Tulipa mieleen oma ja soma koulumuisto.
Oma poika tuossa harjoittelee kertotaulua.
Itseäni ei koskaan kiinnostanut matematiikka. Koulussa olin hidas ja vähän yksinkertainen. Siinä kolmannella luokalla alettiin takoa sitten oikein kunnolla päähän kertotaulua. Vanha suomenruotsalainen "Teräsmuija" sitten päätti, että tänään kaikkien on jo osattava, tai muuten ei ole mitään asiaa syömään.
Teräsmuija oli laatinut loistavan systeemin. Jokaisesta oikeasta vastauksesta sai ottaa luokan toiselta seinältä askeleen kohti ovea. Kaikilta kysyttiin vuorotellen ja kersat loikki nälissään kohti ovea, josta pääsi siis myös ruokalaan ja syömään.
Lopulta jäljellä oli itseni lisäksi toinen onneton. Itse olin jämähtänyt keskelle luokkahuonetta, sillä Teräsmuija oli päättänyt loppua kohden siirtyä kiusallaan suurempiin lukuihin. Lopulta toinenkin kersa pääsi ulos laskettuaan ensin minuuttikaupalla päässään jotain "9 kertaa 47"-tyylistä litaniaa. Välissä Teräsmuija haki itselleen ruokalasta tarjottimella lihakeittoa, jota tämä ryysti pöytänsä ääressä tentaten nälkäistä meikäpoikaa samalla.
Lopulta kaikki muut ipanat olivat päässeet mahat täysinä ja kylläisinä välitunnille ja tulivat tarkkailemaan kärsimystäni ikkunan taakse. Siinä sitä irvisteltiin. Kylläpä vitutti.
Lopulta Teräsmuija sai keittonsa ryysittyä. Seisoin yhä keskellä lattiaa. Teräsmuijan piti lähteä valmistautumaan seuraavaa tuntia varten. Täydellisenä fasistina hän keräsi lankakerästä ympärilleni ympyrän, jonka sisällä täytyi pysyä niin kauan, että seuraava tunti alkaa. Eipä ollut itku kaukana.
Välitunti loppui ja toiset rynnivät ohitseni pulpeteilleen tirskuen samalla. Tuossa vaiheessa olin kehittänyt itselleni jo järkyttävän kusihädänkin ja vetkuin siinä litkua pidätellen. Teräsmuija tuli perässä. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän pyysi kaikkia katsomaan minuun päin ja totesi omalla aksentillaan:
-Veikosta se ei sitten koskaan tule insenjööriä!
No, ei tullut ei.
Tuli ihan hyvä pelastustyöntekijä, hyvä isä ja hyvä aviomies.
Toki Teräsmuija ja hänen lukuisat nöyryytyksensä ovat saaneet itseni tarkkailemaan tiukemmin omien lasteni opettajien metodeja. Vuosien saatossa olen päässyt eroon myös negatiivisista tunteistani suomenruotsalaisia kohtaan.
Oma poika tuossa harjoittelee kertotaulua.
Itseäni ei koskaan kiinnostanut matematiikka. Koulussa olin hidas ja vähän yksinkertainen. Siinä kolmannella luokalla alettiin takoa sitten oikein kunnolla päähän kertotaulua. Vanha suomenruotsalainen "Teräsmuija" sitten päätti, että tänään kaikkien on jo osattava, tai muuten ei ole mitään asiaa syömään.
Teräsmuija oli laatinut loistavan systeemin. Jokaisesta oikeasta vastauksesta sai ottaa luokan toiselta seinältä askeleen kohti ovea. Kaikilta kysyttiin vuorotellen ja kersat loikki nälissään kohti ovea, josta pääsi siis myös ruokalaan ja syömään.
Lopulta jäljellä oli itseni lisäksi toinen onneton. Itse olin jämähtänyt keskelle luokkahuonetta, sillä Teräsmuija oli päättänyt loppua kohden siirtyä kiusallaan suurempiin lukuihin. Lopulta toinenkin kersa pääsi ulos laskettuaan ensin minuuttikaupalla päässään jotain "9 kertaa 47"-tyylistä litaniaa. Välissä Teräsmuija haki itselleen ruokalasta tarjottimella lihakeittoa, jota tämä ryysti pöytänsä ääressä tentaten nälkäistä meikäpoikaa samalla.
Lopulta kaikki muut ipanat olivat päässeet mahat täysinä ja kylläisinä välitunnille ja tulivat tarkkailemaan kärsimystäni ikkunan taakse. Siinä sitä irvisteltiin. Kylläpä vitutti.
Lopulta Teräsmuija sai keittonsa ryysittyä. Seisoin yhä keskellä lattiaa. Teräsmuijan piti lähteä valmistautumaan seuraavaa tuntia varten. Täydellisenä fasistina hän keräsi lankakerästä ympärilleni ympyrän, jonka sisällä täytyi pysyä niin kauan, että seuraava tunti alkaa. Eipä ollut itku kaukana.
Välitunti loppui ja toiset rynnivät ohitseni pulpeteilleen tirskuen samalla. Tuossa vaiheessa olin kehittänyt itselleni jo järkyttävän kusihädänkin ja vetkuin siinä litkua pidätellen. Teräsmuija tuli perässä. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän pyysi kaikkia katsomaan minuun päin ja totesi omalla aksentillaan:
-Veikosta se ei sitten koskaan tule insenjööriä!
No, ei tullut ei.
Tuli ihan hyvä pelastustyöntekijä, hyvä isä ja hyvä aviomies.
Toki Teräsmuija ja hänen lukuisat nöyryytyksensä ovat saaneet itseni tarkkailemaan tiukemmin omien lasteni opettajien metodeja. Vuosien saatossa olen päässyt eroon myös negatiivisista tunteistani suomenruotsalaisia kohtaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olipas muisto.
Meillä oli myös kertotauluista kovat kuulustelut ala-asteella. Yläasteella ei.
Viitosen kertotauluun asti kaikki muistuu vieläkin mieleen mutta siitä ylöspäin on aina ollut heikompaa.
Hyvä ala-asteen ope! Kiitos!