Kun eduskunnan demariryhmän johtaja Backman on juuri aamu-TV:n keskustelussa sanonut, että SDP ei vastusta (mutta muuten teennäisesti venkoilee) tulevaa kansanedustajien poissaolojen kontrolloimisen lopettamista, niin hetken päästä valtakunnan YLE-uutiset julistaa härskillä valheella, että: ”Demaripuolue vastustaa uudistusta”.
Kansaa (tyhmää tosin) sumutetaan häikäilemättä, jo aiemmin epäilyttävässä teksti-TV:n uutisessa. Kansan harhauttaminen valtakunnalliselta TV-yhtiöltä on, vaikka se ei vielä konkretisoidu, rikollista ja valtiopetoksellista toimintaa, ja
rangaistuksen on tultava vielä joskus asianomaisille.
Terveiset eduskunnalle:
Mikään ei ole paljon yksinkertaisempaa tänä päivänä, kuin kansanedustajien poissaolorekisterin asentaminen Internettiin julkisesti, jossa jokainen kansanedustaja voi käydä salasanansa avulla klikkaamassa pikavalinnoista syyn ja ajan poissaololle.
Vain eduskunnan moraalinen rappio voi estää sen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
äänestäkää juu enemmän niitä rottia..
Siis sä annat tuolla kommentillasi hyväksynnän lintsaamiselle? Demarit vastustaa sitä ettei enää tarvitsis pyydellä lupia ja kertoa minne menee jos ei eduskunnan istunto kiinnosta, siis ei halua että porukka lintsaa. Mikä on mielestäni ihan oikein, kun kerran edustajille korkeaa liksaa maksetaan niin olis ne velvoitettuja myös kertomaan missä ne oikein huitelevat ja onko perusteltu syy olla poissa istunnoista! Tätä demaritkin haluaa.
Mutta vastarannankiiski-kapitalistit ei näköjään halua. Joko periaatteesta pitää olla vastahankaan ja eri mieltä demareiden kanssa tai sitten on niin että isokenkäisille pitää näköjään suoda erioikeuksia elikkä olla hoitamatta työsarkaansa korkealla liksalla kun taas jos duunari on noin vaan poissa niin fudut tulee oitis! Tässä se huomataan ettei duunarin kannata äänestää kepua, kokoomusta eikä rkp:tä!