Oletteko vl:t joskus miettinbeet miten kohtaatte läheisensä menettäneen "epäuskoisen" ihmisen? Jos "epäuskoisen" ihmisen läheinen on kuollut, niin tarviseehan hän lohdutusta.
Kirkon piirissä ihmistä lohdutetaan puhumalla jälleennäkemisen toivosta muun muassa. Lohdutetaan turvaamaan Jumalaan ja että Jumala auttaa. Yksinäsitä ihmistä lohdutetaan että hän osa Kristuksen seurakuntaaa eli kirkkoa. Osa suurta yhteisöä, missä ei tarvitse tuntea olla yksin.
Pystyykö joku vl kirkon työssä kohtaamaan tällaisia surullisia ihmisiä aidosti ja heitä rohkaisten? Vai tuleeko tunne, että sanoo liian kauniisti asioita kun ei itsekään usko että joku "epäuskoinen" elikkä semmoinen joka ei ole vanhoillislestadiolainen olisi edes taivaassa. Ei kai sitä voi teeskennellä ja uskoa muka jälleennäkemiseen jos ei usko että kuollut ei-vl edes olisi taivaaseen päässyt.
Miten itse kohtaat läheisensä menettäneen mielestäsi "epäuskoisen"? Osaatko tukea häntä ja uattaa häntä vai hiljenetkö kun uskot että ei ole taivaaseen päässyt.
Yleensä ihmiset vaistoavat hyvin palljon vaikka sanat sanoisivat muuta. Auttajan olemus ja persoona yhdessä viestii autettavalle että uskooko auttaja itsekään siihen mitä sanoo vai vastaako hän ympäripyöreesti jotakin sinne päin.
Kirkon piirissä ihmistä lohdutetaan puhumalla jälleennäkemisen toivosta muun muassa. Lohdutetaan turvaamaan Jumalaan ja että Jumala auttaa. Yksinäsitä ihmistä lohdutetaan että hän osa Kristuksen seurakuntaaa eli kirkkoa. Osa suurta yhteisöä, missä ei tarvitse tuntea olla yksin.
Pystyykö joku vl kirkon työssä kohtaamaan tällaisia surullisia ihmisiä aidosti ja heitä rohkaisten? Vai tuleeko tunne, että sanoo liian kauniisti asioita kun ei itsekään usko että joku "epäuskoinen" elikkä semmoinen joka ei ole vanhoillislestadiolainen olisi edes taivaassa. Ei kai sitä voi teeskennellä ja uskoa muka jälleennäkemiseen jos ei usko että kuollut ei-vl edes olisi taivaaseen päässyt.
Miten itse kohtaat läheisensä menettäneen mielestäsi "epäuskoisen"? Osaatko tukea häntä ja uattaa häntä vai hiljenetkö kun uskot että ei ole taivaaseen päässyt.
Yleensä ihmiset vaistoavat hyvin palljon vaikka sanat sanoisivat muuta. Auttajan olemus ja persoona yhdessä viestii autettavalle että uskooko auttaja itsekään siihen mitä sanoo vai vastaako hän ympäripyöreesti jotakin sinne päin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suhtautumiseni ei eroa, onko kyseessä vl tai ei-vl. Pyrin osoittamaan osanottoni mahdollisimman lämpimästi. Saatan kysyä jotain vainajan viimehetken vaiheista ja omaisen jaksamisesta. Saatan muistella joitain mukavia asioita vainajasta. Miten osoitan osanottoani, riippuu myös paljon siitä, kuinka hyvin olen tuntenut omaisen tai vainajan. Taivaspaikkoja en jaa - se ei ole minun tehtäväni. Olen isekin menettänyt läheiset omaiseni, sekä vl:n että ei-vl:n. Kummassakaan tapauksessa en odottanut, enkä saanutkaan "tuomioita" muilta ihmisiltä. Ja Jumalan Sanallahan voi lohduttaa jokaista surevaa. Perhetaustastani johtuen olen ehkä joutunut miettimään näitä asioita enemmän kuin joku toinen vl. Ymmärrän kysymyksesi ja näitä asioita on hyvä miettiä.
Kuoleman majesteetti on niin suuri, että sen kohdatessaan ihminen voi vain hiljaa painaa päänsä. Surussa ei ole uskovaista eikä uskotonta, on vain läheisensä menettäneitä ihmisiä.
Minä olen vanhoillislestadiolainen. Olen vastikään saanut päätökseen eräänlaisena saattohoitajana toimimisen, ja kyseessä ei ollut vl-perhe. Saattotyö jatkuu vielä jälkeenjääneen puolison tukena olemisena. En luule, että minun uskovaisuuteni tai perheen uskomattomuus olisivat näytelleet tilanteessa mitään osaa.
En voi vastata tämän tarkemmin, koska kyseessä on toisten ihmisten asiat. Vastasin tähän vain siksi, että koen sairastamisen, kärsimyksen ja kuoleman olevan niin kipeitä ja koskettavia asioita, että siinä riittää opeteltavaa meille kaikille yhä uudelleen ja uudelleen. Siitä pitää lähteä, että kuolevaa ja hänen perhettään kunnioitetaan huolimatta heidän erilaisesta vakaumuksestaan. Siihen, mikä on heidän taivastoivonsa, ei tarvitse eikä saa puuttua muuta kuin silloin, jos he itse kyselevät.
samalla tasolla surevan kanssa. Silloinhan on tärkeintä että osaa kuunnella jos joku suree ja ottaa osaa hänen suruunsa. Silloin siinä tilanteessa on vaan kaksi ihmistä, auttaja ja autettava...
Ei siitä ole mitään hyötyä, jos menee asioiden edelle. Ja yrittää puhua sellaista mitä toinen ei ymmärrä ja jaksa vastaanottaa.
Kyllä surevaa ihmistä kuuluu kunnioittaa, oli hän vl tai ei ja myös vainajan muistoa.