oon 13v, 161/50. toisaalta tiedän, että oon normaalipainoinen, mut silti ku masentaa ni tekee mieli alottaa laihduttaminen, eikä ruoka maistu. kaverit on hoikempia ku minä, vaikka ne syökin enemmän. epäreilua. joskus oon pari päivää syömättä, sitte taas ajattelen että miks mä en syö, ku en oo ylipainonen? sitte ahmin ja myöhemmin kaduttaa. alotan suunnilleen joka viikko laihduttanmaan mut sit taas ahmin. mä en tiedä mitä mä oikeen haluan
mielenterveysongelmia??
kaikki ok?
2338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
keskittyä tuohon syömiseen noin. syöt vain normaalisti. kuulostaa varmasti todella tyhmältä ja idioottimaiselta että kuuluu ikään. :/ niin minullekkin sanottiin tuon ikäisenä ja se otti pattiin :/ mutta niin se vain on. ei olla tyytyväisiä omaan kehoon.
ei sinulla siis mitään mielenterveysongelmaa ole:))
voimia ja koita syödä mahollisimman monipuolisesti ja terveellisesti, silloin ei tule noita ehmimiskohtauksiakaan :>
Ymmärrän sun tilanteen. Itse koin samalla tavalla sun ikäsenä, ja nuorempanakin jo. Haluisin olla laiha, mutta ahmiminen toi hetkellistä hyvää oloa.
Kärsin syömishäiriöistä noin 7 vuotta. Itse ajauduin sairauteen josta paranin vasta tänä syksynä. Lapsuuteni ja nuoruuteni on värittynyt syömishäiriöllä ja sen mukana tulleella ahdistuksella, itseinholla, pelolla eikä ajatukset olleet kovin vapaat.
Ennen luulin laihduttamisen auttavan huonoo oloa sisälläni, halusin olla tietyn näköinen ja tietynlainen. Kadehdin muita ihmisiä, minua laihempia ja mukamas kauniimpia. Arvoni alkoi perustua siihen, minkä näköinen olin. Peilailin itseäni ja raivosin peilikuvalleni. Halusin laihtua. Lopulta terveelliset elämäntavat ja urheilu tulivatkin elämän keskipisteeksi. Lopulta sairastuin entistä vakavammin ja sitä myötä masennuin, ystävät ja harrastukset jäivät, huumorintaju ja elämänilo katosivat vähitellen. Sittenpä tein päätöksen parantua ja voittaa minua hallinneen sairauden - ei helppoa.
On etuoikeus ja ILO saada elää VAPAASTI juuri sen näköisenä ja sellaisena ihmisenä kun on!!
Vasta viime kuukausina olen löytänyt todellisen idenditeettini, arvoni, vahvan itsetunnon - joka ei riipu siitä, minkä näköinen olen, kuinka paljon painan. Saan nauttia siitä, että saan rakastaa ja arvostaa itseäni juuri sellaisena kun olen. Enää en halua olla median asettamien kauneusihanteiden orja, vaan elää elämäni rakastaen ja kohdellen itseäni arvokkuudella - siten myös kohdella muita samoin.
Oot vielä siinä vaiheessa, ettei tarvitse mennä liian pitkälle. Olet terve, normaali ja täysin ILMAn mielenterveysongelmia :) Tee lista paperille asioista mitä pidät itessäsi, luonteessasi eniten ja arvosta sitä, kuka ja millainen olet. Rakenna itseäsi, elämääsi asioiden varaan, jotka eivät ole katoavaisia :)
Vanhemmiten meistä kaikista kuitenkin tulee kurttusia :D eikä sillä silloin enää ole edes väliä. Siunattua päivää :)