Suhteellisen vilkasliikenteisen kadun varressa rivitalossa asuvana ns. kotinaturistina, olen toisinaan miettinyt sellaista asiaa, että kun kotosalla kuitenkin oleskelen enimmäkseen alasti, enkä yleensä välitä vetää verhoja kiinni kotona ollessani, siis valoisaan aikaan, toki sitten kun ulkona ilta pimenee ja sisälle on pakko laittaa valot, niin voiko kukaan käytönnössä nostaa meteliä siitä, että omassa kodissani liikun alasti. Koska tiedämme, että aina oln olemassa joitakin tiukkapipoisempia siveyden sipuleita, jotka saattavat ottaa asiasta itseensä, mutta toisaalta tuntuu että kenen puolelle laki tässä asiassa oikeasti asettuu. Tietoinen itsensäpaljastelu ei tietenkään ole sallittua, mutta toisaalta eikö se, että katselee toisen ikkunasta sisään ole myöskin yhtälailla lainvastaista toimintaa? Joskus tästä asiasta on käyty parinin ystäväni kanssa keskustelua, mutta oikein mihinkään johtopäätöktseen emme ole asiassa päässeet. Joten jos jollakulla on asiasta tietoa, voisitteko valistaa hieman, koska toisinaan tulee vaivaantunut olo kun ei tiedä tekeekö väärin kun kuitenkin on aina olemassa tämä mahdollisuus että joku soittaa poliisille tai ainakin isännöitsijälle.
Kotinaturismi
Alasti viihtyvä mies
92552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän joku aina voi nostaa metelin mutta mitään lainvoimaa sillä ei ole.
Laki ei kiellä kotinakuilua keneltäkään missään tapauksessa.
Toivottavasti alastomuuskielteisyys ei koskaan menekkään niin pitkälle ettei enää kotonakaan saa nakuilla. Ei kai sentään...
Jos joku katselee teille sisälle, hän syyllistyy salakatseluun.
Jos joku sattuu vahingossa näkemään paljasta pintaa ikkunastasi, hän ei voi kuitenklaan puhua siitä kenellekään, eikä hän voi näin ollen valittaakaan alastomuudestasi.
Kotona alastomana oleminen on kylläkin nudismia, eikä naturismia.
Naturismin määritelmän mukaan "naturismi on alastomuuden harrastamista yhdessä muiden alastomien kanssa leikkien ja harrastaen alastomina yhdessä kaikkea sitä, mitä muut ihmiset tekevät vaatteet päällään."
Nudistit ovat piilossa ja omissa oloissaan.
En ymmärrä, miksi joku naturisti haluaa käyttää itsestään nudisti nimitystä.
Häpeääkö hän jollain tavoin sosiaalista alastomuuttaan, kun ei voi käyttää itsestään oikeata nimeä, naturisti?
Mitä pykälää lähinnä ajattelit tuossa "Jos joku katselee teille sisälle, hän syyllistyy salakatseluun" ?
Käsittääkseni voi olla alasti ja vastavuoroisesti sitä voi myös katsella?
Ihmisten asuntojen sisälle katselu on laissa kielletty.
Yksityisasunnot ovat yksityisaluetta, eikä tällöin saa kyttäillä asuntoihin sisälle.
Olemme aina alasti kotioloissa. Verhoja ei vedetä ikkunoiden eteen, joten jos joku näkee meidät ikkunasta niin sitten näkee. Kesäisin olemme alastomana myös pihalla. Kukaan ei ole koskaan valittanut asiasta. (tiiviisti rakennettu omakotialue)
Olemme naturisteja, myös kotona ollessamme.
Olen kotonani alasti olen nudisti, täällä ei ole muita, joten eivät siten pelaa pelejä eivätkä kisaile täällä, jos olisi silloinhan olisimme naturisteja.
Kun on omissa oloissaan alasti on NUDISTI Harrastaa NUDISMIA. piste ja loppu ,. tajuatteko.
Naturismi on elämäntapa eikä se siitä muuksi muutu kotioloissakaan.
Naturismi on elämäntapa, joka edellyttää nakuilua yhdessä toisten alastomien kanssa.