Halosella pitkät

Viisi pitkää vuotta edessä presidenttinä koko ajan tietäen, ettei ole koko kansan presidentti. Vaalitulos sen näytti. Puolet äänestäneistä halusi vaihtaa kuusi vuotta istuneen presidentin! Ilman SAK:n ja Lipposen uhkailuja ja massiivista hyvä sisko-kampanjaa presidenttinä olisi nyt Niinistö. Halosen on vaikea saada asioita eteenpäin. Hänellä on kovasti vastustusta. Hän näyttää olevan siilipuolustuksessa vanhojen vasemmistoarvojensa äärellä. Jaksaako hän?
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

virastaan ja antaa nuoremmille tilaa.

Äänestä

Ennen aikaan, kun oikeisto sai tasavaltaan jopa presidentin, presidentiksi valittiin ilman vaaleja henkilö, joka ei edes tiennyt olevansa presidentti.

Äänestä
  • Tempauksista ja törttöilyistä voisi vetää sen johtopäätöksen, että totuus on tainnut hämärtyä.

    Äänestä

  • Tempauksista ja törttöilyistä voisi vetää sen johtopäätöksen, että totuus on tainnut hämärtyä.

    Äänestä

Halosella ei ole esittää enää kuin ns. hyvät suhteet Putiniin. Uskokoon ken haluaa. Siinä suhteessa Halonen on kuuntelija, myötäilijä ja pelkkä apulainen, joka toteuttaa Putinin toiveita. Minkä ongelman Halonen on onnistunut Putinin kanssa ratkaisemaan? Minun tiedossani ei ole yhtäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisi vuotta vielä kirjoitti:

Viisi pitkää vuotta edessä presidenttinä koko ajan tietäen, ettei ole koko kansan presidentti. Vaalitulos sen näytti. Puolet äänestäneistä halusi vaihtaa kuusi vuotta istuneen presidentin! Ilman SAK:n ja Lipposen uhkailuja ja massiivista hyvä sisko-kampanjaa presidenttinä olisi nyt Niinistö. Halosen on vaikea saada asioita eteenpäin. Hänellä on kovasti vastustusta. Hän näyttää olevan siilipuolustuksessa vanhojen vasemmistoarvojensa äärellä. Jaksaako hän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu