Perhosvaikutus

Katsoin jo jonkun aikaa sitten telkkarista tulleen elokuvan Perhosvaikutus.

Se loppui eri tavalla mitä silloin kun katsoin sen DVD:ltä kun se ilmesty kauppoihin.

DVD:llä se loppui mielestäni paremmin, eli Astonin ei olisi pitänyt ikinä syntyäkkään ja hän kuristui syntymähetkellä napanuoraan.

Telkkarista tulleessa versiossa taas loppuratkaisu meni jotenkin niin että Aston ja se tyttö vaan kävelivät toisistaan ohi kuin eivät olisi ikinä tuntenutkaan.Käsitin että ratkaisu olisi ollut se,ettei niiden ois kuulunut tavata alunperinkään.

Syntymättömyys olis ollu parempi, näytettiinkö tv:ssä sitten joku lempeämpi versio tai jtn?
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TV-sopiva versio ehdottomasti :D se toinen ei ihan sitä perinteistä pullaa sitten ollutkaan, kaverihan ei vain kuristunut siihen napanuoraansa vaan kuristi itsensä siiehn, ja annettiin vielä ymmärtää että näin oli käynyt aiemmankin lapsen kohdalla. Very vreepy...

Minusta tuo loppu oli uskomattoman vaikuttava, vaikka olinkin erittäin hyvilläni kun töllöstä tulleessa oli eri loppu josta ei tarttenut menettää yöuniaan :D *sniff* olen herkkä.

***

Äänestä

Eikö siellä dvd:n extroissa ollut se alternate ending. Mä ainakin muistelen nähneeni sellaisen missä dvd:n missä oli ne molemmat versiot.
Mielestäni tämä tv-versio oli kuitenkin parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aston on kiva kirjoitti:

Katsoin jo jonkun aikaa sitten telkkarista tulleen elokuvan Perhosvaikutus.

Se loppui eri tavalla mitä silloin kun katsoin sen DVD:ltä kun se ilmesty kauppoihin.

DVD:llä se loppui mielestäni paremmin, eli Astonin ei olisi pitänyt ikinä syntyäkkään ja hän kuristui syntymähetkellä napanuoraan.

Telkkarista tulleessa versiossa taas loppuratkaisu meni jotenkin niin että Aston ja se tyttö vaan kävelivät toisistaan ohi kuin eivät olisi ikinä tuntenutkaan.Käsitin että ratkaisu olisi ollut se,ettei niiden ois kuulunut tavata alunperinkään.

Syntymättömyys olis ollu parempi, näytettiinkö tv:ssä sitten joku lempeämpi versio tai jtn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu