kertatalletus

Ei oikein selviä eri pankkien sivuja selailtuani, voiko eläkesäästösopimuksen/talletuksen tehdä ihan kertaluonteisesti? Esim että talletan vaikka 2000 euroa ja kertynyt lisäeläke alkaa juosta kun täytän 65v? Vai ovatko sopimukset aina pakolla kk/vuosi tietty minimitalletus?

Pienituloisena ja pätkätyöläisenä (nyt 40v) on alkanut pelottaa eläkeikä ja pieni eläke, jotain turvaa olisi saatava ja nyt olisi sellainen 2000 euroa sihen laittaa. Tietenkin muitakin vaihtoehtoja mietin, kuten jotain määräaikatalletusta tai rahastoa jossa ei juuri riskiä, mutta pelkona on että talletus tulee käytettyä ennen eläkeikää.

Tai voiko sopimuksen tehdä vaikka 5 vuodeksi (talletan vaikka seuraavat 5v eläkettä 60 euroa/kk, mutta en enemäpää?) Millaisia kokemuksia muilla?
7959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voit tehdä myös kertasijoituksia useisiin tuotteisiin, mutta kulurakenteet ovat useimmiten tehty sellaisiksi ettei se ole taloudellisesti kannattavaa. Kiinteä kulu, vaikkakin vain 5 euroa/kk on jo 3 % vuositasolla muiden kulujen lisäksi. Eli kun vakuutusten kulutaso on helposti luokkaa 2-3 % vuodessa + kiinteät +henkiturva +rahastokulut, ei sinulle juuri tule mitään tuottoa normaalioloissa. Tärkeää on lukea ehdot huolella ettei maksamatta jättämista mene sanktiota.
Veroedusta nykyisellään et hyödy mitään!

Neuvoni on, että odota ensi vuoteen ja katso miten käy veroedun laajentamisen kanssa. Mikäli veroetu laajenee kaikille sijoitustuotteille (kuten pitäisi sillä nyt vakuutusyhtiöitä tuetaan veroilla) niin silloin voisi tulla aitoa kilpailua ja uusia matalampia kustannusrakenteita. Vuodessa parissa et mitään häviä, eli laita rahat vaikka lyhytkorko rahastoon huilaamaan.

Äänestä

Esittämäsi on täysin mahdollista. Sinulle
sopivia ratkaisuja löytyy esim Fenniasta, Tapiolasta ja Osuuspankista. Joudut toki tekemään
sopimuksen esimerkiksi 5 vuoden säästöajasta, muttamikään pakko sinun ei ole maksaa kuin tuo
2000 alkupotti. Maksulappuja sinulle tulee seu-
raavina sopimuksen mukaisina vuosina, mutta niillä voi sitten halutessaan vaikka sytyttää
takkaan valkean ja noissa yhtiöissä sinua ei
sakoteta ylimääräisillä kuluilla vaikka et maksakaan jatkossa. Lisäksi saat heti itsellesi
verotuksessa vähennettävää, eli tuottoa välittömästi. Kun aikaa eläkkeeseesi on noin paljon, suosittelen varsin osakepitoista ratkaisua...

Äänestä
  • Esimerkiksi Tapiola joka on yksi edullisimmista tuotteista markkinoilla veloittaa kiinteitä kuluja 50 euroa/vuosi. Tämä on siis 2,5 % vuodessa kuluina! Siihen kun lisäät 0,6 % ja henkiturvan maksut jne. ei ole suurta järkeä rahojaan eläkkeeseen kertamaksuna laittaa. Kokonaiskulut nousevat tasolle 3,5 % vuodessa ja se on juuri sen verran enemmän kuin suorassa rahastossa.

    Jos osakemarkkinoiden inflaatiokorjattuna tuotto-oletuksena käyttäsi vaikka 7-8 %, menee YLI puolet siitä tuotteen kuluihin. Kannattaako riski?

    Äänestä

sijoittaminen on kannattavampaa ,kun sijoitat vaikka pienen summan joka kuukausi. mutta silloin kun on ylimääräistä rahaa voi välillä pistää kerta maksulla enemmän,

Äänestä

2000 euron kertasijoituksella 0 euroa. Summa hupenee kuluihin hitaasti mutta varmasti. Sijoita ennemmin osakkeisiin tai vaikka sijoitusrahastoon.

Äänestä
  • 2000 euron kertasijoituksesta saa 28%:n eli 560 euron vähennyksen veron määrästä, eli omaa rahaa meni vain 1440 euroa.

    Hupeehan tuokin ennen pitkää kuluihin, mutta saa odotella aika kauan ennenkuin sijoitusrahastolla tai osakkeilla saa vastaavan edun.

    Se on tietysti totta, että tämä kertasijoitus ei yksinään riitä mihinkään, vaan on vasta hyvä alku. Jatkossa pitää maksaa lisää jos meinaa nostaa lisäeläkettä.

    Äänestä

  • Näinkö se meni kirjoitti:

    2000 euron kertasijoituksesta saa 28%:n eli 560 euron vähennyksen veron määrästä, eli omaa rahaa meni vain 1440 euroa.

    Hupeehan tuokin ennen pitkää kuluihin, mutta saa odotella aika kauan ennenkuin sijoitusrahastolla tai osakkeilla saa vastaavan edun.

    Se on tietysti totta, että tämä kertasijoitus ei yksinään riitä mihinkään, vaan on vasta hyvä alku. Jatkossa pitää maksaa lisää jos meinaa nostaa lisäeläkettä.

    Suomalaiset osakkeet ovat nousseet vuoden aikana noin 30 %. Siinä se verohyöty olisi tullut kerralla takaisin ja ihan ilman erillisiä kuluja ja nostorajoituksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten mahdollista kirjoitti:

Ei oikein selviä eri pankkien sivuja selailtuani, voiko eläkesäästösopimuksen/talletuksen tehdä ihan kertaluonteisesti? Esim että talletan vaikka 2000 euroa ja kertynyt lisäeläke alkaa juosta kun täytän 65v? Vai ovatko sopimukset aina pakolla kk/vuosi tietty minimitalletus?

Pienituloisena ja pätkätyöläisenä (nyt 40v) on alkanut pelottaa eläkeikä ja pieni eläke, jotain turvaa olisi saatava ja nyt olisi sellainen 2000 euroa sihen laittaa. Tietenkin muitakin vaihtoehtoja mietin, kuten jotain määräaikatalletusta tai rahastoa jossa ei juuri riskiä, mutta pelkona on että talletus tulee käytettyä ennen eläkeikää.

Tai voiko sopimuksen tehdä vaikka 5 vuodeksi (talletan vaikka seuraavat 5v eläkettä 60 euroa/kk, mutta en enemäpää?) Millaisia kokemuksia muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu