Vähitellen kaikkien tuntemaksi noussut Teräsbetoni on valloittanut suomen kansalaisia, kaikenikäisiä, heidän soturikertomuksillaan ja falsettikiekaisuillaan.
On ollut puhetta ja syytöksiä Teräsbetonin suhteista Manowariin. Teräsbetoni tietenkin kiistää väitteet.
Kyseinen bändi siis plagioi Manowaria erittäin ankarasti. (jos et tunne manowarin musiikkia tai yleensäkkään mitään koko bändistä, älä tee perusteluja)
Nyt kun raskaampi musiikkin on suosioissa skandinaviassa (ja muuallakin maailmassa),
ihmiset (varsinkin nuoret ja lapset) jotka eivät ole perehtyneet asiaan ja sceneen tarkemmin, haksahtavat naurettaviin suomiretkutuksiin, kuten juuri näihin Ruoska, Teräsbetoni, Liekki lukemattomat muut "METALLI"bändit.
Ja toisekseen, teräsbetonin idea ja ideologia on mainio. Ollaan sotureita ja näin edespäin.
Ainoa mikä siinä mättää, on että Manowar keksi ja käytti sitä ensin. He nauhoittivat ensimmäisen levynsä vuonna 1982.
On aika halju temppu käyttää muiden keksimää, toimivaksi todettua, maailmanlaajuista suosioita saanutta ideologiaa Suomen tietämättömiin nuoriin, jotka eivät ole luultavasti kuulleetkaan tällaisista bändeistä.
Viimeinen pisara minulle oli kun kuulin sattumalta tämän Orjatar -kappaleen.
Täysin naurettavaa.
Warriors of the word united -kappale sisältää lähes täysin samat riffit.
Se, joka ei tämän viestin ansiosta tunne ajatustensa muuttuneen kyseistä bändiä kohtaan, tai ajattelet "ihan sama, kuhan tää on hyvää musaa ja muutki diggaa siitä. teräsbetoni \,,/" jatka sen kuuntelua. Kuuntele myös lordin, ruoskan, smetanan, mokoman sekä kaikkien muiden uusimmat tuotokset joita televisiossa mainostetaan ja radiossa kulutetaan.
Teille joita asia jäi vaivaamaan:
www.manowar.com
Kuten metallin ruhtinaat sen sanoivat: Death to false metal.
ps. Suomesta tulee hyvää musiikkia, ja todella paljon. Mutta sitä ette luultavasti koskaan tule näkemään tai kuulemaan television tai radion top10:nessä tai edes top40:ssä.
Teräsbetoni < Manowar
18
3409
Vastaukset
- rokkiasian tuntia
Liekki hevibändi!!!! Salli mun nauraa. Ilmeisesti et ole koskaan kuullut Liekkiä. Vihje: siihen kuuluu entisiä Karkkiautomaatijätkiä. Hevistä tietoakaan....
- ...
Kuin viestiketjun aloittaja. Olisin voinut itse kirjoittaa juuri samanlaisen tekstin, mutta teit sen puolestani. Kiitos.
- blasphemer
Totta puhut. En ole pahemmin kuunnellut / kuullut Liekistä, jostakin syystä mielsin sen vain samaan kastiin. Pahoittelen sekaannusta.
- ERI mieltä!
blasphemer kirjoitti:
Totta puhut. En ole pahemmin kuunnellut / kuullut Liekistä, jostakin syystä mielsin sen vain samaan kastiin. Pahoittelen sekaannusta.
En usko tuollaiseen oikean ja väärän hevimusiikin määrittelyyn ollenkaan. Uskon hevimiehenä siihen että on hyvää ja huo.. siis vähemmänhyvää hevimusiikkia. Olen ollut kuuntelemassa Manowaria livenä ja omistan melkein kaikki heidän levynsä ja kovaa kamaa se on! Vaikka ikää jo on niin levyt vain paranee.
Kaikesta huolimatta olen myös vannoutunut Teräsbetonin perässä marssiva soturi. Heidän musa on kovaa kamaa ja siitä tulee hyvä fiilis! Ne on METALLI miehiä ne!
- ole keksitty?
Maailmassa on tehty musiikkia aina, eikä niitä sointuja nyt niin montaa ole, joten eiköhän kaikki oikeasti ole jo sillä saralla tehty ja keksitty aikas moneen kertaan! Ei mitenkään voida sanoa että tämä keksi tuon ja tämä kopioi. Kaikkihan vaikutteita ottavat kaikilta, ei se Manowar ideoitaan tyhjiössä keksinyt.
Itse kuuntelen molempia bändejä.- ruudinkeksiä
Että huomaa teräsbetonin matkivan Manowaria. Höpinät metallin sotureista sama kuin manowarilla on aina ollut, Sanoitukset, miekat tanassa ko9hti taistelua ja liekkejä. Aivan samaa meininkiä manowarilla. Bändin promokuvat, barbaariasussa miekat tanassa, aivan samaa meininkiä kuin manowarilla. Ainut poikkeus on, että laulavat suomeksi. Molempien musa on viihdyttävää, mutta aito on aina aito. Vai sanoisittekko silloinkin, että kaikki soinnut on jo keksitty, jos joku julkaisisi kappaleen savua vedenpäällä ja sävel kuulostaisi Smoke on the waterille. Kirjottajan pointti olikin siinä, että Homma on jo keksitty 20 vuotta sitten, eikä siitä kannata teräsbetonin ottaa bointsejaan itselleen.
- -::-
Tolla periaatteella Jimi Hendixkin oli säälittävä soittaessaan vanhojen blueslegendojen tyylillä ja AC/DC oli 70-luvulla säälittävä ottaessaan suoria vaikutteita 50-luvun chuck berrystä. Ehkä kyse on siitä että suomessa ei ennen Teräsbetonia ole tämäntyyppistä musiikkia soitettu suomenkielellä. Yhtä naurettavaa oli Suomi hiphop Fintelligensin aikaan mutta kun bändejä tuli lisää asenteet muuttui. Jos Teräsbetoni laulaisi englanniksi tuskin kukaan olisi keksinyt alkaa noin valittaa manowarin vaikutteista tuolla tavalla.
Kerro yksi suomalainen bändi josta ei kuule vaikutteita muihin bändeihin? Kaikilla on esikuvat, muutenhan ei olisi olemassa kuin yksi bändi/musiikkityyli ja soitimia olisi miljoonia erilaisia. Se että saman asian tekee suomen kielellä minkä monet muut on tehnyt englanniksi ei pitäisi tehdä siitä sen huonompaa, päinvastoin se tuo samaan asiaan uutta. Ihan tyylillähän jätkät vetää ja musiikkilajille uskollisella asenteella vaikkakin hieman naivilta näyttää mutta mieti yleensä bändejä jos ne olisivat suomenkielisiä.. Hymy nousisi huulille aika usein. Jos ei musiikki ja bändi iske niin älä kuuntele, jos iskee niin yksinkertaisesti vain nauti..- Ottaa vaikutteita
Kuin matkia. Itse muusikkona tiedän, että musiikissani on kuuntelemieni yhtyeiden vaikutteita. Mutta en kuitenkaan matki heitä.
Ja matkimisesta voidaan puhua kun se on noin ilmiselvää kuin teräsbetonilla.
Jos tuo on tehty tarkoituksella, niinkuin aikoinaan neluumät. niin idea on toimia, mutta jos yritetään olla kuin se olisi oma idea, niin harhaan mennään ja pahasti - blasphemer
Ottaa vaikutteita kirjoitti:
Kuin matkia. Itse muusikkona tiedän, että musiikissani on kuuntelemieni yhtyeiden vaikutteita. Mutta en kuitenkaan matki heitä.
Ja matkimisesta voidaan puhua kun se on noin ilmiselvää kuin teräsbetonilla.
Jos tuo on tehty tarkoituksella, niinkuin aikoinaan neluumät. niin idea on toimia, mutta jos yritetään olla kuin se olisi oma idea, niin harhaan mennään ja pahastiTätä juuri hain. Sitten kun teräsbetoni "vaatii metallia",
(yllättäen Manowarin slogani kuuluu: "Death to false metal"), ja saarnaavat olevansa metallimiehiä henkeen ja vereen. Silti heidän musiikkiaan soitetaan radiossa mm. Radio SuomiPop: in taajuksilla.
Teräsbetoni on saanut niin mehumetallin maineen että sitä soitetaan jopa tällä Suomipopilla.
DEATH TO FALSE METAL
- Suuri NaXu
Jos et ole sattunut huomaamaan niin Manowarin biiseissä pyörii ne samat jutut suunnilleen kaikissa: taistellaan, kuollaan, metallia, miekkoja, hevosia, stand together, be strong, side by side...
Tätä Manowarin kehittämää tyyliä on hyvin vaikea tehdä erilailla kuin he sen tekevät sillä heidän omatkin biisit toistavat toisiaan. Se on kuin spartalainen falanxi; siitä ei ole kuin siihen yhteen tehtävään eli suoraan eteen hyökkäämiseen, mutta tässä se on aivan ylivoimainen.
Sama sankaritarina tulee kerrottua joka biisissä. Ja juuri siksi Manowar on niin mahtava, he ovat ymmärtäneet toiston voiman joka juuri tällaisessa musiikissa toimii paremmin kuin mikään muu. Huuto huudon jälkeen, kertosäe kertosäkeen jälkeen ja kasassa on jotain äärimmäisiin tunteisiin vetoavaa ja tästä kaikessa musiikissa on kyse.
Manowarin musiikki kuuluu maailman kärkikaartiin, ja jos joku toinen lähtee tekemään samanlaista musiikkia, se ei missään nimessä ole huono asia. Heidän musiikista tulee väkisin samanlaista, koska sitä ei voi tehdä kuin yhdellä tavalla. Ja jos monet Teräsbetonin kuuntelijoista eivät ole Manowarista kuulleetkaan niin sehän JOHDATTAA heidät Manowarin luo. Manowar ja Teräsbetoni hyötyvät toisistaan, kuulijat saavat enemmän kuunneltavaa.
Kuka häviää?- MANOWAR
MANOWAR ON NOIN 200 000 KERTAA PAREMPI KUIN TERÄSBETONI. KUNNIA MANOWARILLE
- MANOWAR
MANOWAR kirjoitti:
MANOWAR ON NOIN 200 000 KERTAA PAREMPI KUIN TERÄSBETONI. KUNNIA MANOWARILLE
OLEN TÄYSIN SAMAA MIELTÄ KANSSASI KETJUN ALOITTAJA BLASPHEMER. MANOWAR RUMPALILLA ON RUOSTUMATTOMASTA TERÄKSESTÄ TEHDYT RUMMUT, MANOWAR JÄTKILLÄ ON ISOMMAT HAUIKSET, JA MANOWAR TEKI SEN MITÄ TERÄSBETONI TEKEE NYT N.25 VUOTTA MYÖHEMMIN.
MANOWAR VOITTAA TERÄSBETONIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Veli
On se kummaa, kun aina saa kuulla tätä joka paikassa.
MIKSI ET SYYTÄ jokaikistä death/black/thrash-metallibändiä toistensa plagioinnista myös?
Jos et ole sattumalta huomannut, on metallimusiikissa katsos erilaisia tyylejä, joissa on usein paljon yhdistäviä tekijöitä. Teräsbetonilla ja Manowarilla on paljon yhteistä tämän metalliveljeys-jutun kanssa. Mitä sitten?
Onko "tosimetalli" Manowarin yksinoikeus? EI. Ei ole edes heidän mielestää, hehän yrittävät saada tuhotuksi ns. false metallin, joka siis on tämän metalliveljeyden vastaista :) Miten Teräsbetoni on tätä vastaan?
Fals metal paskaa on jokainen bändi, joka ei välitä paskaakaan musiikistaan, vaan soittaa vain rahan vuoksi. Eivät bändit, jotka ottavat vaikutteita. Ja btw, vaikutteita on varmasti muitakin kuin Manowar, suosittelen laajentamaan omaa musiikkimakuasi metalligenreissä.- Veli
Niin se on kyllä vielä pakko lisätä, että kuten aina todellisen metallin kanssa, että ihmiset joko vihaavat tai rakastavat sitä. Ja se on vain hyvästä.
Vittuako kaikkien tarvitsekaan pitää Teräsbetonista.
- veljeys,kunnia,totuus!
Aijaijai.... Nyt on poika pahasti väärällä tiellä. Osta uudet korvat ja kuuntele tarkkaan, ni tiedät tosi asian.
MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!MANOWAR ON PERSEESTÄ!!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!!
TERÄSBETONI ON TERÄSTÄ MANOWAR TULEE PERÄSTÄ!! - Manowar on paras
todella lapsellista kopioida toista bändiä noin paljon. esim. orjatar on melkein sama kuin warriors of the world ja teräksen varjo power thy sword.
luulin että yksi asia mitä eivät ole kopioineet manowarilta oli se että en ollut nähnyt alastomia naisia missään teräsbetonin kannessa..
no, menin teräsbetonin sivulle. sieltähän löytyi alaston nainen yhdestä kuvasta! ja kas kummaa valtaistuimella istuu ODIN. josta manowar usein laulaa. ja teräsmatkijan sivut muistuttaa suuresti manowarin uutta sivua. www.manowar.com/thesonsofodin/ myös veljeys,kunnia,olut yms. on täysin manowarilta kopioitu.teräsbetoni nimikin jo muistuttaa manowaria. TERÄKSESTÄ manowar laulaa joka levyssä. siis ei se haittaa jos bändi tahtoo matkia toista bändiä mutta eniten AHDISTAA SE KUN TERÄSBETONI ITSE KIELTÄÄ MATKIVANSA MANOWARIA.
JA SE MYÖS PAINAA MIELTÄNI ETTÄ SUOMALAISET AJATTELEE JEAH SIISTIÄ OLLAAN SOTUREITA HYVÄ TERÄSBETONI. ONGELMA ON SE ETTÄ MANOWAR TEKI TÄMÄN VUONNA 1982. JA SITÄ KAIKKI EIVÄT TIEDÄ! OLEN TODELLA PETTYNYT TERÄSBETONIIN. KEKSIKÄÄ JOTAIN OMAA.
t:MANOWAR FOREVER. - Helldorado
Tuossa muutama viikko sitten Joey DeMaio tosin itse kehui Aamulehdessä Teräsbetonia...
- hahahahahh
.... pelkkää PASKAA!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019