Valitettavasti minulle vl usko on aiheuttanut aika ajoin ahdistusta..ehkä pelkoakin..häpeääkin.
Joudun painimaan mielessäni epäilyksiä vastaan..mielessä myllertää..tuntuu että mielenterveyteni kärsii jatkuvasta asioiden pohdiskelusta..voinko tehdä tuota jne..syynä pidän turhien sääntöjen tekemistä.Itsetuntoni on myös heikko..en uskalla tunnustaa kuuluvani vl liikkeeseen..pelkään jopa joskus muita ihmisiä.Tiedän kuitenkin että sydämmessäni on elävä usko ja se vie minut kerran kotiin.Haluaisinkin nyt kysyä onko kenelläkään muilla vastaavia kokemuksia?Srk vastuuseen satojen ihmisten mielenterveysongelmista!
Joudun painimaan mielessäni epäilyksiä vastaan..mielessä myllertää..tuntuu että mielenterveyteni kärsii jatkuvasta asioiden pohdiskelusta..voinko tehdä tuota jne..syynä pidän turhien sääntöjen tekemistä.Itsetuntoni on myös heikko..en uskalla tunnustaa kuuluvani vl liikkeeseen..pelkään jopa joskus muita ihmisiä.Tiedän kuitenkin että sydämmessäni on elävä usko ja se vie minut kerran kotiin.Haluaisinkin nyt kysyä onko kenelläkään muilla vastaavia kokemuksia?Srk vastuuseen satojen ihmisten mielenterveysongelmista!
Vastaukset 13
Vanhimmat
ahdistusta lieveilmiönä. Et ole ainoa. Siihen se ihmisten sekoittaminen ja uskoonsaattaminen perustuukin, että heikolla hetkellä käytetään hyväksi ja ruokitaan toisen jo valmiiksi pahaa oloa syyllistämällä lisää, jotta toinen tuntisi olevansa oikein syntinen sa****a kurja! Ei Jumala tuollainen ole, mitä ne sanovat ... Jumalahan on rakkaus! Ei Jumala halua, että olemme onnettomia, vaan onnellisia. Tosin haluaa, että eläisimme ihmisiksi, rakastaen ja välittäen kanssaihmisistämme.
koti itsellesi! SRK haluaa alistaa alamaisensa täysin tahdottomiksi perässähiihtäjiksi, että se voi hallita suvereenisti jokaisen yksityiselämääkin. Juuri tämän asian kanssa sinäkin taistelet ja kipuilet.
Mutta Jumala ei ole oikeasti sellainen kuin sinullekin SRK ja jäsenyhdistysten maallikkosaarnaajat opettavat. Oikea Jumala on rakastava ja armollinen -ei lainkaan vl-uskon oppien mukainen pelottava, julma ja kostonhimoinen! Kun tutustut rakastavaan Jumalaan, koko pelottava aikasi vl-yhteisössä alkaa tuntua pelkältä painajaisunelta.
Etsi ensin Jumalaa ja hänen valtakuntaansa, niin sen ohessa sinulle kaikki annetaan... Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
ei tunne koskaan mitään?
Eiköhän ne ole ihmisten keksimiä juttuja, että joka asiasta tehdään näin iso numero ja joka asian takia pitäis mennä hoitoon?!
Eihän se hyvä ihminen tarkoita sitä, että ei tunne mitään, jos ei ole vanhoillislestadiolainen. Miten voit tänä päivänä ajatella noin???? Onko mielestäsi kaikki ns. muut ihmiset täysin vailla tunnepohjaa tai tunnetasoa ja vain paatuneita zombieita?
Olen todella pahoillani, jos loukkaan sinua, mutta toivon että silmäsi avautuu ja tajuat sen, että maailma on suuri. Kaikki kunnia vakaumuksellesi, mutta avaa sydämesi ja katso ympärillesi rakas ihminen!
tavoiteltua!" Siis SRK:n tavoitteiden mukaista. Totaalinen alistaminen ja omanarvon tunnon vieminen on SRK:n tavoite.
...
