Presidentti osoitti pätevyytensä jo ensimmäisellä kaudellaan ja siitä kiitoksena kansa halusi Halosen jatkavan.
Nainen valitaan johtopaikalle aina ylivertaisen osaamisensa ja pätevyytensä vuoksi. Miehen valintaan voi joskus riittää pelkät munat.
Nainen valitaan johtopaikalle aina ylivertaisen osaamisensa ja pätevyytensä vuoksi. Miehen valintaan voi joskus riittää pelkät munat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
valtaisasta osaamisesta, kiitos.
...jos aloitetaan kaukaa 70-luvulta, niin Halonen oli omalta osaltaan rakentamassa hyvinvointi-Suomea jo SAK-aikoinaan, kun ammattiyhdistysjärjestöt vahvistuivat ja yhteisrintamassa neuvottelivat monia tänä päivänäkin käytössä olevia työaikalakeja ja etuisuuksia. Sak:n julkaisemassa Palkkatyöläinen lehdessä Halonen piti omaa lakipalstaa ja neuvoi tavallisia ihmisiä arkisissa lakiongelmissaan.
Seta:n puheenjohtajuus sai Halosen syventymään mm. homo-ja lesboparien perintäoikeuksiin esim. puolison kuollessa. Joskus paria kohdeltiin toisen kuollessa kuin ventovieraita, vaikka koti olisi yhdessä maksettu ja yhdessä eletty kymmeniä vuosia.
Kalevi Sorsa houkutteli Tarjan politiikkaan 80-luvun lopulla ja SAK sai jäädä. Holkerin Hallituksessa odotti Oikeusministerin pesti 1990, demareiden vaalivoitto 1995 toi Paavo Lipposen Hallituksessa Ulkoministerin viran ja lopulta Tarjan tie johti ensimmäiseksi naispuoliseksi presidentiksi.
Kaikki tuo ilman tietoa, ymmärrystä, kykyjä ja sosiaalista taitoa, niinkö?
EEC-vapaakauppasopimuksen vastustaminen? Millaiset suhteet Halosella oli DDR:ään?
kannattaisi vähitellen vaihtaa tallia, sillä Tarja Haevonen ei enää kauaa jaksa vedellä. Ehkä oletkin jo vilkuillut Suomen Pankin suuntaan, sieltä varmaan löytyy ystävä.
Naisen euro edelleen 80 centtiä ja naiset ovat
edelleen pätkätyöläisiä tai työttömiä suuremmassa määrin.
mitä itse voisit tehdä tasa-arvon hyväksi ja naisen eruon nostamiseen miehen euron suuruiseksi?
Jos pahvisauli tai pula-aho olisi valittu, naisen euro olisi 0,20 € ja miehen 0,25 €.
kiitolliselta, kun sivusta tullut ehdokas hävisi niukasti ainoastaan vasemmiston paniikissa masinoidun pelottelukampanjan johdosta. Surullisin osa vasemmiston kannattajista peloteltiin käyttämästä omaa ajatteluaan. Siitä huolimatta vaalipäivänä Niinistö oli kannatuksessa jo johdossa.
Halonen on korkeintaan puolen kansan presidentti, jos enää sitäkään. Jaksaako virkakauttaan loppuun?
puhutaan. Riittääkö naiselle valituksi tulemiseksi pelkkä..........?