakka. Sitten kävi kuitenkin niin, että kipu siirtyi jotenkin peräsuoleen sisälle, enkä jaksanut siinä vaiheessa enää rentoutua, eikä hieromalla päässyt siihen paikkan käsiksi. Silloin pyysin epiduraalipuudutuksen. ( supistuksia oli tullut siinä vaiheessa 31 h, joten olin aika väsynyt). Epis auttoi siihen, että sain levättyä ja rentouduin, joten kohdunsuu aukeni hyvin ja lapsivedetkin meni siinä vaiheessa. Ongelmakseni koin lähinnä sen, että en osannut rentouttaa elimistöäni ja "pelkäsin" tulevia suppareita.

No sitten kun epis oli lakannut vaikuttamasta, olin levännyt ja voimissani ja sitten päästiinkin jo tosi toimiin, eli ponnistamaan. Se oli sitten ihan eri juttu verrattuna avautumiseen, kun pääsit puskemaan voiman kanssa.

Itse kuvaisin tapahtumaa niin, että olo oli kuin olisit nostanut 200 kg painoa. Mitä kovemmin ponnistat, sitä kipeämmin ottaa, mutta sitä kovemmin haluat ponnistaa ja kiskoa tuon painon väkisin ylös! Eli aika hassu tunne, näin jälkikäteen ajatellen.

Synnytys oli hieno kokemus, ja olen todella onnellinen että olen saanut kokea sen. Jos hyvin käy, saamme vielä joskus lapsia lisää.

Poikamme, Onni, on nyt 7 vko vanha ja vanhempiensa ilo!

Tsemppiä! Pelko on luonnollista, mutta älä anna sen hallita itseäsi! Luota elimistöösi ja pääkoppaasi!

Milloin muuttuvat sietämättömiksi... Todella yksilöllistä, mutta minulla sen jälkeen, kun menin ammeeseen. Tuolloin olin 5 cm auki. Sietämättömyyden mittana se, että tuolloin halusin puudutteen, vaikka olin etukäteen ajatellut sinnitellä viimeiseen asti ilman.

Oksetus... En oksentanut, mutta oksettava olo oli jonkin aikaa ennen ammeeseen menoa (k-suu n. 4-5 cm). Monet yhdistävät ilokaasun ja huonon olon. Minä sain maskista pelkkää happea ja jotenkin tuntui, että oksetusolo olisi liittynyt siihen happeen. Voi myös olla, että kuuluu synnytykseen muutenkin, en tiedä.

Tajun lähteminen... Taju ei ollut lähteä supistuskivun takia. Voi johtua siitä, että en kärsinyt todella kovista kivuista kuin pari tuntia ja kahdessa erässä, aina ennen puudutusta (kohdunkaulan). Olen ymmärtänyt, että jos on tarpeeksi kovat kivut, niin menisi tuollaiseen puolitajuttomaan tilaan tai toiseen maailmaan (synnytysregressio) ja se olisi ihan hyvä asia, luonnollinen puudutus. Vähällä siis vissiin pääsin. Sen sijaan taju meinasi lähteä ponnistusvaiheessa ja kätilö vaan hoki, että pidä silmät auki. Syytä en tiedä, olisiko ollut verenpaineen laskua tai jotain, kun pystyasennossa ponnistin.

Hengitykseen keskittyminen auttaa todella paljon. Ilman sitä minulla ei olisi ollut mikään hallinnassa melkein koko aikana.

Jokainen synnytys ja synnyttäjä on tietysti erilainen, mutta minulle ainakin hengitykseen keskittymisestä ja rentoutuksesta oli apua synnytyksessä. Kaurapussi, liikunta, lämmin suihku ym kotikonstit oli myös hyviä, eihän mitään puudutuksia voi edes laittaa ensisynnyttäjälle heti alkuun. En kokenut varsinaisesti "hallitsevani" kipua missään vaiheessa, ennemmin ajattelin, että voin elää sen kanssa ja osaan toimia siten, etten turhaan hankaloita kohdun työskentelyä. Mun mielestä kannattaa harjoitella sitä rentoutumista ja hengitystä etukäteen.

Mulla lapsi jäi jumiin tarjontavirheen takia, ja vasta siinä vaiheessa kipu kävi sellaiseksi, etten paljon maailman menosta tajunnut. Suurin osa synnyttäjistä taitaa kuitenkin olla aika tolkuissaan enimmän osan synnytyksestä. Eihän meitä tällä pallolla kuutta miljardia olisi, jos synnytyskipua ei suurin osa naisista juuri ja juuri kestäisi :-). Pyydä avautumisvaiheessa rohkeasti apua kätilöiltä, esim. hierontavinkkejä, asentoja, ilokaasun hengitystä.

