Outoa

Jos EU on suuryrityksiä varten perustettu laitos, niin mitäs tämä on?

Euroopan komissio uhkaa Microsoftia 3 miljoonan euron suuruisella päivittäisellä sakolla, mikäli ohjelmistojätti ei toimita vihdoinkin tietojaan sen Windows-käyttöjärjestelmästä.
Maaliskuussa 2004 komissio määräsi Microsoftin luovuttamaan työasemiensa ja palvelimiensa dokumentaatiot ja rajapinnat kilpailijoilleen yhteensopivuuden takaamiseksi. Komissio myös antoi määräystensä tueksi 1,5 miljoonan euroa sakkoa päivässä.

Aluksi Microsoft väitti ettei ymmärrä mitä tietoja sen pitäisi antaa, mutta viimein tämän vuoden heinäkuussa ohjelmistojätti läväytti komissiolle 2 600 dokumentin nivaskan tutkittavaksi. Tuolloin sakkoa oli ehtinyt kertyä jo 280 miljoonaa euroa.

Nyt kuitenkin Brittiläisen The Guardian lehden mukaan kilpailukomissaari Neelie Kroes on valitellut ettei hänellä ole "ikuista elämää" odottaa papereita Microsoftilta.

"En ole kovin mykistynyt, vaikka joku väittäisi 90 prosenttia papereista olevan jo täällä. Me tarvitsemme täydet 100 prosenttia. Tämä on palapeli, josta puuttuu paloja", kertoi Kroes brittiläisille sanomalehdille.

Brittilehtien tietojen mukaan komissio uhkaakin Microsoftia 3 miljoonan euron päiväsakoilla, mikäli he eivät toimita tarvittavia tietoja marraskuun 23. päivään mennessä.IDG
9321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yksi tällainen tapaus peittää alleen tuhat muuta, joissa EU toimii kansalaisia vastaan suuryritysten eduksi.
Sitä paitsi uhkaileminen ei vielä todista mitään.
Se kyllä näyttää hyvältä.

Äänestä
  • Kaikki on järjestettyä toimintaa, jota näytellään vitsinäisyypuolueen vaimentamiseksi.

    Äänestä

  • totta.. kirjoitti:

    Kaikki on järjestettyä toimintaa, jota näytellään vitsinäisyypuolueen vaimentamiseksi.

    Kun EU järjestää asiat mielensä mukaan, siinä ei paina mikään muu kuin talouskasvu.

    Äänestä

  • Baikal 12/70 kirjoitti:

    Kun EU järjestää asiat mielensä mukaan, siinä ei paina mikään muu kuin talouskasvu.

    Taantumaako kaipailet?

    Äänestä

  • ihmettelijä4 kirjoitti:

    Taantumaako kaipailet?

    Kehitystä on myös nolla-linja, jonka taustalla on kasvun kanavoiminen laatuun ja ihmisten hyvinvointiin. On monia haaroja ja linjoja, joita pitkin kulkea. Kysymys on vain mittaustekninen juttu, millä kriteereillä mitataan ja tieto julkistetaan avoimmuusperiaatteen mukaisesti. Pitkällä tähtäyksellä kaikki, myös luonto ja ilmasto hyötyvät oikeista ja kokonaisuudet huomioonottavista viisaista valinnoista.

    Äänestä

  • PianKa kirjoitti:

    Esitäpä kansantalouden teoria, joka tukee väitettäsi. Nollalinjaa ei ole olemassa. BKT tai liikevaihto ei ole määre, jolle voidaan päättää arvoja.

    Säännelty markkinatalousko :)

    Äänestä

  • epäilijä4 kirjoitti:

    Esitäpä kansantalouden teoria, joka tukee väitettäsi. Nollalinjaa ei ole olemassa. BKT tai liikevaihto ei ole määre, jolle voidaan päättää arvoja.

    Säännelty markkinatalousko :)

    Määrittele BKT eksaktisti.

    Äänestä

Microsoft on USA:lainen yritys ei eurooppalainen siksi näin !!!!!

Äänestä

luethan kustannus like kirjan mailma yhtiöiren vallassa niin löytyy materiaalia tähäkin asiaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epäilijä kirjoitti:

Jos EU on suuryrityksiä varten perustettu laitos, niin mitäs tämä on?

Euroopan komissio uhkaa Microsoftia 3 miljoonan euron suuruisella päivittäisellä sakolla, mikäli ohjelmistojätti ei toimita vihdoinkin tietojaan sen Windows-käyttöjärjestelmästä.
Maaliskuussa 2004 komissio määräsi Microsoftin luovuttamaan työasemiensa ja palvelimiensa dokumentaatiot ja rajapinnat kilpailijoilleen yhteensopivuuden takaamiseksi. Komissio myös antoi määräystensä tueksi 1,5 miljoonan euroa sakkoa päivässä.

Aluksi Microsoft väitti ettei ymmärrä mitä tietoja sen pitäisi antaa, mutta viimein tämän vuoden heinäkuussa ohjelmistojätti läväytti komissiolle 2 600 dokumentin nivaskan tutkittavaksi. Tuolloin sakkoa oli ehtinyt kertyä jo 280 miljoonaa euroa.

Nyt kuitenkin Brittiläisen The Guardian lehden mukaan kilpailukomissaari Neelie Kroes on valitellut ettei hänellä ole "ikuista elämää" odottaa papereita Microsoftilta.

"En ole kovin mykistynyt, vaikka joku väittäisi 90 prosenttia papereista olevan jo täällä. Me tarvitsemme täydet 100 prosenttia. Tämä on palapeli, josta puuttuu paloja", kertoi Kroes brittiläisille sanomalehdille.

Brittilehtien tietojen mukaan komissio uhkaakin Microsoftia 3 miljoonan euron päiväsakoilla, mikäli he eivät toimita tarvittavia tietoja marraskuun 23. päivään mennessä.IDG

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu