Niinistön

Massatyöttömyys
on Niinistön
kuningasajatus!


@@@ Poliittisen teatterin muodot kyseenalaistuvat entisestään.
Valtiovarainministeriö eli ministeri SAULI NIINISTÖ on
viime aikoina pyörinyt kuin kissa pistoksissa, eikä syyttä. Taitaa
nimittäin tulla lähtö ...

@@@ Vuoden 2001 budjettikirjasta on nimittäin luettavissa Nii-
nistön kuningasajatus mustana valkoisella: "Veroale li-
sää riskiä rakenteellisen työttömyyden painumisesta liian alas,
mikä on omiaan lisäämään palkankorotuspaineita. Ja jotta näin
ei kävisi, tarvitaan lisää tarjokkaita työmarkkinoille." Eri-
tyisesti ikääntyvät pakkotyöttömät olivat jo syksyllä 2000 Niinis-
tön keskitysleirilistalla: vaikka työpaikkaa ei jokainen pystyisi-
kään pitämään, työttöminäkin vanhenevat duunarit turvaisivat
palkkamaltin takia tarpeellista työvoiman ylitarjontaa!!!

@@@ SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri KAIJA KALLINEN kirjoit-
ti Palkkatyöläinen-lehdessä (nro 8/2000): "Sektoriminis-
teriöt alistuvat ylen kiltisti tähän menoon. Jopa niiden omimmil-
la alueilla hääräävät Vieraat Miehet. Poliittinen keskustelu on
köyhää. Ainoat väännöt tuntuvat syntyvän virkanimityksistä."
Teksti on tuore kuin eilinen päivä.

@@@ Herra Niinistö siis pitää kituvia pakkotyöttömiä oman an-
sioluettelonsa rakennuspalikoina! Ministeriön kansanta-
lousosastolla on jäänyt lama-ajan rähinäremmi päälle, Kallinen
sanoi.
***

@@@ Se on yhä päällä, vuoden 2003 budjetissa. Lipposen paatokselliset horinat työttömyyden alen-
tamisesta alle viiteen prosenttiin ovat kuin ovatkin vain yhden
roolin repliikkejä tässä iljettävässä köyhän kansanosan keskitys-
leiriteatterissa.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aaaaa kirjoitti:

Massatyöttömyys
on Niinistön
kuningasajatus!


@@@ Poliittisen teatterin muodot kyseenalaistuvat entisestään.
Valtiovarainministeriö eli ministeri SAULI NIINISTÖ on
viime aikoina pyörinyt kuin kissa pistoksissa, eikä syyttä. Taitaa
nimittäin tulla lähtö ...

@@@ Vuoden 2001 budjettikirjasta on nimittäin luettavissa Nii-
nistön kuningasajatus mustana valkoisella: "Veroale li-
sää riskiä rakenteellisen työttömyyden painumisesta liian alas,
mikä on omiaan lisäämään palkankorotuspaineita. Ja jotta näin
ei kävisi, tarvitaan lisää tarjokkaita työmarkkinoille." Eri-
tyisesti ikääntyvät pakkotyöttömät olivat jo syksyllä 2000 Niinis-
tön keskitysleirilistalla: vaikka työpaikkaa ei jokainen pystyisi-
kään pitämään, työttöminäkin vanhenevat duunarit turvaisivat
palkkamaltin takia tarpeellista työvoiman ylitarjontaa!!!

@@@ SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri KAIJA KALLINEN kirjoit-
ti Palkkatyöläinen-lehdessä (nro 8/2000): "Sektoriminis-
teriöt alistuvat ylen kiltisti tähän menoon. Jopa niiden omimmil-
la alueilla hääräävät Vieraat Miehet. Poliittinen keskustelu on
köyhää. Ainoat väännöt tuntuvat syntyvän virkanimityksistä."
Teksti on tuore kuin eilinen päivä.

@@@ Herra Niinistö siis pitää kituvia pakkotyöttömiä oman an-
sioluettelonsa rakennuspalikoina! Ministeriön kansanta-
lousosastolla on jäänyt lama-ajan rähinäremmi päälle, Kallinen
sanoi.
***

@@@ Se on yhä päällä, vuoden 2003 budjetissa. Lipposen paatokselliset horinat työttömyyden alen-
tamisesta alle viiteen prosenttiin ovat kuin ovatkin vain yhden
roolin repliikkejä tässä iljettävässä köyhän kansanosan keskitys-
leiriteatterissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu