Tuossa alla on keskustelu halvoista lahjoista. Jotenkin minua häiritsee nykymaailmassa se, että kaikki on niin suureellista, lapsillekin ostetaan jouluna sata lahjaa ja kaikkea hirmu kallista.
Meillä on lähisuvun kesken tapana, että kaikille ostetaan lahjoja, erityisesti lapsille. Omasta mielestäni esim 10-15 eurolla saa pikkulapselle todella kivoja lahjoja. Ja pienelle lapselle riittää hyvin muutama paketti, ei hän jaksa edes avata ja innostua kymmenestä lahjasta. No suvussamme kuitenkin eräillä henkilöillä on aina tapana ostaa 30-40 euroa maksavia lahjoja. Sitten kun näitä lahjottavia lapsia on lähes kymmenen, niin siitä kasvaa aikamoinen summa. Olemme keskituloisia työssäkäyviä ihmisiä, joten periaatteessa siihen on kyllä varaa, mutta haluaisin opettaa lapselleni, että raha ei ole aina tärkeintä, ja että ihan jokaista muotihullutusta ei ole pakko omistaa, ilmankin voi olla onnellinen. Tuntuu, että se on vaikeaa. Ja sitten alkaa itsekin miettimään vaikkapa 10 euron lahjaa jollekin, että onko se "riittävä", kun tietää, että sieltä tulee meille se 40 euroa maksava juttu.
Lapseni kummit ovat aivan mahtavia. He ovat oivaltaneet, miten pienistä asioista pikkulapsi innostuu, ja osaavat antaa kohtuuhintaisia todella kivoja lahjoja, joista lapsi oikeasti myös pitää!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Miten muilla hoidetaan nämä lahjomiset suvun kesken? Mielestäni vanhemmat voivat ostaa jotain vähän kalliimpaa ja isompaa lapsilleen, mutta onko tosiaan jokaisen lapsen lahjan maksettava yli 200 vanhaa markkaa???
Meillä on lähisuvun kesken tapana, että kaikille ostetaan lahjoja, erityisesti lapsille. Omasta mielestäni esim 10-15 eurolla saa pikkulapselle todella kivoja lahjoja. Ja pienelle lapselle riittää hyvin muutama paketti, ei hän jaksa edes avata ja innostua kymmenestä lahjasta. No suvussamme kuitenkin eräillä henkilöillä on aina tapana ostaa 30-40 euroa maksavia lahjoja. Sitten kun näitä lahjottavia lapsia on lähes kymmenen, niin siitä kasvaa aikamoinen summa. Olemme keskituloisia työssäkäyviä ihmisiä, joten periaatteessa siihen on kyllä varaa, mutta haluaisin opettaa lapselleni, että raha ei ole aina tärkeintä, ja että ihan jokaista muotihullutusta ei ole pakko omistaa, ilmankin voi olla onnellinen. Tuntuu, että se on vaikeaa. Ja sitten alkaa itsekin miettimään vaikkapa 10 euron lahjaa jollekin, että onko se "riittävä", kun tietää, että sieltä tulee meille se 40 euroa maksava juttu.
Lapseni kummit ovat aivan mahtavia. He ovat oivaltaneet, miten pienistä asioista pikkulapsi innostuu, ja osaavat antaa kohtuuhintaisia todella kivoja lahjoja, joista lapsi oikeasti myös pitää!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Miten muilla hoidetaan nämä lahjomiset suvun kesken? Mielestäni vanhemmat voivat ostaa jotain vähän kalliimpaa ja isompaa lapsilleen, mutta onko tosiaan jokaisen lapsen lahjan maksettava yli 200 vanhaa markkaa???
Vastaukset 13
Vanhimmat
vanhemmat eivät toisilleen osta mitään,vain lapsille muutama lahja,mummu ja pappakin ovat samalla linjalla.
Minä ja miehemme olemme yrittäneet tätä ajaa läpi, mutta meillä se ei onnistu. Joskus on sovittu, että aikuisten kesken ei osteta lahjoja, ja sitten kuintekin meille niitä tulee, vaikka itse emme ole ostaneet mitään. Ärsyttävää!!!
Inhoan ylikaiken kaikkea turhaa krääsää, jolla ei ole käyttöä. Tämänkään takia en oikeasti kaipaa mitään lahjoja. ja jonkun suklaarasian vaihtaminen kymmenen aikuisen kanssa tuntuu todella typerälle. Mutta kaikki eivät tätä tajua...
lahjoja kuin oman "ydinperheen" kesken, ei muiden sukulaisten. papat ja mummotkaan eivät siis osta lahjoja lapsenlapsille. mun mielestä hyvä käytäntö, ei tule liikaa tavaraa nurkkiin.
mun sisaruksilla ei ole vielä lapsia, joten en tiedä sitten, ostetaanko tulevaisuudessa siskon ja veljen lapsille lahjoja, todennäköisesti ei.
Tästä "lahjattomuudesta" huolimatta - tai juuri siksi? - meillä on sisarusten kesken erittäin läheiset välit!
Kyllä meilläkin hyvät välit sisaruksiin on, minä taidan olla ainoa, jota tämä lahjatilanne häiritsee. Ja mieheni on kyllä samaa mieltä kanssani. Mutta sukumme on muuten tosi mukavaa, joten en tästä kyllä halua mitään riitaakaan järjestää. Eikä tämä nyt mikään valtava ongelma ole, mutta pieni asia, johon joutuu törmäämään joka vuosi.
ydinperheen kesken. Omia vanhempia ja isovanhempia muistetaan myös. Isovanhemmille se voi olla vaikka mummulle joulukukka tai esiliina, papalle kirja tai sukat. Ei siis paljoa. Omille vanhemmille ehkä se 40-50 euroa erikseen kummallekin. Me vanhemmat vaihdetaan vain yksi ehkä parin-kolmenkymmenen euron lahja ja lapselle muutamia, mitä tarvitsee vaatteita tms. ja jokunen kehittävä lelu.
Ihana perinne on kuitenkin, että joulupäivänä suku kerääntyy mummolaan päivälliselle tai joulukahville. Ainoa kerta vuodessa, kun kaukaisetkin sukulaiset on kaikki koolla samaan aikaan.
Mitä enemmän krääsää, sitä vähemmän se jaksaa lapsia kiinnostaa. Lelut jää käyttämättä. Ja lapsi tottuu kohtuuttomiin odotuksiin, rakkaus aletaan mitata rahassa ja pian onkin pettymyksiä edessä joulu joulun perään, kun vain taivas on kattona.
Puhumattakaan mitä se tekee sitten nuoren aikuisen elämässä, kun on uravalinnat ja työ edessä. Jos ei pääsekään huippupalkoille tai jos pääseekin, pian huomaa että takki on tyhjä; rahalla kun ei saa rakkautta (aitoa ainakaan) ja rahanhimo kasvaa niin, ettei sitä saa koskaan tyydytetyksi.
Onni on elämän pienissä asioissa: yhteisissä hetkissä, naurussa, puusta tipahtavassa lehdessä, pulkkamäessä, auringonlaskussa... Asioissa, jotka ei maksa mitään tai hyvin vähän.
Kun sisarusteni ja mieheni sisarusten lapset olivat pieniä, ostimme toistemme lapsille jonkun pienen lahjan muutaman jouluna, mutta sitten yhdessä päätimme, että lopetetaan joululahjojen antaminen muille, kun omille lapsille.
Ainakin meille alkoi tulla jo aika kalliiksikin, kun sukulaislapsia oli silloin 8 ja omia kolme 6 kummilasta.
Omille vanhemmillemme Isovanhemmille ostimme (ja ostamme vieläkin) joulukukan, tai kahvipaketin yms.
Lapsen lahjan ei tarvitse olla kallis; eihän lapsi tule edes tietämään, kuka sen on ostanut - sehän on Joulupukilta.
Se pieni auto tai nukke, jonka saa sopivasti mahtumaan käteen, voi olla paljon rakkaampi lahja kuin jokin kallis "muotilelu".
Kyllä meillä kuluttajilla on paljon opittavaa joululahjojen - ja yleensäkin lahjojen - ostosta.
Olen samaa mieltä, että sisarusten lapsille lahjojen ostelun voisi lopettaa, varsinkin teini-ikäisille. Kyse on kuitenkin mieheni veljien ja sisarten lapsista, enkä oikein kehtaa olla aloitteen tekijä tällaisessa. Jo se, että olemme yrittäneet sopia, että aikuisten kesken ei ostettaisi lahjoja, on herättänyt kummastusta.
Kun vielä kaikkia pitää muistaa syntymäpäivinäkin, on kasassa aikamoinen lahjarumba...
..lahjojapäätetään ostaa vain lapsille.
Ja jollakin sisarukselle on lapsia 10, joillakin kaksi, jollakin yksi ja jollakin ei yhtään.
Paras kauppahan tuo on sille jolla on 10 lasta ja huonoin kauppa sille yhdelle jolla ei oo nyhtään lasta, ei miestä eikä töitä rahasta puhumattakaan.
Ja koska se yksinäinen ei oo lapsi, niin silloinhan se ei saisi itse yhtään lahjaa, saisi vaan hommata niitä muille.
Minusta yksi sopimus ei sovi kaikille.
Paitsi jos vaikka kaikilla ois se kaksi lasta, niin silloinhan se olisi ok.
Minusta pitää ottaa huomioon se paljonko lapsia on yms.
voisi sopia, että lahjat saa maksaa max sen ja sen verran ja jos on onnellinen yksinäinen, saa tuon summan yksin tai jos on iso kymmenpäinen katras, sama summa menee sitten osiin tai yhteisesti kaikille.
Toiseksi, minusta lahjahevosen suuhun ei saisi katsoa. Kukin ostakoon mieltymyksensä ja varojensa mukaan: se pitäisi antaa ilolla eikä velvoitteena. En ymmärrä edes näitä hääpareja, jotka valitsevat Stockmannin kalleimmat tavarat häälahjalistalle: ihan niinku ne mummon kutomat patalaput ja itse virkatut pöytäliinat ei kelpaisi!!!!
Tarkoititko että.....
heillä ei ole lasta omas takaa mutta aina tuli lahjoi.
yhteisestä sopimuksesta lopetettiin sukulaisten ja tuttavien lapsille lahjojen osto.Kummilapsille ainoastaan ostettiin ja nekin kohtuu hintaisia.Sovimme että jokainen laittaa nekin rahat omien lastensa lahjoihin, näin omat saivat tarpeellisia ja haluttuja lahjoja ja turhat lahjat jäivät pois.