Mun kokemus; kotona kun viimeinkin päätettiin lähteä tuli itku supistusten kanssa. Ditten kun lähdettiin ja oltiin perillä, ei enää itkettynyt - kipukynnys kasvoi sitä mukaa kun kipukin ja siihen tottui. Mua alkoi siinä lähtöä tehdessä oksettaa ja oksetti kauan, muttei tullut mitään ulos - siis pahoinvointi oli kova. Tunti - pari ennen synnytystä oksensin sitten salin vessassa.

Supistusten sietämättömäksi käyminen on yksilöllistä. Toiset jopa väittävät etteivät supistukset ole sietämättömiä. ;)

Oksetus kuuluu johonkin synnytyksen vaiheeseen, sen voi saada aikaiseksi myös ilokaasu. Ja edelleenkään kaikkia ei oksetakaan..

Itselläni supistukset ovat olleet rajuja, mutta ihan tajun menetyksen partaalla en silti ole ollut. Toisella kertaa vain selkäydinpuudutteen ja sen jälkeen aukesi taivas helvettiin. Ikävä kyllä se hidasti synnytystä jonkin verran.
Hengitysharjoituksista en loppumetreillä ole saanut apua, puudutteen lisäksi lievää helpotusta toi miehen VOIMAKKAAT peukalohieromiset alaselästä. Sen verran lujaa huusin hieromaan, että tuli pienet msutelmat alaselkään.. ;)

Onnea uskomattomaan kokemukseen! Sitä ei oikein tajuakaan kuinka sen tuskan voi tyystin unohtaa sillä sekunnilla kun saa oman pienen rintansa päälle. :)
Koskaan ei elämässä tule sellaista jyrkännettä kivun ja onnen välillä.

tääl ois yks tosi herkkähipiäinen joka on yhen lapsen maailmaan pusannu ja kohta on toinen tulossa.
Supistukset oli aluksi siedettäviä....ei mulla kyllä mikää hengittely auttanu, no jossain vaiheessa sitte tosiaa kävi sietämättömiks ja itkin aivan hysteerisenä ja revin synnytyssängyn lakanaa ja hakkasin sänkyä ja tosiaan luulin että taju tässä lähtee, en ois sellast kipuu kauaa pystyny sietämää, mua ei kyllä oksettanu missään vaiheessa. Ja todella jouduin sellaseen tilaan etten enää hallinnu itteäni, en voinu seistä enkä maata, en liikkua enkä olla paikallaan MUTTA tää kaikki oli mun oma vika, mulle tarjottiin epiduraalia moneen kertaan mutta kun olen neulakammoinen niin kieltäydyin viimiseen asti kunnes viimein oli pakko suostua ja sen jälkeen kaikki kipu olikin poissa koko loppusynnytyksen aikana.

Tuo on aika yksilöllistä..Mulla teki tosi kipeetä kun mentiin miehen kanssa sairaalaan ja supistuskäyriä otettiin kun piti vaan makaa(liikkuminen yleensä auttaa ja tukihenkilön mukanaolo)eikä saanu liikkua.Sillon oli kohdunsuu 3cm auki..Kirjauduttiin naistenklinkikalle 00.03 ja vielä 7 aikaan ei ollu muutosta..Minä kyllä sain kipulääkettä heti kun pääsin synnytysaliin ilokaasua:) ..Kipu ei missään vaiheessa ollu sietämätön vaikka kipeetä tekikin..En oksentanu kivun takia mutta vaadin piimää(kun oli kamala närästys) vaikka sanoivat että se ei ole hyvä yhdistelmä ilokaasun kanssa, no eihän se ollukkaa..Hengityksen keskittyminen autto lähinnä ponnistusvaiheeseen.Sain hyvät neuvot kätilöltä, "ku supistus tulee ni ponnistat niin paljo ku vaan irtoa"..
Sun kannattaa kysyä kun meet synnyttää että mitä kivunlievitystä on..Missä vaiheessa mitäki kannattaa ottaa.Mínä synnytin 13h mutta ei se nyt niin paha ollu, ponnistusvaihe kesti 35min..
Ponnistusvaiheessa en ajatellu supistusten kipua vaan ponnistin vaan niin paljon ku lähti.Musta se ponnistusvaihe oli paljon lyhyempi mitä kätilö se laski..Minä synnytin rv 34 3 ..
Multa meni lapsivedet joten en päässy kävelemään mutta jos on kipeitä suppareita ja pääset liikkumaan niin kävele tai pyydä totakuta hieromaan selkää, se voi helpottaa..
Kyllä se siitä..
Kun meet synnytää niin todella kysy mitä kivulievitystä voi alkaa antaa..Kyllä ne melkohyvin sielä tietää..Minä synnytin naiteklinikalla..kiva paikka..
Kaikkein paras lääke ehkä on että yrität rentoutua supistusten aikaan, se on vaikeaa aluks mutta kyllä siitä..Tee sellasta mikä tuntuu susta hyvältä..Synnyttävä nainen on täynnä alkuvoimaa, se huomaa vasta synnyttäessä.
Huomaat että sussa on sitä voimaa paljon enemmän kun mitä arvasitkaan..