Kortti ollut puoli vuotta ja ajokokemusta on vielä tosi vähän. Ajoin iltapimeällä kantatiellä just nopeusrajoituksen mukaan, eli 79-80 km/h. Porukkaa, kun pimeys ja sade ei tunnu haittaavan, ajoivat vauhdilla perääni ja jäivät roikkumaan takapuskuriin. Äimistelin keskellä jonoa ollutta autoa, joka ohitteli muita ja se änkesi väkisin minun ja takana roikkuneen auton väliin ja siinä samassa valot vilkkuivat ja minua kehotettiin pysähtymään, eli poliisithan ne siinä.
Minut puhallutettiin ja paperit tarkastettiin ja annettiin lupa jatkaa matkaa. Olin niin pelästynyt yllättävästä tilanteesta, etten älynnyt kysyä poliiseilta syytä pysäyttämiseen.
Tivasin mieheltänikin, että oliko ajotyylissä huomautettavaa, eikä hänkään keksinyt mitään.
Minulle kokemus oli ensimmäinen ja lapsesta asti on opetettu, että poliisia, opettajaa ja isää pitää pelätä, joten asia jäi vaivaamaan todella, joku syyhän niillä oli kun pysäyttivät minut - ei niitä, jotka roikkuivat puskurissa kiinni, eikä edes sitä, joka pysähtymättä ajoi stop-merkin ohi seuraavassa risteyksessä (poliisit jatkoivat edelleen perässä ajamistaan).
Pystyykö joku arvaamaan syytä, sillä olenhan vielä keltanokka liikenteessä ja parhaani haluan tehdä, että opin paremmaksi kuskiksi.
Ei sitten mitään keljumaisia viestejä, mua harmittaa jo nyt ihan tarpeeksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tyyppiset autot ja ajotavat kiinnittää polisin huomiota. Joitakin pysäytellään useamminkin, itseäni ei kertaakaan paitsi rutiiniratsioihin. Mutta työtään ne vaan tekee, ei siitä kannata itseensä ottaa.
poliisi vain epäili, että alkoholi oli syynä muuta liikennettä hitaampaan ajoosi.
Ajoit kyllä minunkin mielestäni ihan asiallisesti, kun olet uusi kuski, jos oli pimeää ja kelikin oli huono.
Tilannenopeus on nykyään hyvin usein liian suuri ja ohi on päästävä.
Ajoitko muuten todellista vai mittarinopeutta? Nopeusmittari kannattaa tarkistaa.
...vastauksistanne. Mittari mielestäni näyttää vähemmän kuin todellisuus on. Mittari näytti 82 ja arvelin nopeuteni kuitenkin olevan se alunperin mainitsemani.
Täytyypi tosiaan tarkistuttaa tuo mittari.
Ja oikeassa olette, työtään ne poliisit tekevät ja hyvähän se, kun ovatkin valppaina.
Sitä on vaan niin turhan herkkä ekalla kerralla ;).
sitä poliisitkin alkaa ihmetellä kun alkaa jonoa kertyä kun alinopeutta ajetaan.