kysymys???

Mistä johtuu se hirvee haloo siitä, että Leijonille ulkolainen valmentaja?
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyse ei ollut siitä, että on ulkolainen vaömentaja vaan siitä, että se on Sedden. Jos nimi olisi ollut toinen olisi tilanne ehkä hieman rauhallisempi.

Kannattaa kuitenkin esittää kysymys miksi sen pitäisi olla ulkolainen? Pelaajat toivoivat kotimaista, ns asiantuntijat toivoivat kotimaista ja katsojat toivoivat kotimaista. Kuka halusi muuta? Kolmikko jääkiekkoliitossa? Tuskin niin ainakin minä ymmärsin Kurrin haastattelua katsoessani ja kun tietää, että Hietanen on HPKn miehiä niin luulisi tämän olevan hänellekkin vastentahtoista.

Kummolakaan ei osannut vastata ihan oikeasti miksi piti ottaa Sedden vuodeksi ja vain ja ainoastaan vuodeksi. Olikohan niin että kun Kalervo ei saanut pienenä tikkunekkua niin isona on pakko saada aina tahtonsa läpi?

Harmittaa katsoa lisää sekoilevaa alisuorittavaa joukkuetta jossa pelaajat eivät pääse loistamaan ellei Jukka saa sitten todella arveltaviss aolevaa suurta roolia johdossa jolloin ns ykkönen on ihan statistina kuviossa mukana. Silloin taas herää se kysymys miksi vielä suurempana..

Äänestä
  • perusteet.

    1:mm-kisat pelataan Amerikan mantereella ja senhän Shedden tuntee hyvin, siellä ylivoimainen joukkue tulee olemaan kanada, mutta Suomi tietää nyt paremmin Kanadalaisen pelityylin heikkoudet.

    2:Jalonen ja Shedden täydentävät toisiaan käytännössä suomesta on vaikeampaa saada parempaa kaksikkoa valmentamaan

    3:Jalonen näkee vuoden sivusta minkälaista on olla päävalmentaja, kun hän sitten nousee johtoon hän tietää kaikki metkut jo valmiiksi

    Äänestä

  • valinnalle on erittäin hyvät kirjoitti:

    perusteet.

    vastaus; Maantieto on kiva aine, mutta sillä on kovin vähän tekemistä jääkiekon kanssa! Kaukalon koko on kaukalon koko ja sama akokoa löytyy suomestakin. Pelitapa on toinen, mutta taitaa jokainen penkkiurheilijakin tietää miten se eroaa isossa ja pienessä? Ainakin Jalonen sen tietää! Itseasiassa tämä taitaa olla ainoa asia jonka Shedden tietää, sillä isossa kaukalossa pelaamisessahan se luulee, että ylimääräinen tila on lainattu painikehästä! Kanadalainen pelityyli on myös tiedossa. Ei tarvitse olla Kanadalainen jotta sen tietää.. Itseasiassa katsoppa herran ansioluetteloa; eipä ole kovin tuore tuo kokemus Kanadasta..

    2:Jalonen ja Shedden täydentävät toisiaan käytännössä suomesta on vaikeampaa saada parempaa kaksikkoa valmentamaan

    Vastaus; vastakohdat voivat avioiliitossa täydentää toisiaan, mutta jos on kyse yhden porukan pelaamisesta niin yhteinen visio on oltava. On lukuisia asioita jo liigassa noussut esiin joissa ko herrat ovat aivan eri linjoilla! Edelleenkään en näe mitään mitä Sheddenillä olisi annettavaa, mitä joukkue tarvitsee ja mihin ei fiksumpaa ja kokeneempaa kaveria olisi löytynyt!

    3:Jalonen näkee vuoden sivusta minkälaista on olla päävalmentaja, kun hän sitten nousee johtoon hän tietää kaikki metkut jo valmiiksi

    vastaus; miten Jalonen voi oppia päävalmentajuutta Sheddeniltä joka ei ole koskaan ollut minkään maan maajoukkueen valmentajana? EI osallistunut tietääkseni mihinkään turnaustyyppiseen pelaamiseen valmentajana jne. Jotta voi oppia on oltava esimerkki tai kokemus jota oppia, nyt en sitäkään näe.. Lueppa ihmeessä jostakin Jalosen uran hommat, eiköhän sieltä kokemusta löydy hieman enemmän?

    Rekisteröi oma nimimerkki

    Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
    Uutta: Rekisteröitynyt käyttäjä voi itse poistaa oman rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittamansa viestin.

    Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.

    Varaa oma nimimerkki

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voitto!!! kirjoitti:

Mistä johtuu se hirvee haloo siitä, että Leijonille ulkolainen valmentaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu