Kun ihminen on avoin, hyväntahtoinen, luottavainen, herkkäuskoinen ja rohkeasti persoonallinen eli pitää omat henkilökohtaiset luukkunsa avoinna muille (=ihmiset tietävät liikaa sinun omakohtaisista asioistasi), seuraa välitön kaaos.
Aika moni yksinäinen ihminen on käsittääkseni pohjimmiltaan melko syvällinen ja avoin, eikä sopeudu kunnolla pinnallisten p:n jauhajien kerhoon.
Se, joka osaa kylmän rauhallisesti pitää aina ja kaikkialla luukkunsa kiinni, niin bravo! Sellainen ihminen säästyy mitä ilmeisimmin haukuilta ja arvosteluilta, sulautuu massaan, sekä saa paljon kavereita. Ei jää siis yksin!
On suuri harha, kun ymmärretään, että kavereiden saannissa olisi kyse ihmisen antamasta "seuran laadusta". Ihminen, jolla on paljon kavereita, voi olla luonteeltaan ihan tylsä, epähuomioiva, tyhmäkin. Kyse on vain ja ainoastaan ALOITUKSESTA: Änkeekö ihmisten joukkoon vai eikö änkeä.
Jos on saanut kolhuja liian avoimesta ja ihanasta luonteestaan, ei kovin mielellään hakeudu uusien ihmisten pariin. Sen sijaan se, joka on kestävä, robottimainen, persoonaton, väriltään harmaa, se saa mainiosti uusia tuttuja!
Aika moni yksinäinen ihminen on käsittääkseni pohjimmiltaan melko syvällinen ja avoin, eikä sopeudu kunnolla pinnallisten p:n jauhajien kerhoon.
Se, joka osaa kylmän rauhallisesti pitää aina ja kaikkialla luukkunsa kiinni, niin bravo! Sellainen ihminen säästyy mitä ilmeisimmin haukuilta ja arvosteluilta, sulautuu massaan, sekä saa paljon kavereita. Ei jää siis yksin!
On suuri harha, kun ymmärretään, että kavereiden saannissa olisi kyse ihmisen antamasta "seuran laadusta". Ihminen, jolla on paljon kavereita, voi olla luonteeltaan ihan tylsä, epähuomioiva, tyhmäkin. Kyse on vain ja ainoastaan ALOITUKSESTA: Änkeekö ihmisten joukkoon vai eikö änkeä.
Jos on saanut kolhuja liian avoimesta ja ihanasta luonteestaan, ei kovin mielellään hakeudu uusien ihmisten pariin. Sen sijaan se, joka on kestävä, robottimainen, persoonaton, väriltään harmaa, se saa mainiosti uusia tuttuja!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Pitäisi opetella pinnalliseksi lässyttäjäksi toisin sanoen. Puhua aiheesta, jossa ei olisi mitään (omasta mielestäni) mielenkiintoista asiaa.
....Mahdollisia aiheita...
sukkien väri, muoti, meikkaaminen, sään muutokset jne.
Noissa auki olevissa luukuissa ei ole suinkaan pahinta se, ettei kavereita niin tule, vaan se että ihmiset pääsevät muokkaamaan sinun persoonallisuuttasi! Kun olet avoin, toisilla on loistava tilaisuus haukkua yksikin ihana ominaisuutesi maahan, jonka jälkeen se on jo puoliksi tuhottu.
Mitä vähemmän erottuu, "sitä parempi". Ei ole juuri mitään asiaa, jota sorkkia.
Mutta mielestäni jokaisella ihmisellä olisi kyllä oikeus olla ikioma persoonansa.
Itselläni kai nuo luukut ovat aika avoinna, joskus olen kyllä kokeillut olla mitä ajattelin ihmisten haluavan minun olevan. Aika huonolla menestyksellä, en kai sitten ole hyvä näyttelemään. En myöskään kovin hyvin osaa keskustella asioista joista en ole kiinnostunut tai en tiedä mitään. Siispä olen hiljaa, kiinnostavasta asiasta voin kyllä keskustella vuolaastikkin mutta silti taidan antaa oudohkon kuvan itsestäni ajoittain. Säästä tosin olen keskustellut usein, viimeksi viime viikolla naapurin vaarin kanssa...
Nykyisin luukkujen takainen maailma on paikoitellen kovia kärsinyt, mutta suurinpiirtein ehjä. Korjaukset etenevät, hitaasti tosin mutta... En edes oikeastaan halua olla kukaan muu, minä olen minä ja sellaisena ajoittain jopa pidän itsestäni...
Tuo oli niin lutuisesti sanottu: "Korjaukset etenevät, hitaasti tosin mutta... "
En kuitenkaan halua herättää pahemmin huomiota. Joskus joku vain kirjoittaa söpön vastauksen. Tänään se olit sinä, joka näitä söpöjä kommentteja jakelet. :)
No sitten itse asiaan. Minäkin olen yrittänyt tuota miellyttämistä... mukautua ihmisten haluamaksi. Ei se vain toimi, vaikka kuinka yrittäisi. (Ja ihan hyvä niin). Kun vedän roolia, en jaksa sitä vetää kovinkaan kauaa. Aina jossain välissä oma persoonani työntyy esiin. Hyvä, että sinulle käy samanlailla. Tai oikeastaan sanoit, ettet osaisi näytellä, mutta näytellähän osaa kuka vain. Kun pistää kaikki energiansa jonkin roolin ylläpitämiseen, lainkaan pelkäämättä epäonnistumista, eli nöyrästi yrittäen, siinä onnistuu. Se on minun mielipiteeni.
...osaan siis ainakin kirjoittaa söpöjä kommentteja... :D
Sinänsä en oikein osaa näytellä että en oikein pysty keskustelemaan esim. pelaaja hankintojen järjellisyydestä tai eläke suunnitelmista... Tai jostain aiheesta sävyyn joka on jyrkässä ristiriidassa oman mielipiteeni kanssa. Toisaalta mistä tietää mitä roolia pitäisi esittää?
( Ja kyllä yhden repliikin ala-aste näytelmän perusteella en osaa näytellä... :D )
eläytyä osaa kuka vain. Kyse on uskalluksesta.
Mutta ihan hyvä, ettei roolinvedot onnistu sinullakaan, vaan palaudut aina jossain vaiheessa väkisin omaksi itseksesi.
"Toisaalta mistä tietää mitä roolia pitäisi esittää?"
Tosiaan, heh. En ymmärrä alkuunkaan ihmisiä, jotka vaativat roolin taakse piiloutumista. Heidän ajatuksenkulustaan en ole ikävä kyllä ihan perillä. ;)
...vaan ihan positiivista ettet ole perillä tuollaisten järjenjuoksusta. :)
Mutta sekaisinhan siinä menee, jos pitäisi rooleja vetää. Siis kun toisaalta jos tuossa näyttelemisessä saattaisi päätyä olemaan eri henkilö joka toiselle. Joskus olen huomannut että esim. joidenkin ihmisten mielipiteet ovat vaihtuneet riippuen kenen kanssa ovat keskustelleet. Pitävätkö he siitä kirjaa, vai muistavat muuten vaan.
Ja toisaalta jos esittäisin jotain ja jäisin kiinni siitä, niin olisin todennäköisesti huonommassa asemassa kuin ilman esitystä olisin ollut. :/
että oma veljeni on aivan ainutlaatuinen tapaus. Hänen seurassaan minun ei tarvitse koskaan nolostua siitä, jos yht'äkkiä puhuessani "yritänkin liikaa". Hän aina silloin vain osoittaa minua sormella, sanoo "Rooli" ja nauramme molemmat kippurassa. Tekee niin vieläpä useita kertoja keskustelumme aikana. Ja hauskaa on! :)
Kunpa vieraatkin ihmiset olisivat tällaisia... Ei tarvitsisi silloin ollenkaan hermoilla omasta pätemisestään.
Nii-in, siitä tulee kieltämättä tukala olo, kun tajuaa että on "ylinäytellyt" :) Itselleni on tullut joskus sellaisia valtavia ihmisiin tutustumis-puuskia, jolloin arvioin itseni ihan päin puuta. Luulen sillä hetkellä olevani muiden ihmisten kanssa rohkea, rento ja huumorintajuinen, mutta kun tuo harhaluulo yllättäen katoaa (jo ensimmäisen minuutin sisällä puhuessani ventovieraalle), huomaankin samantien vetäneeni kaiken ihan överiksi. Se nolostuttaa inhottavasti, mutta silloin pitää vain muistaa, ettei ole kuitenkaan maailman keskipiste. Toisin sanoen, tuskinpa kukaan muu tulee sitä asiaa analysoinneeksi sen kummemmin, jos on sattunut huomaamaan. Itse sitä vain vatvoo päänsä sisällä. :/
Luen juuri parhaillaan Tony Dunderfeltin hyvään itsetuntemukseen liittyvää opasta (en muista kirjan nimeä), joka auttaa minua pala palalta vähentämään ikävää tapaani kertailla samoja asioita päivästä toiseen. Menneisyydessä ei ole mitään järkeä elää, sen kirja auttaa minua ymmärtämään.
...ihmisiä joiden kanssa ei juuri tarvitse esittää mitään kutsuta ystäviksi? Vieraiden kanssa se voi olla harvinaisempaa... :/
Juu, joskus sitä tuntee itsensä energiseksi vieraidenkin kanssa. Ei se kyllä yleensä kauaa kestä, ja sitten palaa taas maan pinnalle. :/ Voi kyllä olla ettei toinen/toiset huomanneet edes mitään, ehkä sitä kuvittelee liikaa. Olisiko itsensä "nolaaminen" sekään niin kauheaa, loppujen lopuksi tuskin toisetkaan jäävät muistelemaan "kyllä sekin silloin puoli vuotta sitten niin oudosti sanoi..." :D
Aina välillä ( välillä kyllä useamminkin ) miettii että josko sittenkin olisi sanonut niin eikä näin, ja mitenkähän siihenkin suhtauduttiin... Vieraiden kanssa puhuminen jossain määrin muistuttaa miinakentällä kävelyä, todennäköisesti vain mielikuvitustani mutta silti jokaista "askelta" pitää miettiä tarkasti. Joskus keskusteluja suunnittelee, mutta kun sitten pitäisi sanoa jotain niin... :/ Olisi kyllä mielenkiintoista tietää miettivätkö ihan kaikki lauseitaan vieraampien kanssa, vai vain ujot, hiljaiset ihmiset.
On toisaalta kaksi päivää mihin ei pysty vaikuttamaan, eilinen ja huominen. Periaatteessa tietää että asioita joihin ei pysty vaikuttamaan ei pitäisi juuri murehtia, mutta käytäntö on ajoittain kokonaan toinen juttu. Ehkä pitäisi tuo kirja etsiä jostain...
Olen miettinyt anayysia suosituille/epäsuosiota nauttiville ihmisille ja sinä sen tiivistit!
Nykyisin varsinkin on suosiossa small talk, jossa nimeen omaan painotetaan anonyymiutta. Ts voidaan olettaa ihmisen olevan sitä fiksumpi, mitä vähemmällä itsensä avautumisella onnistuu luomaan kannustavan tukiverkoston. Heikot ja avoimet häviävät aina.
Näin se vain ikävä kyllä menee...
"Eikös ihmisiä joiden kanssa ei juuri tarvitse esittää mitään kutsuta ystäviksi?"
Siinä tapauksessa minulla on tasan yksi ystävä, veljeni. =(
Mutta tottahan tuo on.. ei ystävän seurassa tarvitsisi hitustakaan esittää mitään. Voisi tehdä kaiken juuri sillä tavalla kuin normaalisti tekisikin. Ei tarvitsisi miettiä yhtään, mitä sanoo tai tekee. Veljeni on ainoa, jonka seurassa minun ei tarvitse miettiä tai hävetä mitään. Muut ihmiset sen sijaan rajoittavat aikalailla.
"Vieraiden kanssa puhuminen jossain määrin muistuttaa miinakentällä kävelyä, todennäköisesti vain mielikuvitustani mutta silti jokaista "askelta" pitää miettiä tarkasti"
Omasta mielestäni ei ole mielikuvitusta, vaan totisinta totta. Joka hiton askelta pitää vieraan ihmisen edessä miettiä! Kuin milläkin miinakentällä olisi. :/
"On toisaalta kaksi päivää mihin ei pysty vaikuttamaan, eilinen ja huominen. Periaatteessa tietää että asioita joihin ei pysty vaikuttamaan ei pitäisi juuri murehtia, mutta käytäntö on ajoittain kokonaan toinen juttu. Ehkä pitäisi tuo kirja etsiä jostain... "
Murehtiminen on tuon kirjan mukaan skripti. Ihminen ohjelmoi itsensä ajattelemaan tilanteista tietyllä tavalla, ja nuo valmiit ajattelumallit ovat noita skriptejä. Skriptit voi purkaa auki ja kirjoittaa uudelleen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että hokee valikoimiaan lauseita usean kerran perätysten päähänsä ja toistaa harjoituksen tietysti säännöllisesti (vaikka joka ilta). Tuloksia pitäisi tulla...
Olen kokeillut. Kyllä auttaa. Joka ilta en jaksa kuitenkaan aivopestä itseäni, koska se vaatii ponnistelua. Aina silloin tällöin teen niin.
..siis tuon voisi kai muuttaa muotoon että läheisille ystäville ei tarvitse esittää mitään... Ystävillä vähemmän kuin kavereille jne. Ehkä se on jonkinlainen ystävyyden asteen määritelmä, mitä vähemmän tarvitsee esittää sitä läheisempi/parempi ystävä.
Mutta onko tuo miinakenttä todellinen, vai vain esim. allekirjoittaneen korvien välissä? Ihmisten kanssa puhellessani en ole toistaiseksi havainnut että nämä olisivat juuri "miinoihin" astuneet, tai sitten he osaavat kiertää ne jotenkin vaistomaisesti... Siis kertaakaan ei ole tullut tunnetta että tuopa pöhkösti sanoi. :/
Tuollaisesta olen kai joskus kuullut... Voisi kokeilla sitä joskus. Tosin täytyisi kai miettiä noita lauseita ensin.
Tuli sellainenkin mieleen, että voiko ihminen "hukata" itsensä? Jos aina esittää jotain, niin mistä tietää pidemmän ajan päästä mikä on todellinen minä ja mikä esitystä? Onko olemassa ihmisiä joilla ei ole minää ollenkaan, tavallaan tyhjiä kansia jotka vaihtavat sisältöään ympäristön mukaan...
( kyllä joskus ajattelen aivan liikaa... :D )
sellaisia "persoonattomia" henkilöitä oikeasti olemassa. Sellaiset muotoutujat pärjäävät aika hyvin elämässä (sellainen ihminen kun on helppo, tulee kaikkien kanssa toimeen..), mutta sellaisena eläminen olisi varmasti kamalaa! Ei pahemmin mitään tunnekokemusta mistään, kaikki ajattelu tuollaisen ihmisen pään sisällä olisi niin piittaamatonta. Lisäksi oma mielipide puuttuisi asioista, koska "minua" ei olisi.
Mutta kiusatuksi sellainen ei ainakaan tulisi! Miten voisi, kun sellaisessa ihmisessä ei olisi mitään asiaa, mistä haukkua? Ja jos joku haukkuisi silti, tuollainen ihminen ei luultavasti ottaisi kamalasti asiaa itseensä. Ihan hyvä niin, mutta sellaisen ihmisen ilot olisivat mitä ilmeisimmin myös ihan minimissään, koska henkilö ei kokisi mitään asiaa itsensä kautta (omaa itseä ei olisi). Ajattelisi vain aina järjellä, että tämä tilanne oli tällainen, selvä, nyt eteenpäin...
"Ehkä se on jonkinlainen ystävyyden asteen määritelmä, mitä vähemmän tarvitsee esittää sitä läheisempi/parempi ystävä"
Tuosta tuli mieleen, että joskus 12 vuoden iässä pidin kaikkia ihmisiä "ystävinäni". Puhuin esimerkiksi uskonasioista kenelle sattuu, enää en rohkenisi tai haluaisi tehdä niin.
Mutta edelleen luukkuni ovat avonaiset. Minun täytyisi opetella suojelemaan paremmin sisintäni ja vähentämään yritystäni miellyttää kaikkia.
Luukut pitäisi tosiaan *huokaus* opetella pitämään kiinni. Vain läheisimmilleen paljastettaisiin itsensä sellaisenaan kuin on.
..voisi sellainen ihminen olla rasittavakin. Ainakin itseäni hämäisi keskustella ihmisen kanssa jolla ei olisi omia mielipiteitä ja ajatuksia. Kiusatuksi tuollainenkin voisi joutua, jos olisi vaikka kaksi ihmistä erimieltä asioista. Persoonatonkin voi olla vain yhtä mieltä kerrallaan, ja toisaalta voisi sitä jäädä kiinnikkin aina vaihtuvista mielipiteistä. Tuollaisena eläminen ei ehkä olisi kamalaa, jos olisi syntymästään saakka ollut tuollainen niin ei paremmasta tietäisi. Synkältä kohtalolta kyllä tuntuu.
Luukkuja ei ehkä kannata pitää liikaa suljettuna, voi käydä niin että ne ruostuvat kiinni. Sen jälkeen niiden avaaminen on hankalampi juttu. Ehkä lapsena oli oikeassa, ehkä sitä pitäisi olla avoimempi. Tosin löytyy aina ihmisiä jotka satuttavat toisia, mutta toisaalta voisi ehkä helpommin löytää myös hyviä tyyppejä. Hankalaa kun pitäisi olla toisaalta kova ettei satuta itseään ja toisaalta ei oikeastaan haluaisi kovettua liikaakaan. Silloin kukaan ei kyllä voisi satuttaa, mutta en enää olisi sama ihminen. Pitäisi ehkä kehittää jokin keino olla avoin JA olla välittämättä ilkeilystä tms. Helpommin kai sanottu ( tai siis kirjoitettu ) kuin tehty...
Toisten miellyttämistä kyllä pitäisi jotenkin pystyä hillitsemiseen. Kaatuisikohan maailma siihen...? :D :/
Eli ihminen, joka olisi loppujen lopuksi pehmeä, mutta kuitenkin riittävän kova suojelemaan omaa reviiriään ("minun päälleni ei tallota, en ole mikään ovimatto" "tästä alan, tähän lopun"). Kunpa sellaisen luonteen saavuttaisi itselleen, tosiaan, kunpa!!
Aika yllättävää, että kuulen jonkun kuvailevan persoonatonta ihmistä rasittavaksi. Olen aina luullut, että mitä persoonallisempi, sitä rankempi... Sitä enemmän tyhjää jauhaa jne ("minä olen sitä ja tätä mieltä"... =tyhjän jauhamista joidenkin mielestä). Tai oikeastaan minut on aivopesty kotona uskomaan, että liiallinen iloisuus ja avoimuus (puheliaisuus) olisi rasiteeksi muille ihmisille. Ja että persoonaton, olematon ihminen, olisi mahdollisimman helppo eikä rasittaisi yhtään ketään. Aivopesuahan tuo toisaalta on... Eli sinä saatat olla hyvinkin oikeassa tässä asiassa.
"Toisten miellyttämistä kyllä pitäisi jotenkin pystyä hillitsemiseen. Kaatuisikohan maailma siihen"
Ei kaatuisi. Luulen, että koulukiusaaminen on aiheuttanut minulle alitajuntaan sen, että jokin ihminen täytyy "kaapata" henkilökohtaiseksi suojelijakseen päästämällä hänet aivan liian lähelle sisintäni. Tuo on se, mitä olen tehnyt viimeiset vuodet. Olen valinnut vakiokaverin ihmisestä kuin ihmisestä. Ihmiseen tutustuessa yritän aina liiaksi miellyttää... Voi olla, että kun on syrjitty koulussa niin monta vuotta ryhmästä pois, niin luulee ettei kelpaisi toisille muuten kuin temppuja tekemällä.. esim. kertomalla juuri jotain henk.kohtaista toista rentouttaakseen. Mutta hölmöähän se on! :|
..se Bruce Lee kun sanoi että ihmisen pitäisi olla kuin vesi. En muista sitä tarkalleen, mutta vesi kuitenkin sopeutui kulloiseenkin astiaan eikä murtunut tai vastaavaa. Tietyllä tavalla kova ja pehmeä ovat vastakohtia, vaikeaa olla molempia yhtäaikaa...
Persoonaton ihminen on toisaalta vähän niin kuin mauton ruoka. Sopii kaikille eikä juuri ärsytä, mutta pitemmän päälle tylsistyttävää... Toki persoonallinen ihminen voi olla ärsyttäväkin, mutta keskustelu ihmisten kanssa joilla on jotain lisättävää keskusteluun on paljon mielekkäämpää. Olettaen tietysti että osaa keskustella asioista eikä omaa ainoaa oikeaa mielipidettä (tm). :D Entinen työtoverini oli iloinen, nauravainen ja puhelias aina pirteä persoona, enkä ole sitä ongelmaksi kokenut vaikka istuin viereissä huoneessa n. vuoden verran. Mielipide kysymys ehkä.
Onhan se tavallaan itselläkin niin että jos joku osoittaa halua tutustua niin pitäähän sitä tehdä kaikki mahdollinen ettei toinen vaan menetä mielenkiintoaan... :/ Joskus ( tai no paikoitellen useinkin ) tulee myös kertoiltua asioita. Mutta toisaalta, ehkä sitä pitää olla ystävä saadakseen ystäviä. Jonkin verran pitää aina avautua kuitenkin ja itsestään kertoilla. Eikä sitä etukäteen kai aina tiedä onko toinen "riskin" arvoinen vai ei... Mistäköhän senkin voisi päätellä missä määrin avautua?
Minulle tulee heti tietynlainen mielikuva tuosta "vesimäisestä" ihmisestä. Sellainen lempeä ja ystävällinen henkilö, mutta joka ei ota koskaan mitään asiaa vakavissaan. Senkaltainen ihminen pärjää luultavasti hyvin. Ei kiinny mihinkään voimakkaasti, osaa ottaa itsensä huumorilla jne. Hyvät henkiset eväät elämään.
Nerokas vertaus tuo "mauton ruokakin". :)
Tuosta riskin ottamisesta tuli mieleen, että näin yhtenä yönä unta, jossa minulle kerrottiin että on paljon vaarallisempaa ja turvattomampaa ottaa vakiokaveri noin vain kenestä hyvänsä (jolle sitten uskoutuu...) kuin se, että menisi useille eri ihmisille puhumaan niitä näitä. Minulle sanottiin unessa, että sairaita ihmisiä on maailmassa paljon ja jos hakee turvaa väkisin kenestä tahansa, saattaa käydä köpelösti. Ei nyt sentään kuolla ehkä kuitenkaan, mutta toinen voi ikävällä tavalla ohjailla persoonaani ja muokata sitä pysyvästi, kun minä pidän niinsanotut luukkuni auki ja päästä toisen henkisesti lähelleni. Tuo oli luultavasti viisain uni, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. :)
En ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta kuin uni kehoitti ajatella, vaan olen aina ajatellut sen naiivisti juuri päinvastoin.
...joskus tuntuu että aasiassa ihmiset ovat aika viisaita välillä. Siellä taitaa olla yleisempää itsensä tutkiskelu, sellainen tietynlainen henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen ja tapa suhtautua maailman menoon. Tosin kyllä huonojakin puolia sieltäkin löytyy...
Ooo, viisaita unia... Sellaista en kai ole vielä nähnyt, vaikka en kyllä yleensä unia muistakkaan. :D
Toisaalta voi ollakkin vaarallisempaa jos on yksi läheinen ystävä. Ehkä tuon henkilön merkitys saattaisi silloin olla liiankin suuri, sanoilla ja teoilla liikaa merkitystä. Ehkä tuo ihmisestä saattaisi tulla myös liian suuri osa elämää. Jos olisi monta ei niin läheistä ihmistä, tavallaan ei yhden ihmisen tekemisillä olisi niin paljoa merkitystä. Eikä olisi niin "riippuvainen" yhden ihmisen seurasta. Tällöin tosin ei ehkä olisi ketään tarpeeksi läheistä jolle puhua kaikesta...
niin inhottavaa, kun nykyisin on harvassa ihmisiä, joille voisi puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Syvälliset puheenaiheet pistetään yleensä aina lekkeriksi, henkilöä tuijotetaan oudosti ja luullaan, että pohdiskeleva henkilö olisi puheillaan jotenkin olevinaan jotain ("Älä nyt viiitsi" -katse). Se on ikävää, että kaiken täytyy olla niin pinnallista, kuivaa, teennäistä, tekaistua. Puhutaan suunnilleen vain jostain sukkien väristä ja se on sitten siinä. :D
Et muista uniasi? Jaahas. Et siis myöskään edes silloin, kun olet juuri herännyt?
Aasiassa ihmiset varmaan ovat paljon onnellisempia elämäänsä kuin esimerkiksi täällä Suomessa. Se on kieltämättä viisautta, että osaa tyytyä vähään. Samoiten mainitsemasi itsensä tutkistelu on myös viisasta puuhaa. Oppii ymmärtämään itseään... Tai ehkäpä nuo asiat liittyvät kiinteästi toisiinsa. Mitä paremmin on perillä omasta itsestään, sitä paremmin tietää myös mitä todella haluaa eikä tule haluneeksi turhanpäiväisyyksiä. Paitsi ne elämän ylisuojelemis-jutut (happinaamarin käyttö ettei pieneliöitä kuole) ovat kyllä aika naurettavia. Olikohan se jossain Intiassa, missä noin toimitaan..
kuulostaa tutulta...
Uskon, että kysymys on siitä, että ihmiset keskimäärin hakeutuvat samankaltaisten joukkoon. Jos erottuu liiaksi massasta, toimii toisin kuin suurin enemmistö, hömmentää se muita. He eivät tiedä miten asiaan reagoida.
Jos on luonteeltaan syvällinen, pohdiskeleva ja tunteistaan avoimesti kertova, ja valtaväestö on erilaista, niin kemiat eivät kohtaa. Ihmiset pelästyvät siitä kun joku kertoo avoimesti asiostaan ja tunteistaan, eikä peitä niitä kolminkertaisiin vihjeisiin ja pieniin eleisiin. He tuntevat, että heidät on laitettu tilanteeseen jossa he eivät osaa toimia, jossa mahdollisesti pitäisi itsekin olla samanlainen.
TS. keskustelijat eivät ole samalla tasolla, heidän tapansa kommunikoida eivät kohtaa. Toinen puhuu mandariinikiinaa ja toinen saamea.
Lisäksi suurin osa ihmisistä ei halua "hankaloittaa" elämäänsä pohdiskelemalla asioita ja monet on opetettu/ovat oppineet kätkemään tunteensa ja sisimmät ajatuksensa. Ne he paljastavat vain erittäin läheisille ihmisille jos niillekään.
Me olemme perimmältäämme kylmästä ja vähäväkisestä maasta. Maasta, jossa ei ole aiemmin ollut aikaa/varaa jäädä pohdiskelemaan asioita, eikä liioin pumaan ajatuksistaan. On pakko ollut välttää ristiriidat ja väittelyt, sillä olosuhteissa oli pärjättävä. Ja emme ole tottuneet vieraisiin, koska kulttuurimme on sellainen, jossa vielä hetki sitten naapuri asui kauempana kuin silmä kantoi. Vierasta kyräiltiin, häntä pidettiin enemmän uhkana kuin mahdollisuutena.
Suurin osa ihmisistä ei nähdäkseni näe elämää kovinkaan monimutkaisena tai jos näkeekin, niin haluaa tehdä sen mahdollisimman yksinkertaiseksi. Mieluummin tehdään tekoja kuin ajatellaan ajatuksia, jos tällainen vastakkaiasettelu tehdään.
Kukaan ei näe toisen sieluun, mutta jokainen tietää/näkee mitä muut tekevät. Ja tekemisen kautta ihmisiä arvostetaan ja heihin ihastutaan/rakastutaan. Se on konkreettista ja helposti käsiteltävää.
Työpaikka, status, ulkonäkö, saavutukset, ne ovat kaikki konkreettisia asioita, helposti käsitettävissä. Ajatukset ovat hahmottamattomia, abstrakteja, häilyväisiä ja vastaanottajan tulkittavissa.
Elämässä pärjäävät siis ne, jotka eivät tee elämästä monimutkaista itselleen. Ne, ketkä tietävät mitä pitää suorittaa ja miten se tehdään. Heidän tekonsa puhuvat puolestaan, heidän ei tarvitse. Lisäksi puhumattomuus ja suorittaminen luo kuvaa luotettavuudesta ja turvallisuudesta. Järkähtämättömyydestä. Ja kun he eivät puhu, voi jokainen ulkopuolinen ihminen itse kuvitella heidän luonteensa mieleisekseen. Ja ko. ihmisen mysteeri säilyy samalla.
Itse en luonnollisestikaan tunne kuuluvani näihin em. kaltaisiin ihmisiin. Nämä ovat vain omia käsityksiäni ja johtopäätöksiäni asioista. Ehkä olen hakoteillä, mutta varmasti ainakin jossain osun oikeaan.
Juu. Hyvin kirjoitettu.
...liian syvä... Ei siis voinut suoraan tuohon vastata... :/
Syvällisiä keskusteluja en kyllä kovin montaa muista vieraampien kanssa käyneeni. Joskus ääneen kyllä miettinyt jotain mutta puheen aihe on kyllä yleensä kääntynyt nopeasti toisaalle. Sukkien väristä en ole kyllä koskaan joutunut puhelemaan, mikä pettymys... :D Onko se sitten muille kauhistus puhua syvällisempiä juttuja, ja/vai ovatko muut sitten jotenkin vähemmän syvällisiä. Voisi ehkä olla että itse ajattelen paljon kaikenlaisia asioita, ja ehkä jotkut eivät vain ajattele niin paljoa ( ei toisaalta aina huono juttu... ).
Kulttuurikin siihen voisi vaikuttaa. Joissain kulttuureissa vieraammillekkin puhuminen on normaalia, Suomessa ei.
Aina välillä herästessä muistaa nähneensä unta, joskus jopa aika paljon siitä unesta mutta yleensä kun on kokonaan herännyt ei muista enää paljoakaan... jos sitäkään... :/
Raha/tavarat eivät loppujen lopuksi tee ketään onnelliseksi, ehkä jopa päinvastoin. Tuo on kai buddhalaista touhua nuo hengitys suojaimet, sinänsä kyllä hyvä periaate kunnioittaa elämää mutta rajansa kaikella. Japanissa niitä kai käytetään jos on kipeä, ei haluta sairastuttaa muita.
ettet ole joutunut keskustelemaan sentään sukkien väristä :D. Nykyään ihmiset puhuvat niin turhanpäiväisistä ja turhista asioista, että hohhoijaa.. meinaa uni tulla jos edes ajatteleekin niitä aiheita. :)
Yksi kysymys... Minkälainen sinä olit minun ikäisenäni? (20-vuotiaana). Olitko paljoa erilaisempi kuin nyt? Kiinnostaisi kuulla... Toisaalta tunnen itseni röyhkeäksi kun kysyn jotain toisen elämästä (sehän on utelua, eikö totta?), mutta jos vastaisit näin parilla lauseella vaikkapa.
Kiinnostaisi vain tietää, että muuttuuko ihminen enää 20 ikävuoden jälkeen kamalasti. Vaikka eihän tätä tietenkään voi yleistää, jos kysyy vasta yhdeltä ihmiseltä. Mutta jos haluat vastata...? :)
[ "turhanpäiväisistä ja turhista" ...Siinä tuli sama sana peräkkäin :D ]
tiedustella ja udella... Hmm.. varmaan joku ulkopuolinen voisi vastata tuohon paremmin, siis on kai tapahtunut hidasta evoluutiota enkä kai itse osaa täysin arvioida itseäni.
Mutta kuitenkin, taidan olla viisaampi, itse varmempi ( aika paljonkin, mutta en ehkä tarpeeksi ), avoimempi ( siis nykyisin on helpompi puhua itsestäänkin ), tunnen itseni huomattavasti paremmin ja olen jopa alkanut pitämään itsestäni. Tunnen itseni myös yleisesti ottaen tyynemmäksi, enenevässä määrin osaan olla murehtimatta asioista joihin en voi vaikuttaa. Musiikkimakukin muuttunut tuona aikana, ja osittain kyllä palannut takaisinkin... Tuossa on kyllä enemmän kuin pari lausetta, mutta vastasiko tuo edes jossain määrin kysymykseen? :)
Mielestäni ihminen tavallaan muuttuu kokoajan, jokainen päivä, jokainen luettu, kuultu jne. vaikuttaa kai ainakin jossain määrin. Tosin voi olla että ihminen tavallaan kehittyy jos haluaa, osa tuntuu jämähtäneen tiettyihin ajatuksiin ja juttuihin.
( "turhanpäiväinen ja turha" tavallaan voisi korostaa asian turhuutta? :) )
Tuo on niin mukava tuo, että on oppinut tuona aikana pitämään itsestänsä enemmän! =)
Sehän on hienoa, että ikä (tod.näk.) tuo ihmisille enemmän armollisuutta suhtautumisessaan itseensä.
"( "turhanpäiväinen ja turha" tavallaan voisi korostaa asian turhuutta? :) ) "
Niin voisi. Heh, en tullutkaan ajatelleeksi.
...pitäminen kai toisaalta johtaa ehkä aikanaa parampaan itsekunnioitukseen ja -luottamukseen. Tavallaan ennen kuin muut voivat pitää minusta, minun olisi hyvä pitää itsestäni. Tosin senkin voi viedä liian pitkälle... itserakkaudeksi...
sitä sanota, että itserakas saa olla mutta ei itsekeskeinen? ;)
..mutta toisaalta pieni määrä itsekeskeisyyttä on ihan hyväksi itsekunnioitukselle. Ettei aina ajattele vain muiden etua, itsensä sivuuttaen... Itsellä tuohon on kyllä vielä matkaa... :/
Tuli mieleen että tavallaan kai kaikki mitä ihminen näkee, kuulee, lukee, kokee... Aivan kaikki vaikuttaa ihmiseen. Vaikka aivan olemattomastikkin, niin kuitenkin. Siksi kai ihminen joka toistaa vain samat rutiinit päivästä toiseen ei juuri muutu tai kehity...
Läheisriippuvaisten pelkurien ei ole mahdollista pahemmin kehittyä. Tottakai voivat jotain kirjoja lueskella ja kehittää osaamistaan joissakin asioissa, mutta Ihmisenä Kehittyminen (kritiikin parempi kestäminen, itsensä arvostaminen, rohkeus..) jää kokonaan vaille kehitystä. Mitään muutosta ei tapahdu siinä, kun ei ole Elämässä mukana (juttele ihmisille jne.).
Kuka minut on aivopessyt? No Tommy Hellsten tietysti. :) Hän kirjoittaa liiankin osuvasti yksipuolisen elämän tuomista haitoista.
Totta se on, että rutiinien toisto köyhdyttää ihmisen persoonaa. Samat asiat mielessä aina vain. Tästä tulikin mieleen, että Andre Wickström on sanonut ärsyyntyvänsä ihmisistä, jotka "haluavat tehdä maailman pienemmäksi paikaksi kuin mitä se on". Aika hienosti sanottu... Varmaankin tarkoittaa juuri tällaisia minun kaltaisiani läheisriippuvaisia reppanoita :D. Mutta joo, aion tehdä asialle jotain. Tommy Hellstenin kirjat ovat auttaneet minua ensialkuun havahtumaan.
...sinä reppana ole... :) Reppana kuulostaa ihmiseltä joka ei halua kehittyä.
Kyllä kai itseään voi kehittää lukemallakin, siis oppia ymmärtämään maailmaa, ja itseään... Mutta kyllä paras keino itsensä kehitykseen on kai ihmisten kanssa keskusteleminen. Pelkästään lukemalla asiat saattavat jäädä teoria asteelle. Tietysti voi olla ihmisiä joiden kanssa kommunikoiminen ei kehitä, vaan pikemminkin taannuttaa... Sitten on vielä ihmisiä joiden maailma on ahdas, ja jotka eivät edes halua kehittää itseään. Tavallaan sääli, koska heille maailman ihmeellisyys ja upeus jää suurelta osin huomaamatta. :/
Täytyisi kyllä joskus muistaa vaikka kirjastosta katsella tuon Hellstenin kirjoja.