Minua ahdisti todella vl-uskossa. Mietin koko ajan, mihin synteihin olen langennut ja mihin lankeaisin. Ajattelin, että mitä järkeä on jatkuvasti pyytää anteeksi samoja asioita. Mitä sillä muka haetaan? Miksi Jumala muka sellaista vaatisi? Eikö uskon pitäisi olla iloa ja varmuutta pelastuksesta, ei jatkuvaa nuoralla painottelemista - milloin on toinen jalka maailmassa ja toinen vielä siionissa. Se on psyykkisesti erittäin raskasta. Kun viimein tunnustin, etten enää ole vl-uskossa, tunsin vapautuneeni paljosta. Minä tunnen että Jumala rakastaa minua, ja kun uskon Hänen tarjoamaansa pelastukseen poikansa kautta, en ole kadotettu, vaikka vl:t niin minulle sanovatkin.
Uskonto on todella vahva emotionaalinen ärsyke, joka vetoaa johonkin salattuun, selittämättömään, ihmisen mielessä. Esim. Freud puhuu tiedostamattomasta, johon ei voi koskaan päästä täysin käsiksi. Monen muun "absoluuttisen uskon" tapaan vanhoillislestadiolaisuus saarnaa varmaa pelastusta, jonka voi saada, kun on Pyhä Henki ja synnit anteeksi. Se on voimakasta saarnaa, ja tämän ajan keskellä varmasti monelle turvallista ja armahtavaa. On kuitenkin ihmisiä, joille se ei vain sovi ja jotka eivät koe sitä pelastuksena elämässään, kuten minä. Se on kaunista ja puhdistavaa, mutta niin on vaikkapa buddhalaisuuskin. Tässä elämässä on löydettävä omakohtainen, sisäinen rauhansa ja onnensa, ja kun sen löytää, löytää Jumalansa.
Minua ahdisti todella vl-uskossa. Mietin koko ajan, mihin synteihin olen langennut ja mihin lankeaisin. Ajattelin, että mitä järkeä on jatkuvasti pyytää anteeksi samoja asioita. Mitä sillä muka haetaan? Miksi Jumala muka sellaista vaatisi? Eikö uskon pitäisi olla iloa ja varmuutta pelastuksesta, ei jatkuvaa nuoralla painottelemista - milloin on toinen jalka maailmassa ja toinen vielä siionissa. Se on psyykkisesti erittäin raskasta. Kun viimein tunnustin, etten enää ole vl-uskossa, tunsin vapautuneeni paljosta. Minä tunnen että Jumala rakastaa minua, ja kun uskon Hänen tarjoamaansa pelastukseen poikansa kautta, en ole kadotettu, vaikka vl:t niin minulle sanovatkin.
usko oikein että se ois aina ollut kuten vl usko opettaa. Se yksityinen rippi ja synnintunnustus on tutkijoiden mukaan tullut vasta luostariaikoina. Ei sitä ollut mahdollisesti varhaiskristillyydessä. Kirkkokuria oli. Sitten oli sellainen juttu että katolisessa kirkossa piispa oli ainoa kuka pystyi antaa synninpäästön, sitten myöhemmin myös muut papit. Katolisesta kirkosta luterilaisuuskin eriytyi, mutta katolisia oltiin lännessä 1500 vuotta. Ja luostariaikoina myös munkit sai synninpäästä oikeuden. Luther piti ensin rippiä sakramenttina 1520 luvun alussa, mut poisti sen sakramenteista. Katolisessa kirkossa rippi on sakramentti ja vl usko sopis sinne korostaessaan rippiä ja korostaessaan synnintunnusta jollekin kahden kesken. Oli miullakin ennen hirveä tarve tunnustella syntejäni jollekin vl:lle, sellasia arkaluontoisiakin. Mut lopulta ajattelin että ei miun tarvii tunnustaa jos en luota tuntemiini ja halua että ne miun tekoset jotenkin leimaa minut. Ripin kehitys historiassa ei ole ihan itsestään selvää. Joskus oli julkirippiäkin, mutta se poistettiin jo 1800-luvulla, kuin myös jalkapuu systeemi.
Piispat antoi joskus aikoinaan synnin päästön sanoilla: "Julistan syntisi anteeksi Kristuksen käskyn perusteella."
Nuo asiat ripin kehityksen historiasta ja muusta löytyy teologian kirjoista hyvin. Monessa niitä käsitellään ja kannattaa kysellä tutkijoilta aina kun on tilaisuus että mitenkä asiat olleet.
Sikäli vl opin käsitys että aina ois saarnattu Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi on jotenkin ontuva. Taitanee olla ihan vaan vl-uskon oma juttu ja kehitelmä että vl uskoa ois aina ollut. Tais alkaa Laestadiuksen jälkeen vl usko kehkeytyy sellaseksi kuin se on nykyään. Laestadiuskaan ei lokeroinut ihmisiä ja uskoi että eri hengellisissä joukoissa voi olla uskovaisia ihmisiä. Mutta nyky-vl:t opettavat seuroissa ja jälkeläisilleen että aina ois suhtauduttu tuomitsevasti muihin uskovaisiin ja aina ois ollut samat asiat syntiä 2006 vuoden ajan. Kyllä se hoitokokousvuosina 1970-luvulla muuttui se syntilista sellaseksi mitä ei aiemmin ollut ollutkaan. Kyllähän tässä epätoivon ja välillä toivon tuntein yrittää saada itsensä koottua ja pääsemään irti vl-uskon ahdasmielisistä näkemyksistä. Ei se joukko vaan sovi miulle, olen liian pohtiva ja syvällinen, Jumalaa ja Jeesusta suuresti rakastava ja heihin turvaan. Monesti tuli vl-uskossa sellainen outo tunne, että ei tämä voi olla oikeaa. Yleensä ihmisen on hyvä pysähtyä kuulemaan sisintään, koska se että epäilee kertoo jo että on syytä epäilläkin.
Nyt tiedän ainakin miksi moni vl sanoo että ei ole hyvä tutkia Raamattua eikä teologisia tekstejä, koska niissä opetetaan toisin kuin seuroissa.
"Ei se joukko vaan sovi miulle, olen liian pohtiva ja syvällinen, Jumalaa ja Jeesusta suuresti rakastava ja heihin turvaan. Monesti tuli vl-uskossa sellainen outo tunne, että ei tämä voi olla oikeaa. Yleensä ihmisen on hyvä pysähtyä kuulemaan sisintään, koska se että epäilee kertoo jo että on syytä epäilläkin."
Tuo oli kuin omasta suustani. Ei mitään lisättävää. :)
ei aiheuttanut minulle ahdistusta kuten ei nytkään vaan vapautta ja luottamusta hyvään Taivaan Isään.
Mutta aikoinaan vl-liikkeen piirissä minua ahdistivat monenlaiset pienet asiat. Olin läpeensä ahdistunut ja kyllästynyt jatkuviin vihjailuihin naimisiin menosta ja perheen perustamisesta. En ole koskaan halunnut lapsia ja ajatus 'pakkonaimisesta' ja ympäristön tiedostamattomasta painostuksesta olin ajoittain hyvin masentunut ja ahtaalla. Kaikki oli niin perhekeskeistä että yksinelävän oli vaikea löytää paikkaansa. Ja kun minulla ei ollut omaa perhettä tuntui että kaikki pitivät minua joutava jos jonkinlaiseen tehtävään seurakunnassa. Kuuliaisesti vedin päiväkerhoja, raamattuluokkia, leirejä olihin minulla aikaa ku
olivat asiaa hokeneet. Sisimmässäni kaipasin kuitenkin omaan rauhaani ja vapauteeni. Keittiövuorot ja myyjäistehtävät ahdistivat myös, jauhopeukalo on keskellä kämmentä ja toisten oli hyvin vaikea sitä käsittää ja vielä vaikeampi minun oli sitä selittää. Muutenkin vapaaehtoistyö ei ollut niin vapaata, itse ainakin koin että jos jostain kieltäydyin ei sitä aina haluttu ymmärtää nuori, terve ja töissä oleva kun olin, eikä niitä lapsiakaan ollut. Muutenkin jatkuva myyjäistouhu uuden toimitalon rahoittamiseksi tuntui raskaalta. Ja kyllä minua ahdisti se etten uskaltanut ja osannut uskostani ulkopuolisille kertoa. Monta kertaa piilouduin, vaikenin tai muutin puheenaihetta kun ei minulla ollut ymmärrystä asioihin. Se ahdisti.