Ensin VERA ELORANTA, kuka on seuraava?

VERA ELORANTA arvosteli aiheellisesti rikollisia vakuutuslääkäreitä. Kirjoitti heistä kirjan , julkaisi sen ja aloitti kirjan myynnin.
Hieno asia. Vakuutuslääkärimafiaa arvostelee kymmenkunta muutakin ihmistä Suomessa julkisesti omilla nimillään, kertoen myös heidän tapauksissaan heidän mielestään rikoksia tehneiden vakuutuslääkäreiden nimet julki.Myös näiden vakuutuslääkäreiden työnantajat, vakuutusyhtiöt ja vakuutusoikeus ja KKO mainitaan nimeltä kirjoituksissa.
Kuka näistä henkilöistä seuraavana pannaan linnaan mielipidevankina, ilman julkista oikeudenkäyntiä, siten, että päätös ja sen perustelut vielä salataan??
Ainakin osa näistä arvostelijoista on julkisesti luvannut jatkaa kirjoittelua, uhmaten VERA ELORANNAN kohtaloa!!
Muutamalla heistä on valitus Euroopan ihmisoikeustuoimioistuimessa, koska Suomen oikeuslaitoksen oikeudenkäynti esimerkiksi tapaturma-asioissa on ollut lähinnä "sirkukseen" verrattava show, johtuen lähinnä vakuutuslääkärifarssista.
Vakuutuslääkärit valehtelevat "rahasta" koko ns. "oikeudenkäynnin" ajan, alkaen vakuutusyhtiön tavasta hoitaa korvauspäätös ja tapaturmalautakunnan, vakuutusoikeuden sekä lopullisesti KKO:n käsittelystä.Kaikissa näissä valituselimissä riittää, kun ns. "asiantuntijalääkäri" on laillistettu lääkäri!!! Ei tarvi olla potilaan vammaan erikoistunut lääkäri, vaan mikä tahansa lääkäri.
Esimerkiksi tapaturmassa päähänsä neurologisen aivovamman saaneen potilaan asiantuntijaksi riittää vakuutusoikeudessa urologi ( virsaelinlääkäri!!!!)
Kaikki mitä vakuutuslääkärit prosessin aikana valehtelevat, salataan "lain suomin keinoin" ja samalla vakuutuslääkärit eivät koskaan joudu vastuuseen valehtelustaan.
Vai tiedättekö yhtään tapausta Suomen oikeushistorissa, että vaikka oikeuden tuomari onkin havainnut vakuutuslääkärin valehtelevan, olisi nostanut syytteen saati tuominnut vakuutuslääkärin väärästä valasta ????????
K U K A H E I S T Ä O N S E U R A A V A ??
6491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

http://netti.nic.fi/~graytech/Vilppula/

"Yhteenveto Aamulehden negrologista keskiviikkona 20 helmikuuta 2002:

Pertti Veihtola toimi lukuisissa yhdistyksissä
ja kunnallisissa luottamustehtävissä, mm:
- tilintarkastajana kansanterveystyön kuntainliitossa
- tilintarkastajana Mäntän Seudun Osuuspankissa
- tilintarkastajana aluesairaalassa
- sydäntään lähellä olivat Lions-toiminta ja tennis
Siinä syitä, miksi ei tutkittu eikä tutkita.
Siinä syyt miksi kuntien omistama Hämeen Sähkö myytiin paniikissa
Vattenfallille?
Lions-järjestö ja sen "cosa nostra"-ominaisuus?
"

Äänestä

Tämän asian tiimoilta nousee esiin muutamia kysymyksiä, joihin ei ilmeisesti kuitenkaan saada vastauksia. Esitän ne kuitenkin:

1.Kuka on Suomessa tuomittu mielipiteidensä vuoksi vankeuteen?

2. Onko oikeudenkäynti julistettu salaiseksi?

3. Missä ja milloin oikeudenkäynti pidettiin?

4. Mistä rikoksesta syytettiin?

5. Mistä rikoksesta tuomittiin?

6. Mikä oli rangaistus?


Jos näihin kysymyksiin saisi selkeitä, totuuden mukaisia vastauksia, niin sitten voisi alkaa pohtia "Kuka on seuraava"!

Äänestä

Joskus vakuutuslääkärikin voi saada nenälleen:
Keskisuomalainen 19.1.03 : Terttu Martikainen sai 4 vuotta tapeltuaan oikeutta.
Urologi oli antanut rintarangan vauriosta valaehtoisen lausunnon: 40 vuotta aiemmin podettu aivo(kalvon?)tulehdus on alkanut nyt oirehtia.

Yhtä hyvin ei ole käynyt Reino 'Pihti' Virtaselle.
http://www.sunpoint.net/~pihtivirtanen/

Yli 20 vuotta tapeltu ja väärien valojen lisäksi väärennysten määrä on vain lisääntynyt. Nyt ihmetellään sitä, miten röntgenkuvassa näkyy yhtä aikaa pihdit ja se tyrä, joka poistettiin siinä leikkauksessa, missä pidit jäivä Reinon mahaan!
Olikohan Reino syönyt ne pidit jo ennen leikkausta, eikä lääkäri huomannut poistaa niitä samalla kun maha oli muutenkin avattu?

Minä kysyisin mieluummin, kenestä tuo kuva on, onko jollakin toisellakin tyräpotilaalla jäänyt pihdit mahaan?
Ja miksi ne pihdit ovat mahassa ennen leikkausta?
Ovatkohan ne sittenkin mahan ulkopuolella, ja miksi sellainen kuva olisi valmistettu?

Äänestä
  • Sillä on sentään dokumentit näkyvissä jotta jokainen voi itse arvioida tapahtunutta. Tässä Elorannan tapauksessa olemme pelkästään sinun ilmeisen värittyneiden väitteiden varassa.

    Eli, pistäppä VE:n tuomio kotisivuillesi ja linkki tänne, sehän on julkinen asiakirja.

    Äänestä

  • TJ kirjoitti:

    Sillä on sentään dokumentit näkyvissä jotta jokainen voi itse arvioida tapahtunutta. Tässä Elorannan tapauksessa olemme pelkästään sinun ilmeisen värittyneiden väitteiden varassa.

    Eli, pistäppä VE:n tuomio kotisivuillesi ja linkki tänne, sehän on julkinen asiakirja.

    Pihti Virtanen on itse julkistanut tarinansa netissä. Uskon, että Verakin tulee sen ennemmin tai myöhemmin tekemään tai teettämään. Malta mielesi siihen asti. Ja - ellet jaksa odottaa, hanki se tuomio itsellesi.

    Äänestä

esimerkiksi http://www.kipupotilasyhdistys.com /lääkärit palstalla kun kirjoitin mitä eroa on oikeilla lääkäreillä ja vakuutuslääkäreillä.
Ko. yhdistyksen "eliitti" on niin herkkähipiäistä, että kun joku todellinen kipupotilas, itse vakuutuslääkäreiden rikollisuuden kokenut, kertoo faktoja esimerkein todellisuudesta, niin sananvapautta rajoitetaan!!??
Minusta tämä tuntuu todella nykysuomessa uskomattomalta, ulottuuko lääkärien "valta" jo potilaiden "omaan yhdistykseenkin" ?
Käykääpä lukemassa mitä kirjoitin, totta muuten joka sana. Saas nähdä, joko on sensuuri iskenyt?
Joko mua vierähän linnasta linnaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

VERA ELORANTA arvosteli aiheellisesti rikollisia vakuutuslääkäreitä. Kirjoitti heistä kirjan , julkaisi sen ja aloitti kirjan myynnin.
Hieno asia. Vakuutuslääkärimafiaa arvostelee kymmenkunta muutakin ihmistä Suomessa julkisesti omilla nimillään, kertoen myös heidän tapauksissaan heidän mielestään rikoksia tehneiden vakuutuslääkäreiden nimet julki.Myös näiden vakuutuslääkäreiden työnantajat, vakuutusyhtiöt ja vakuutusoikeus ja KKO mainitaan nimeltä kirjoituksissa.
Kuka näistä henkilöistä seuraavana pannaan linnaan mielipidevankina, ilman julkista oikeudenkäyntiä, siten, että päätös ja sen perustelut vielä salataan??
Ainakin osa näistä arvostelijoista on julkisesti luvannut jatkaa kirjoittelua, uhmaten VERA ELORANNAN kohtaloa!!
Muutamalla heistä on valitus Euroopan ihmisoikeustuoimioistuimessa, koska Suomen oikeuslaitoksen oikeudenkäynti esimerkiksi tapaturma-asioissa on ollut lähinnä "sirkukseen" verrattava show, johtuen lähinnä vakuutuslääkärifarssista.
Vakuutuslääkärit valehtelevat "rahasta" koko ns. "oikeudenkäynnin" ajan, alkaen vakuutusyhtiön tavasta hoitaa korvauspäätös ja tapaturmalautakunnan, vakuutusoikeuden sekä lopullisesti KKO:n käsittelystä.Kaikissa näissä valituselimissä riittää, kun ns. "asiantuntijalääkäri" on laillistettu lääkäri!!! Ei tarvi olla potilaan vammaan erikoistunut lääkäri, vaan mikä tahansa lääkäri.
Esimerkiksi tapaturmassa päähänsä neurologisen aivovamman saaneen potilaan asiantuntijaksi riittää vakuutusoikeudessa urologi ( virsaelinlääkäri!!!!)
Kaikki mitä vakuutuslääkärit prosessin aikana valehtelevat, salataan "lain suomin keinoin" ja samalla vakuutuslääkärit eivät koskaan joudu vastuuseen valehtelustaan.
Vai tiedättekö yhtään tapausta Suomen oikeushistorissa, että vaikka oikeuden tuomari onkin havainnut vakuutuslääkärin valehtelevan, olisi nostanut syytteen saati tuominnut vakuutuslääkärin väärästä valasta ????????
K U K A H E I S T Ä O N S E U R A A V A ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu